Paahtoleipien ja samppanjan puolesta

IMG_0039.jpg

 

Se alkoi perjantaina, vaikka merkkejä oli ollut näkyvissä jo aiemmin. Tarjolla oli samppanjaa.

Ja minä sanoin sen, mitä ärsyttävän kunnolliset ihmiset sanovat:

”Oisko mitään alkoholitonta? Mun pitää treenata illalla.” (Se verkkovalmennus treeniohjelmineen ja ravinto-ohjeineen, muistatteko?)

Sitten kuitenkin join puolikkaan lasillisen sitä samppanjaa — ja kaadoin loput viemäriin.

Samppanjaa. Viemäriin.

Kotona annostelin lautaselleni tarkkaan kasviksia, hyviä hiilihydraatteja, proteiinia ja vähän rasvaakin. Laskeskelin mielessäni, että tällä annoksella jaksan ensin kävellä puolentoista tunnin iltalenkin ja sen jälkeen tehdä puolen tunnin kehonpainotreenin.

Perjantai-iltana.

Jossain lenkin varrella tajusin, että tänään ei ole treenipäivä (harmi sitä samppanjaa).

Tulin kotiin ja yritin miettiä, miten iltapalastani tulisi kunnollinen tasapainoinen iltapala. Sellainen, jossa on niitä kasviksia ja proteiinia, tiedättehän.

Sitten söin vaaleaa paahtoleipää luomuvoilla, maitosuklaata sekä Bastogne-keksin ja katsoin kaksi jaksoa lempisarjaani Netflixistä. 

Sinä iltana päätin, että nyt saa riittää. Tämä(kin) ruokavalio on minulle liian tiukka.

En tahdo tulla ihmiseksi, joka syö optimaalisesti koostettuja aterioita ja ajattelee niitä aivan liikaa. 

Tahdon olla ihminen, jonka keho toimii, liikkuu ja venyy, joka nukkuu hyvin, eikä plärää jatkuvasti puhelinta. Se tyyppi syö välillä tuoretta vaaleaa leipää, hyviä juustoja ja täysin proteiinittomia mutta ah-ihania pasta-annoksia. Sillä on kaapissa aina suklaata ja Bastogne-keksejä, ja se todellakin juo samppanjaa, jos sitä on tarjolla.

Ei ehkä kuulosta siltä, mutta se pysyy hoikkana ja terveenä näin. Tiedättekö miksi?

Koska siltä ei ole mikään kiellettyä, se harvoin himoitsee mitään ruokaa.

Koska se ei laske aterioiden koostumusta, se osaa kuunnella kehoaan.

Koska se syö onnellisena vaaleaa leipää, se pystyy keskittymään johonkin ihan muuhun kuin aterioiden koostumukseen.

Siksi myös sen mieli pysyy terveempänä. 

 

IMG_0038.jpg

 

Puolikas bataatti, iso porkkana, puoli pussia broccolia, puolikas luomuhalloumi. Kierittele bataatin- ja porkkananpalat ja broccoli oliiviöljyssä, timjamissa, oreganossa ja ruususuolassa. Paista bataatteja ja porkkanaa uunissa kunnes ovat lähes kypsiä ja parsakaalia vain pieni hetki. Tarjoile tahinin kanssa.

 

Olen epäillyt, että liika terveellisyys ei tee onnelliseksi. Sillä vaikka keho olisi priimakunnossa, niin mitä terveyden palvonta tekee mielelle?

Minut se näköjään ajaa keksipurkille. Ja se on huomattavasti parempi lopputulos kuin se, että se ajaisi vaa’alle. Joskus aiemmin on käynyt päinvastoin.

Tiedän kokemuksesta, että mitä enemmän keskittyy ruokaan ja kehoonsa, sitä isomman palan ne elämästä haukkaavat. Mitä enemmän tarkkailee itseään, sitä enemmän virheitä näkee. 

Me löydämme maailmassa paljolti sen, mitä etsimme. Jos etsii kauneutta, löytää sitä. Jos etsii virheitä, löytää niitä.

Ja jos ajattelee että kaikkea voi syödä, kunhan syö kohtuudella (ja omien arvojen mukaan), niin sitten niin on. 

Niin ei nimittäin liho, syömällä vähän kaikkea siis. Se on kummallista ja toisaalta ei yhtään. En usko, että meitä on tarkoitettu pohtimaan ruokaa näin paljon. Tai kehoa. Tai sitä, miten rasvaprosentista saisi mahdollisimman pienen ja lihaksista mahdollisimman suuret.

Tässä maailmassa on tähtitaivaita, valtameriä, viidakoita ja savanneja. On selittämättömiä pohjavirtoja, kaiken tietävää sisäistä viisautta ja rakkautta.

Onko tämän kaiken keskellä mitään järkeä keskittyä omaan kehoon, kysyn vaan.

Vai olisiko kuitenkin oikeammin elää niin, että näkee tähtitaivaat, valtameret, viidakot ja savannit, huomaa pohjavirrat ja universumin liikahdukset ja tuikahdukset sekä oppii vähän ymmärtämään itseään ja tätä maailmaa.

Ja että rakastaa. 

En luovu paahtoleivistä ja Bastogneista silläkään uhalla, että niiden hinta on pari kiloa rasvaa ja pari vuotta lyhempi elämä.

Sitä paitsi mistä sitä kukaan tietää, kuinka kauan elämme muutenkaan.

(Ja epäilen, että onnelliset elävät lopulta terveellisiä pidempään.)

 

IMG_0040.jpg

PS Vaikka päätinkin sanoutua irti valmennuksen ruokavaliosta, treenit ovat edelleen ihan rautaa. On ihmeellistä, mitä kaksi kehonpainotreeniä ja yksi jooga viikossa ovat tehneet liikkuvuudelleni. Hurjaa. Siitä lisää toisella kertaa.

Pus.

Kommentit (23)
  1. Niin viisas Anna! Tulen blogiisi aina, kun kaipaan rauhaa ja kauniita kuvia. Tekstisi saavat toisaalta pääni rauhoittumaan, toisaalta ne herättävät lapsenmielisen ihmettelyn maailmaa kohtaan. Sanasi ovat monesti niin osuvia, että ihan hämmästyttää. Ja kuvasi, niin kauniita!

    Ruokavaliosta olen täysin samaa mieltä! Noudatin itse syksyn ajan tarkkaa ruokavaliota, johon onnekseni kuului herkkupäivä. Kuurin loputtua tarkkailu jäi päälle ja nyt olen yrittänyt oppia siitä pois ja päästä lähemmäs oman kehon kuuntelua. Haluaisin oppia kuulemaan ja tuntemaan, milloin ruoka-ainetta kaipaa keho ja milloin mieli. Ja selvittää, miksi ihmeessä mieli huutelee eri ruokien perään elämän eri käänteissä. Tekstistäsi kerään voimaa ja kärsivällisyyttä tähän matkaan. Kiitos! <3

  2. maariapaivinen
    9.2.2016, 10:20

    Oi oi, soo soo, samppanjaa viemäriin!? Mutta minä olen joskus ollut yhtä paha. Liian tiukka, liian orjallinen. Kun pari vuotta sitten aloin hellittää itseni suhteen, alkoi uusi elämä 🙂 Enkä tosiaankaan lihonut. Itse asiassa kun viime kesänä sain tietää raskaudesta, pelkäsin että lihon kauheasti ja good bye sorja vartalo, mutta nyt 18 kiloa painavampana ajattelen vain että voisin poikani vuoksi painaa vielä toiset 18 kiloa lisää. Ja että saan syödä, mitä haluan. Toki myös tulee liikuttua paljon, sillä se on vuosikausien aikana ”vakiintunut” elämäntapa mutta liikkumisesta on tullut sellaista, että teen vain mitä haluan ja mikä tuottaa mielihyvää ja nautintoa – muistan ajat kuinka naama irveessä menin lenkille, vaikka ei huvittanut. Iloisia makuhetkiä sinulle!

    1. Juu, pahasti tehty.;)

      Mutta oli siinä hyvääkin. Samppanja-episodi sai minut huomaamaan, että olen luisumassa takaisin huonoille teille: vähän pakkomielteiseen liikkumiseen ja liian terveelliseen syömiseen. Huh, onneksi siihen tuli nyt stoppi.

      Ihanaa viikkoa Islantiin!

      T. Anna pestopastan ääreltä

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *