Takaisin kouluun osa 2: Puhutaanpa rahasta

 

Ajattelen, että saadakseen elämäänsä jotain uutta, on usein luovuttava jostain vanhasta. Kaikkea ei yleensä voi saada, on tehtävä valintoja ja priorisoitava. 

Opiskelen tällä hetkellä ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Koulu kestää vuoden, ja sen voisi periaatteessa suorittaa täyspäivätyön ohessa. Siis jos on tosi kurinalainen ihminen ja on valmis tinkimään vapaa-ajastaan aika paljon. Minä en ole.

Miettiessäni mistä asioista voisin elämässäni luopua, jotta saisin enemmän aikaa opiskeluun, en keksinyt juuri mitään. Paitsi yhden: RAHA. Voin tinkiä tuloistani, jos se mahdollistaa minulle kivemman elämän vuodeksi ja saan sen vuoden aikana suoritettua tämän tutkinnon. 

Niinpä marssin pomoni puheille ja pyysin lyhennettyä työaikaa. Pomo myöntyi, ja teen nyt ainakin jonkin aikaa nelipäiväistä viikkoa. Onneksi minulla on niin mahtava työnantaja, että tämä oli mahdollista. 

Puolet ajasta olen innoissani näistä uusista kuvioistani: nyt todella ehdin opiskella. Mutta sitten iskee kauhu. Saan jatkossa viidenneksen vähemmän rahaa kuussa, eikä vuokra tippunut samalla. Tiedän, että nelipäiväinen viikko vaatii minulta muutoksia elintapoihini ja kulutustottumuksiini. Tällä palkalla ei ostella kivoja vaatteita, kun niitä vastaan tulee, eikä syödä ulkona harva se päivä. 

Sen sijaan tällä palkalla pystyy kyllä ihan hyvin elämään. Ongelma on se, että olen ehtinyt päästä liian hyvin kiinni kolmikymppisen tulorakenteeseen.

Helpommaksi asian tekee se, etten ole koskaan ollut erityisen hulvaton rahankäyttäjä, vaikka ulkopuolisesta se saattaa siltä näyttääkin. Maksan aina ensin laskut ja laitan tietyn summan säästöön. Mutta loppu palkasta katoaakin sitten tililtäni seuraavaan palkkapäivään mennessä suunnilleen viimeistä ropoa myöten. Nyt joudun alkamaan tarkaksi.

Uskon silti pärjääväni, sillä olen uhrannut unelmieni eteen rahaa ennenkin. Kun vaihdoin ammattia lentoemännästä toimittajaksi, palkkani tippui tonnilla. Hyvin silti selvisin ja ihan itse. Silloinen mieheni ei elättänyt minua, mutta tarjosi toki henkistä turvaa. (Luitteko tämän Saaran tekstin? Lukekaa!).

Tonni kuussa oli tuolloin summa, jonka olin valmis maksamaan unelmani toteutumisesta. Nyt viidennes palkastani on se summa.

Vähän toki jännittää, miten tässä käy ja syönkö ennen palkkapäivää viikon kaurapuuroa. Lupaan kertoa teille ratkaisuistani, kunhan pääsen kunnolla tämän pienimuotoisen nuukailun makuun.

Ja jos alkaa liikaa hirvittää, mietin ystävääni. Hän perusti nuorena yrityksen, eli pari ensimmäistä vuotta ilman palkkaa ja nosti pikavippejä maksaakseen työntekijöilleen. Hän oli hyvin rohkea ja päättäväinen ja tiesi mitä tahtoi. Yrityksestä tuli menestys ja ystävästäni todellinen #girlboss.

Minusta ei moiseen riskinottoon olisi, mutta vähän rahaa uskallan kyllä uhrata tälle haaveelleni.

Unelmien toteuttaminen ei ole aina helppoa. Mutta jos uskoo niihin ja on valmis tekemään oikeasti töitä ja luopumaan jostain niiden eteen, niistä voi hyvinkin tulla totta.

 

Lue myös:

Takaisin kouluun osa 1, eli ajatuksia matkoista ja luopumisesta

Mitä tuli tehtyä?

Ja niin me muutuimme

Bloglovin, Facebook, Instagram

Kommentit (25)
  1. Itse jouduin työttömäksi jokunen kuukausi sitten organisaatiouudistuksen myötä ja tulot todellakin putosivat… inhosin työtäni mutta palkka toi turvaa. Nyt on kymmenen vuoden työnteon ja siinä ohessa opiskelun jälkeen sitä omaa aikaa. Ilman rahaa. Jos tämä olisi oma valinta niin asia olisi ihan ok. Tilanne on kuitenkin se etten voi ostaa asuntoa joka on ollut suurin haaveeni. Säästöjä on muttei työttömälle silti myönnetä asuntolainaa.

    Nyt mietin opiskelua, alallani ei ole ilman suhteita juuri muuta kuin keikkatöitä tarjolla ja ehdin ammattiini jo perin pohjin kyllästyäkin. Voi kun voisin itsekin jonain päivänä valita. Minä en tingi uusista vaatteista, ulkona syömisestä, matkustelusta tai kasvohoidoista. Koska ei ollut työssäkäyvänäkään varaa niihin. Tingin vanhan auton huollosta ja toivon ettei satu mitään. Joskus syön päivän aikana vain papuja. Köyhyys ahdistaa niin paljon että jokainen lasku kirvelee. Voisihan ne säästöt tietysti syödä mutta siihen en taivu :/

    1. Kiitos kommentistasi. Luin pari päivää sitten Hesarin jutun köyhyydestä. Tuli surullinen olo.

      Tämä minun pienimuotoinen nuukailunihan ei ole millään tavalla köyhyyttä. Se on sarjassa #firstworldproblem. Olen valinnut tehdä hieman vähemmän työtäni, joka on innostava ja kiehtova, jotta ehtisin vapaa-ajallani kehittää itseäni lisää. Lucky bastard minä.

      Toivon sinulle paljon tsemppiä ja hyviä asioita elämääsi. Toivottavasti löydät pian uuden työn. <3

  2. Kannattaa lasketuttaa verokortti uudestaan – itse jäin osittaiselle hoitovapaalle, teen 30h/viikossa töitä. Veroprosentti tippui kyllä.

    1. Anna Vihervaarasta
      28.2.2017, 15:05

      Jep, tippui aika kivasti.:P

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *