Riittämättömyyden tunteesta ja täydellisyyden tavoittelusta

Aina joskus tuntuu, että teki mitä tahansa, on jollain tavalla riittämätön.

Pitäisi tehdä uraa, näyttää hyvältä, treenata, syödä terveellisesti, olla ihana läheisilleen ja pitää kotikin kauniina.

Lisäksi on oltava vastuullinen ihminen: syötävä satokauteen sopivaa eettistä ja ekologista vegaanista lähiruokaa, pestävä muovijätteet ja huolestuttava avokadon vesijalanjäljestä, mitään ei saisi ostaa ainakaan uutena, ja jos kehtaa lentää ulkomaille, on suunnilleen paarialuokkaa.

Somessa ei saisi esitellä liian täydellistä elämää, mutta ei kukaan suttuisia arkikuviakaan halua nähdä.

Ai niin: tässä tuhansien mahdollisuuksien maailmassa olisi myös löydettävä oma tiensä, toteutettava itseään ja unelmansa, tultava parhaaksi versioksi itsestään – vaikkei ehkä edes tiedä, mikä se versio oikein olisi.

Ja sitten kun ei pysty tähän kaikkeen, tuntee syyllisyyttä, huonoa omatuntoa, riittämättömyyttä.

Kuitenkaan harva meistä oikeasti on yli-ihminen, joka pystyy tuohon kaikkeen ja onnistuu vielä pitämään päänsä kasassa kaikkien paineiden keskellä.

Itsensä kehittämisestä ja ylittämisestä ovat myös media ja some neuvoja tulvillaan. Eläthän omannäköistäsi elämää, menethän eteenpäin, katso peiliin, kaikki on sinusta itsestäsi kiinni.

Vaan ei se ole. Tämä ajatustapa on kauhean armoton, ja olen alkanut vähän vierastaa niitä, joiden viesti tämä on. Kaikki ei ole itsestä kiinni, vaikka elämäänsä ja hyvinvointiinsa voikin vaikuttaa paljon – jos jaksaa.

Mutta aina ei jaksa. Voi olla työkiireitä, ruuhkavuosia, väsymystä, univaikeuksia, flunssakierteitä, huolia ja ihan vain erilaisia päiviä. Minusta itsestäni ainakin tuntuu, että välillä pystyn mihin vain, välillä on hyvä, kun jaksan nousta sängystä. Uni vaikuttaa, stressitila vaikuttaa, ihmissuhteet vaikuttavat ja sekin vaikuttaa, mitä kaikkea on jo vaikka sillä viikolla aiemmin tehnyt.

On hyvin kylmästi ajateltu, että jokaisessa elämäntilanteessa ja jokaisena päivänä jaksaisi olla paras versio itsestään ja toimia kaikessa oikein.

Sen sijaan voisi mielestäni ajatella, että tekee oman parhaansa ja elää paremmin sen hetkisten voimiensa mukaan ja elämänsä raameissa. Ostaa vain lempivaatteita ja niitäkin ajatuksella, syö enemmän kasvisruokaa, roikkuu vähemmän somessa, liikuttaa itseään sillä tavoin, mikä kulloinkin tuntuu hyvältä, on läsnä tavatessaan ystäviään, ei anna puhelimen määrätä elämästään ja unohtaa tykkänään turhat paineet, kuten sometykkäykset ja sen, mitä joku ventovieras sattuu sinusta ajattelemaan.

Ja ennen kaikkea pyrkii kuuntelemaan sydäntään ja seuraamaan sitä, mutta hyväksyy, että elämä on matka, eikä sitä ole valmis tai perillä koskaan.

Mitä jos paras versio itsestä ei olekaan se, joka tekee asiat mahdollisimman täydellisesti?

Mitä jos paras versio itsestä onkin se, joka jaksaa jutella naapurin mummolle, leikkiä koiran kanssa ja kuunnella ajatuksella ystävän murheita, kun ei ole uuvuttanut itseään yrittäessään olla täydellinen?

Mitä jos paras versio itsestä on se, joka tekee oman parhaansa maailman ja muiden hyväksi, muttei aseta itselleen tai muille kohtuuttomia vaatimuksia ja ehtii myös nauttia elämästä ja olla täällä oikeasti elossa, ei vain olemassa?

Mitä jos riittäisi, että olet vain sinä, ainutlaatuinen ja sellaisena arvokas, vaikket olisikaan supersankari?

Lue myös:

Pieniä tapoja parantaa elämänlaatua

Kun tuntee kiitollisuutta, on helppo olla onnellinen

Identiteetistä, kulisseista ja aitoudesta

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Kommentit (3)
  1. Niin ihana teksti täynnä asiaa. Nämä jutut kun muistaisi useamminkin. Kiitos siis muistutuksesta!

  2. Hehe, kirjoitin itsekkin hetki sitten pitäisi -sanasta ja sen ajatuksesta 😀 Jos haluat käydä lukemassa, niin tervetuloa: https://www.lily.fi/blogit/kasikirja-minusta-sinulle/kaikki-sortuu-jos-asiat-ei-mene-niin-kuin-pitaisi/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *