Parempi osakkeina kuin sukan varressa: kuuntele podcastini sijoittamisesta ja säästämisestä

Kaupallinen yhteistyö: Nordea

Aloitin sijoittamisen vähän päälle parikymppisenä, mutten silloin oikeastaan ajatellut sijoittavani. Laitoin vain joka kuukausi viisikymppiä sijoitusrahastoon, enkä pohtinut sitä sen enempää. Jossain vaiheessa unohdin koko sijoitukset. Kun sitten ostin asunnon, oli iloinen yllätys huomata, että muutaman tonnin rahastoni oli kasvanut korkoa, ja olin jopa saanut 1200 euroa voittoa. Se oli iso raha silloin, vaikkakin verottaja korjasi taskuunsa osan voitoistani.

Olen nyt sijoittanut rahastoon 15 vuotta. En silti ole kroisos, sillä olen myös tyhjentänyt rahastoni asuntokauppojen yhteydessä. Tällä hetkellä sijoitan joka kuukausi 150 euroa, josta menee muistaakseni 70 prosenttia osakkeisiin ja loput korkorahastoon. Tarkoitukseni on jossain vaiheessa vähän nostaa kuukausisummaa. Sijoitan pitkällä tähtäimellä, eli tällä hetkellä tarkoitukseni ei ole nostaa rahojani edes uuteen asuntoon, vaan annan niiden kasvaa rauhassa korkoa. Toivon ainakin, että näin tulee tapahtumaan.

Rahasto tuo minulle turvaa. Tiedän, että minulla on vararahasto, jos tulee jotain äkillistä. Sitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu käytettäväksi kuin oikein tiukassa tilanteessa. Muita yllätyksiä varten minulla on ns. puskurirahasto, joka ei kuitenkaan sijaitse rahastossa, vaan ihan tavallisella säästötilillä. Päätin yrittäjäksi ryhdyttyäni, että siellä pitää aina olla kymppitonni.

Kun tulevaisuudessa muokkaan sijoituksiani, aion varmistaa, että sijoitan varmasti vastuullisesti. Sama asia kiinnosti monia teistäkin, kun kyselin etukäteen, mitä kaikkea haluaisitte tietää sijoittamisesta ja säästämisestä.

Teitä kiinnosti myös muun muassa, miten pienituloinen voi alkaa säästää ja sijoittaa, miten indeksirahasto toimii ja miten osakkeet ja rahastot eroavat. Näistä ja monesta muusta juttelemme Nordean Tanja Erosen kanssa ensimmäisessä Puhutaan rahasta -podcastin jaksossa. Pääset kuuntelemaan sen alta.

Kuuntele podcast tästä!

Kuva: Antti Raatikainen / A-lehdet

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Kommentit (2)
  1. Mielenkiintoista lukea noista konkreettisista summista ym. Ehkä kuuntelen podcastinkin jossain vaiheessa.

    1. Kiva, että kiinnostaa! Toivottavasti tykkäät podcastista, jos päädyt kuuntelemaan sen. 🙂 Ihanaa viikonloppua!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *