Ratkaisuja talven kauneuspulmiin

En ole varmaankaan ainoa ihminen, jonka iho ja hiukset voivat parhaiten jossain ihan muualla kuin Suomen talvi-ilmastossa? Esimerkiksi Portugalin sääolosuhteet tuntuivat aika paljon suosiollisemmilta kauneudelleni. Siellä kun aamulla heräsin, hiuksissani oli kivat laineet ja ihoni hehkui lievästi päivettyneenä. Toista se on täällä. 

Rakastan muuten pakkasta, mutta se saa hiukseni nousemaan pystyyn, silmäni vuotamaan, ihoni kiristämään ja hiuspohjani hilseilemään kuivuudesta. Kun olin tässä muutamana aamuna säikähtänyt omaa punasilmäistä harmaankalpeaa peilikuvaani, päätin tehdä asialle jotain. 

Ongelma 1: KUIVUVA HIUSPOHJA. Olen selättänyt kuivuudesta johtuvan hilseilyn hieromalla hiuspohjaan kosteuttavaa hiustenhoitoainetta. Toimin siis juuri niin, miten hoitoaineen kanssa ei yleensä neuvota toimimaan. Se kuuluu levittää hiusten latvoihin ja pituuksiin, ei päänahkaan. On totta, että hiuspohjaan saakka levitetty hoitoaine lässäyttää tukan, mutta hei: mieluummin se kuin hilseily. Ja littatukkaan auttaa aina kuivasampoo, tupeerauskampa ja hiuskiinne. Niinä päivinä, joina hiuspohja silti näyttää kuivalta, olen levittänyt siihen Acon Special Care Dry Scalp -hiuspohjanhoitogeeliä. Sen voi levittää kuiviin hiuksiin, ja se toimii. 

Ongelma 2: VUOTAVAT SILMÄT. Okei, tämä ei ehkä ole mikään uutinen kenellekään muulle kuin minulle, mutta silmätipat auttavat. Samoin se, että käyttää silmälaseja, jos sellaiset on määrätty, eikä yritä tihrustaa näyttöä ilman niitä. Olen myös meikannut ärtyneitä silmiä vähemmän. Ja kas: punoitus on poissa. 

Ongelma 3: KIRISTÄVÄ IHO. Siirryn aina talvella täyteläisempien voiteiden käyttäjäksi, mutta lisäksi otan ihonhoitorutiineihin mukaan kasvoöljyn. Levitän sitä illalla seerumin jälkeen oikein kunnon kerroksen ja aamulla ihan pienen tipan, jottei iho jää kiiltäväksi. Öljy paitsi ravitsee myös suojaa ihoa viimalta. Koko ihonhoitorutiinini menee siis näin: kasvovesi, seerumi, kasvoöljy, silmänympärysvoide, kosteusvoide. 

Ongelma 4: HARMAA NAAMATAULU. Kesällä en yleensä käytä meikkivoidetta, mutta talvella todellakin. Ensinnäkin meikkivoide on taas yksi lisäkerros suojaa talven kuivattavia ja punakoittavia ilmasto-olosuhteita vastaan. Lisäksi se on maailman helpoin ratkaisu, jos talvi kalventaa ihon epäterveen näköiseksi. Kokeile vaikka. Oma suosikkini on tällä hetkellä Idun Mineralsin Norrsken, johon olen aivan rakastunut. Se tekee ihosta todella tasaisen ja kauniin. Puuteria en talvella käytä lainkaan. En tiedä, olenko se vain minä, mutta pakkasella puuterikerros kiristää ja kutittaa. Toinen näppärä keino saada väriä naamaan on meikkaajaystävältäni: ”Laita lisää meikkiä. Erityisesti kirkas huulipuna auttaa. Jep, näin on.

Onko teillä hyväksi todettuja kauneusvinkkejä Suomen talveen?

 

Kuva Satu Nyström

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Hyviä vinkkejä! Mulla menee kädet ja kynsinauhat niin karseeseen kuivaan kuntoon etten ole vieläkään löytänyt riittävän rasvaista voidetta talvikauteen. :(

Anna Vihervaarasta

Ah, käsien kuivuminen on kyllä paha. Vähän samoja ongelmia. Käytän nyt Estelle & Thildin voidetta, ja mulla se toimii kyllä hyvin. Kunhan lisää koko ajan.:D

Miia N. (Ei varmistettu)

Tosi kivoja vinkkejä! Tuo acon geeli menee kyllä testaukseen. Olisiko vielä vinkkiä näin talvella toimivasta hyvästä shampoosta? :)

Anna Vihervaarasta

Kiva, jos oli hyötyä! Mulla on tällä hetkellä sampoona Paul Mitchellin Sugar Cleanse. Se tuntuu pitävän hiukset tosi pitkään puhtaina. Yksi mun ihan suosikkisarjojani on Maria Nila, heiltä käytän tätä: https://marianila.com/en/catalog/product/view/id/53/s/pure-volume-shampoo-350-ml/category/39/

Ja talvella kannattaa muuten käyttää hoitoainetta, jossa lukee moisturizing. Itse levitän pesun yhteydessä vielä latvoihin Evolven hiusöljyä. 

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.