Pieni some-lakko

Image-1-96.jpg

Tiesittekö, että nykyihmisen keskittymiskyky on kultakalan luokkaa? Ikävämpi juttu, joka johtuu multitaskauksesta ja digitaalisten laitteiden liiallisesta käyttämisestä.

Ihmistä ei ehkä ole luotu tekemään yhtä aikaa viittää asiaa ja pohtimaan vielä kuudetta ja seitsemättä siinä sivussa. Päivittäin käytössä oleva työmuistimme on koetuksella. Se näkyy pienten asioiden unohteluna, kaurahiutaleiden kaatamisena kahvipurkkiin ja myöhäisen yön paniikkikohtauksina, kun joku tärkeä asia muistuu mieleen, ja sen pelkää unohtuvan ennen aamua.

Muistatteko vielä ajan ennen kännyköitä? Kun kaikkien kavereiden puhelinnumerot osasi ulkoa ja puhelimeen vastattiin silloin, kun satuttiin olemaan kotona. Kukaan ei pelännyt menettävänsä mitään, jos ei istunut puhelimen vieressä päivät pitkät. Lapsuudenkotini puhelimessa ei ollut edes vastaajaa. Sain ensimmäisen kännykkäni muistaakseni lukiossa.

Silloin kukaan ei tuntunut kaipaavan tätä tietotulvaa. Meillä oli kirjahylly joka huoneessa, mutta telkkari vain olohuoneessa. Minulla ei ollut omaa tietokonettakaan ennen kuin muutin pois kotoa opiskelemaan. Sen sijaan, että olisin surffaillut netissä yömyöhään, saatoin unohtaa koko maailman uppoutuessani johonkin kiehtovaan kirjaan. Ja kun tapasin ystäviäni, kenellekään tuskin tuli mieleen vilkuilla vähän väliä jotain pientä ruutua, jos jossain muualla kuin siinä tilassa ja siinä hetkessä vaikka tapahtuisi jotain kiinnostavampaa.

Välillä minun tekisi mieli huutaa nykyiselle itselleni kovaa: Herää pahvi! Luuletko todella, että elämä on siellä ruudussa?

Keskittymiskykyni, joka joskus salli minun lukea kirjan kannesta kanteen nostamatta katsettani siitä, on rapautunut niin, että käteni etsiytyy säännöllisesti puhelintani kohden jopa kesken leffan, lehdistä ja kirjoista nyt puhumattakaan. 

Image-1-101.jpg

Kaikesta tästä johtuen olen yrittänyt jo pidemmän aikaa vähentää sosiaalisen median käyttöäni. Vähän huonolla menestyksellä, valitettavasti. Kirjoitin joskus pari vuotta sitten siitä, miten jätän kännykän lähes aina kotiin lähtiessäni lenkille. Siinä olen sentään pysynyt. Ne hetket siellä metsässä ja merenrannoilla ovat ihania. En tahdo olla tavoitettavissa, enkä juuri koskaan kaipaa puhelintani. (Kun tulen kotiin, syöksähdän tietenkin heti katsomaan, onko digiaalloilla tapahtunut jotain.)

Jatkuva tavoitettavissa olemisen pakko tuntuu vähän rasittavalta. Siksi vastailen välillä teidänkin kommentteihinne viiveellä. Ne ovat minulle hyvin tärkeitä, mutten tahdo olla online ihan koko ajan. Usein työpäivien jälkeen en tahtoisi avata läppäriä enää lainkaan. Olenkin ryhtynyt pitämään puhelinta lähes jatkuvasti äänettömällä ja poistanut sovellusten ilmoitukset käytöstä. Se ei silti ihan riitä.

Ystäväni Sini on tosi taitava rauhoittumaan. Hänen esimerkistään olen ottanut järeät some-vieroituskeinot käyttöön: puhelimeni napsahtaa lentotilaan joka ilta kello 22.00 ja avautuu vasta seuraavana aamuna. Tämä siksi, että sosiaaliseen mediaan ja nettiin saa upotettuja tunteja ja tunteja, joina voisi tehdä jotain paljon mielekkäämpää. Lisäksi keskittymiskyky heikkenee, mieli surisee ja valo sotkee unirytmin.

Jos joskus pärjäsimme ilman noita himoittavia pikkuruutuja, eikö sen pitäisi olla mahdollista vielä nytkin?

Kommentit (9)
  1. Hei mahtavaa, että ollaan samoilla linjoilla! Puhelinriippuvuus on oikeasti aika ahdistavaa. Miten noin pieni laite voikin koukuttaa näin pahasti?

    Sosiaalisissa tilanteissa ei oikeasti saisi räplätä puhelinta, mutta myönnän silti tekeväni sitä. Julkisissa se on oikeastaan mielestäni ihan ok: matkustaminen on tavallaan joutoaikaa, joka kannattaakin hyödyntää jotenkin. Vaikka sitten somessa.;)

  2. Pahoittelen jo etukäteen iLaitteiden määrää viestissäni. Koomista itsellenikin.

    Mä luen kirjaa ainakin joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Myös päivisin (sen verran kun vapaa-aikaa irtoaa) silloin, kun joltain suosikkikirjaikijaltani on tullut uusi kirja. Luin oikeita fyysisiä kirjoja lapsena ja teininä, mutta jossain vaiheessa ne jäivät. Lopulta ostin iPad minin ja nyt luen aivan kaiken (ja jatkuvasti) tabletiltani. Tabletin hankinta keräsi kaikki kirjani helposti kannettavaan muotoon ja lukeminen lähti jälleen lentoon, koska se on vaivatonta ja mukavaa.

    Puhelimesta minut puolestaan irrotti Apple Watch. Niin älyttömältä kuin se kuulostaakin. Viestit ja puhelut tulevat ranteeseeni ja niihin voi reagoida, mutta myös jättää reagoimatta. Puhelin saa lojua rauhassa ja jätän yhä useammin reagoinnin myöhemmäksi, kun sitä puhelinta ei tarvitse nostaa käteen ihan vain nähdäkseen mistä on kyse. Pelkkä ranteen vilkaisu riittää, eikä se edes keskeytä lapsen kanssa touhuamista. Kellon kanssa ei tarvitse myöskään ”varmistella” ja noukkia puhelinta käteen nähdäkseen onko jotain jäänyt kuulematta, sillä viestien huomaamatta jääminen on lähes mahdotonta. Eli sosiaaliseen median vilkaisu ”ihan äkkiä tässä samalla” jää myös tekemättä.

    Ja kun puhelin on paitsiossa ja muutenkin kaikki sosiaalisen median alertit ovat pois päältä, ei sielläkään tule roikuttua kuin todella tylsinä hetkinä. Minulle toimiva ratkaisu siis oli hankkia lisää ruutuja ja enemmän. Tämä poisti puhelimen kädestä ja jätti ne vapaaksi mielekkäämpään tekemiseen.

    1. Minäkin luen kirjaa joka päivä ennen nukkumaanmenoa. Ja silloin puhelin onkin jo yleensä lentotilassa. Mutta luen kyllä paperikirjoja. 

      Hei tuo Apple Watch kuulostaa aika hyvältä, niin outoa kun se onkin! Ehkä pitää kokeilla, kiitos vinkeistä.:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *