Purjehdin, olen siis olemassa

image.jpeg

Hei murmelit, mitä kuuluu?

Lähdimme viime sunnuntaina purjehtimaan Turusta länteen. Vailla tarkkaa suunnitelmaa, vailla aikataulua. Kolme viikkoa aikaa, koirat kyydissä ja tämä väliaikainen koti mukana.

Sillä kodilta tämä vene nyt tuntuu, se Helsingin kaksio ja arki siellä on niin kaukana. 

Sanotaan, että nähdäkseen lähelle on mentävä kauas, tai jotain sinne päin, kai. Tämä on varmaan se tunne. On helpompi tietää, mitä tahtoo, nähdä elämänsä tarkemmin, kun lähtee hetkeksi pois. Pää selkiytyy.

Tämä on ensimmäinen purjehdusreissuni. Aika menee täällä lähtöihin, rantautumisiin, purjeiden trimmaamiseen, vendoihin eli vastatuulessa kääntymiseen, köysien selvittämiseen, syömiseen, aurinkorasvan lisäämiseen…perusjuttuihin.

Elämä tuntuu kovin hyvältä näin. Mietin, tekeekö kaikki se moderni maailma, liian helppo elämä, meistä onnettomia? Täällä ei ole aikaa eikä varaa olla onneton tai miettiä liikoja. Muuten tipahtaa aallon tullessa yli laidan tai lyö vähintäänkin päänsä johonkin. Purjeveneessä on ahdasta. Ja kun toinen ohjaa, toisen on tehtävä ruokaa. Muuten ei syödä. Sinne se aika katoaa ja arki valuu yhä kauemmas.

Niin…lakkasin meikkaamasta jo monta päivää sitten, pesen hiukseni meressä enkä ole avannut Facebookia viikkoon. Kirjoitan tätä puhelimella, sillä läppärin netti ei juuri toimi. Ai niin: olemme siis Ahvenanmaalla. Reissua voi seurata parhaiten Instagramista @annavihervaarasta, mutta yritän tulla tännekin aina välillä.

Milloin, en ihan lupaa. Aika virtaa täällä erilailla.

Voikaa hyvin siellä.

Kommentit (7)
  1. Nyt on oikea meno! Peukkua pystyyn!

  2. Ai vitsi, nauttikaa joka päivästä ja hetkestä. Kuulostaa niin upealta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *