Repsahtanut vegaani ja lempireseptejä

IMG_0241.jpg

Uusi lempilevite: puolikas avokado, ruokalusikallinen Oatly-fraichea, merisuolaa ja pari kuivattua chiliä. Mihin sitä juustoa muka enää tarvitaan?

 

Olisi ihana kirjoittaa tähän, että olen ollut puoli vuotta vegaani. Totuus on kuitenkin vähän toinen, ja kun aloitin vegaanihaasteen, päätin olla teille rehellinen siitä. 

Kutsun itseäni tätä nykyä repsahtaneeksi vegaaniksi. Se on sellainen tyyppi, joka suosii vegaaniruokaa ja haluaisi olla vegaani, mutta syö silti välillä maitotuotteita ja kananmunia – ja rehellisyyden nimissä on ehkä mainittava myös se sushiannos ja friteeratut katkaravut. Ja kun nyt tälle rehelliselle linjalle lähdettiin, niin soijajugurtti kyllä välillä tökkii. Olen myös pyöritellyt vegaanijuustopaketteja käsissäni ja miettinyt, mitä ihmettä oikein suuhuni laitan.

Tiettyjen makuseikkojen lisäksi vegaaniruokavalioon liittyy joitain pulmia, joita on vaikea lakaista maton alle (niin mukavaa ja mustavalkoista kuin se olisikin).

Ensinnäkin ovat muut ihmiset ja ikuisuuskysymys: onko tärkeämpää toimia vastuullisesti, vaikka sillä aiheuttaisi epämukavuutta ja kenties huoltakin muille ihmisille? 

Missä menee raja? Tämänkin blogin kommenttiboksissa on mainittu sana hunaja (henkilökohtaisesti en ole erityisen huolissani hyönteisistä, mutta…). Entä nahkakenkäni?

Ja mitä tehdä, kun joku nostaa esiin sen yhden ikävän faktan: ihminen ei ole biologialtaan kasvissyöjä. Pelkästä kasvisravinnosta ei saa elintärkeää B12-vitamiinia. Siksi vegaani nappaa sen purkista, muuten käy huonosti. (Ihminen ei muuten ole myöskään lihansyöjä, kuten jotkut tuntuvat kuvittelevan.)

Viimeinen pulma on se suurin. Jos ei halua tehdä asioita hankaliksi, vegaani syö täysjyväleipää ja palkokasveja. Paljon. Mutta mitä jos ruisleipä ja pavut eivät vain sovi itselle, ainakaan suurina määrinä?

 

IMG_0243.jpg

Helppoa proteiinia kasvissyöjälle: Kukkakaalipitsapohja. Kukkakaali, 80 g mantelirouhetta, 1 rkl kuivattua oreganoa, merisuolaa, mustapippuria ja 3 luomumunaa. Lämmitä uuni 200-asteeseen. Sekoita kaikki ainekset. Taputtele leivinpaperinpäälle pitsapohjaksi. Paista 2530 min, lisää täytteet ja paista vielä 5–10 min.

 

Olen ratkaissut nämä pulmat ottamalla rennosti ja kuuntelemalla kehoani. Syön ehkä 85-prosenttisesti vegaanisesti ja sitten vähän niitä maitotuotteita ja kananmunia. Tällä tavoin en joudu jatkuvasti miettimään syömisiäni tai ravintoaineita.

Ennen söin mielestäni ihan terveellisesti, mutta ruokavaliossani olivat ne huolettoman kasvissyöjän perusongelmat: kauheasti maitorasvaa ja paljon leipää. Vegaaniuden myötä olen oppinut ajattelemaan kasvisruoan uusiksi.

 

IMG_0244.jpg

Falafelit: minttua, persiljaa, 240 g auringonkukansiemeniä, 400 g kypsiä kikherneitä, 2 valkosipulinkynttä, puolikas sipuli, 3 rkl oliiviöljyä, 1 tl kuminaa, 1 rkl jauhoja, 1 tl ruokasoodaa. Kuullota silputut sipulit ja aja kaikki aineet sekaisin. Pyörittele falafeleiksi ja paista 190-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

 

1. Kuka edes tahtoo syödä juustoa, kun sen voi korvata jollain ihanalla tahnalla? Ne ovat terveellisiä, eettisiä, ekologisia. Ne ovat siis kaikkea, mitä juusto ei ole. Uusimmat tahnaoivallukseni ovat tuo avokado-Oatly-tahna ja se, että cashewpeston sekaan voi kipata viherjauhetta! Kun sitä laittaa tarpeeksi vähän, makua ei huomaa. Ja tadaa: niin saa sitä arvokasta lehtivihreää vielä lisää (basilikaa tai muita yrttejähän tahnassa on jo valmiiksi).

2. Niistä pulmallisista palkokasveista voi leipoa ihania pihvejä. Ne sulavat silloin helpommin, ja kun tekee kunnon satsin, monta ateriaa on turvattu. Halpaa kuin mikä.

3. Kukkakaalipitsa on oikeasti hyvää, ja siitä saa proteiinia.

4. Salaatti täyttää paremmin kuin lämmin ruoka, jos siihen kippaa paljon kasvisproteiinia. 

5. Kun on tarpeeksi kauan ilman juustoa, se maistuu lähinnä rasvalle.

6. Mitä enemmän kasviksia ja hyviä rasvoja syö, sitä vähemmän tekee mieli sokeria. 

 

IMG_0242.jpg

Tofupihvit, nam: 2 sipulia, 2 valkosipulinkynttä, ketsuppia, makeaa chilikastiketta, 4 rkl maapähkinävoita, merisuolaa, paprikajauhetta, mustapippuria, 2 rkl jauhoja, 2 rkl korppujauhoja, 500 g maustamatonta tofua, seesaminsiemeniä kuorrutukseen. Kuullota silputut sipulit, jauha kaikki ainekset seokseksi ja pyörittele niistä pieniä, litteitä pihvejä. Pyöräytä ne sesaaminsiemenissä ja paista pannulla kullanruskeiksi.

 

Aloitin vegaaniruoan suosimisen lokakuussa, ja tämän puolen vuoden aikana makuaistini on muuttunut. Sille on käynyt samoin kuin silloin joskus, kun vaihdoin vaaleat leivät ja pastat pääosin tummiin, siirryn makeista jugurteista maustamattomaan, vaihdoin maitosuklaan tummaan ja sokerin hunajaan. Näin kävi myös kymmenen vuotta sitten, kun lopetin lihansyömisen. 

Ruoka-aineet, jotka joskus olivat mielestäni herkullisia, maistuvat nykyisin kamalalle (makeat jugurtit) tai niitä ei vain tule mieleenkään syödä (liha ja vaalea pasta). Kun on tarpeeksi kauan syönyt makaronilaatikkoa soijarouheella jauhelihan sijasta, siitä soijarouheversiosta tulee se oikea makaronilaatikko. 

Me voimme muuttaa tapojamme, mutta se vaatii sitkeyttä ja aikaa. Tavat nimittäin muuttuvat hitaasti. Mutta kun ne on kerran saanut kunnolla muutettua, ne pysyvät. Kun kerran oppii syömään terveellisesti ja oikein, siitä tulee normi.

Veikkaan, että tulee aika, jolloin muistelen juustoleipiä vähän kummeksuen. 

 

Muunnellut reseptit: Kukkakaalipitsa ja falafelit Green Kitchen -kirja, tofupihvit HS.

 

Kommentit (16)
  1. Halusin vain tulla huikkaamaan kiitoksen! Kiitos, että tutustutit minut Oatlyn kaura fraicheen. Olen ihan dippikastikeriippuvainen, mutta olen nykyään maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla, joten olin vähän pulassa, mihin teen dippini. Testasin tätä fraichea lauantaina ja tykästyin! Paljaaltaan aika kauheaa, mutta dippisekoituksena käänsin kelkkani.

    Ja mä oon ainakin sitä mieltä, että parempi olla repsahtanut vegaani, kuin ei mitään. Siis että yrittää parhaansa mukaan, mutta maailma ei kaadu siihen, jos välillä luisuu sivuraiteille. Eikös kaikissa laihdutus- yms. jutuissa ruokavaliostakin sanota, että kun pääsääntöisesti syö hyvin, ei satunnaiset repsahdukset vaikuta suuntaan tai toiseen.

    1. Se Oatly on ihan huippu!:)

      Ja mä oon ainakin sitä mieltä, että parempi olla repsahtanut vegaani, kuin ei mitään. Siis että yrittää parhaansa mukaan, mutta maailma ei kaadu siihen, jos välillä luisuu sivuraiteille.

      Kiitos. <3

  2. Kiitos (tästäkin) postauksesta! Hyvin tuttuja ajatuksia. Olen viimeisen parin vuoden ajan siirtynyt kasvispainotteisemmalle ruokavaliolle ja viime kesänä pohdin, miksen yrittäisi vegaanista ruokavaliota. Pian huomasin, että täysin ehdoton linja aiheutti vaan suurta ahdistusta, enkä pitänyt ruoasta stressaamista terveenä. Niinpä olen välttänyt ”leimojen” liimaamista otsalle, poikaystävä tosin keksi termin semi-vegaani, mikä kuvaa tilannetta hyvin. Itse pyrin tekemään vegaanista ruokaa, ulkona kelpaa myös kasvisruoka ja esimerkiksi mummolassa pistän lihamureketta poskeen ilman huonoa omaatuntoa. Pelkästään vegaaniruoan lisääminen ruokavalioon on mielestäni plussaa, joten olisi älytöntä masentua siitä, ettei kykene tai edes halua olla täysin vegaani. Omat syyni vegaanipainotteiselle ruokavaliolle ovat siis ekologiset ja eettiset. Ja kysymykseen, missä menee raja: omassa päässä. Senkun määrittelee itse! Varsin helpottavaa ja tekee elämästä nautinnollisempaa.

    1. Meillä on tosi samanlaisia kokemuksia.:) Itse haluaisin edelleenkin olla vegaani ja nimenomaan eettisistä ja ekologisista syistä. Siksi välillä vähän morkkistelen, kun en täysin pysty siihen, tai en halua miettiä ruokaa niin paljon kuin kunnollinen vegaanius vaatisi.

      Oon myös aivan samaa mieltä siitä, että jo pelkkä vegaaniruoan suosiminen on positiivinen asia. Ja mikä onnellista: maailma muuttuu koko ajan ja vegaaniruokailu helpottuu varmasti tulevaisuudessa. Itse toivoisin lähinnä, että joku kertoisi, miten syödä terveellisesti vegaanina joutumatta jatkuvasti pohtimaan ravintoaineita. 

      1. Tunnistan myös tuon syyllisyyden! Mutta toisaalta olen myös herkkä kokemaan syyllisyyttä (tai yleistä epäonnistumisen fiilistä) muistakin asioista, joissa haluaisin olla hyvä. Olet tainnut myös kirjoittaa samanlaisita tunnelmista, tästä suorittajaluonteesta ja itselleen armonannon tärkeydestä – näin ainakin muistelen. Vähän siis sivuraiteille menen, mutta herätti ajatuksia erityisesti sanat ”kunnollinen vegaanius”. Toiset ovat luultavasti vaan alttiimpia kokemaan suurta painetta ”kunnollisuuteen”, oli kyseessä sitten opiskelut, ruokavalio tai vaikka urheilu. Jos ei kykenekään ehdottomuuteen ja täydelliseen suoriutumiseen, lannistunut olo ja jopa kiukku itseä kohtaan voi olla hämmentävän suuri. Ehkä tuon morkkiksen tunnistaminen on hyvä asia, se voipi herätellä miettimään lähtökohtaisesti tunteen syntyperää – ehkä jopa oppia lisää lempeyttä ja ”epäonnistumisen” sietoa, toisin sanoen inhimillisyyden hyväksymistä. Toki on varmasti olemassa täydellisen sataprosenttisen vegaaneja, kaikki kunnia heille, mutta vertailu tai itsensä huonommaksi kokeminen niinkin etuoikeutetussa ja mukavassa asiassa kun yksittäisten ruoka-annosten valinta – oi, kun sellaista ei tarvitsisi kenenkään tuntea. Kokekaamme itsemme arvokkaiksi kaikkien virheidemme äärellä!

        Tulipas paatoksellinen lopetus, rupesi itseäkin naurattamaan. Ajatuksenvirta päätyi myös syviin aatteisiin, ehkä enimmäkseen muistutuksena itselle. Tarkoituksena ei siis todellakaan ole tehdä yleistä psykologista luotausta, vaan avata omia pohdintoja ja kokemuksia aiheen tiimoilta. Ja tuohon viimeiseen kappaleehesi (onko tuo oikea sana?): olen samaa mieltä! Ja onneksi netti on pulloillaan tietoa terveellisestä vegaaniudesta (nyt ei puhuta sipsikaljavegaaneista) ja tärkein mittari onkin varmasti oma olo. Viisas keho kertoo varmasti, jos jotain olennaista puuttuu. Ja hetkittäinen jonkin ravintoaineen puutos on varmaan tuttua jokaiselle, riippumatta ruokavaliolinjauksista, eikä se onneksi ole niin vakavaa.

        Iloa ja aurinkoa Lissabonista toivoo oman elämänsä satunnainen Coelho (tunnetaan myös psykologin tyttären syndroomana)!

        1. Oih, tämä oli tosi hyvä kommentti! Kiitos.:) Tämä on todellakin taas näitä kilttityttöjuttuja. On ihan uskomatonta, miten helposti sitä ruoskiikin itseään monenlaisista asioista (kyllä, treenaamisesta ja töistä yms. myös :D), vaikka kuitenkin koko ajan yrittää parhaansa.

          Paljon aurinkoa Lissaboniin! <3

           

          1. <3

            (Hauska muuten miten paljon iloa voi pieni virtuaalinen ajatustenvaihto aiheuttaa. Lisää tätä!)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *