Tapa, joka parantaa tehokkuutta sekä luovuutta ja poistaa kiireen

anna vihervaarasta 1.jpg

Seuraamassani Ne kesät Intiassa -sarjassa eräällä päähenkilöistä on ikävä aviomies. Yhdessä kohtauksessa tuo ilkimys vähättelee vaimoaan ja painaa tätä alas sanoen: Sinulla on taas sitä aivosumuasi. 

Arvatkaas mitä? Samoin minulla. 

Olen kesästä asti ollut hieman hukassa suuntani kanssa. Olen yrittänyt keskittyä ja keksiä, mihin oikein haluan mennä. Kysynyt itseltäni: Mitä sä Anna oikein haluat?

Vastaus: –

Se, ettei tiedä, mitä elämässään haluaa, ei ole varmasti kovinkaan harvinaista. Mutta minä en pysy tyytyväisenä, jos pysyn pitkään paikallani. Tahdon kehittyä ja kasvaa, kaipaan säännöllisesti uusia haasteita, ja olen lähes aina tiennyt, mikä on seuraava askeleeni. Olen halunnut jotain ja tavoitellut sitä sitten. 

Siksi olen ollut niin hämmentynyt tästä tilastani. Miten niin en tiedä? En ole päättämätön ihminen, ja minussa on on- ja off -kytkimet: olen yleensä joko innoissani asioista tai sitten minua ei kiinnosta vähääkään. Nyt en näe mustaa ja valkoista vaan harmaata. Mikään ei ole tuntunut kauhean kiinnostavalta, muttei kauhean epäkiinnostavaltakaan. Miten sellaisessa tilassa voi saavuttaa mitään? 

Muistatteko Ihmemaan Liisan, joka on eksyksissä ja kysyy neuvoa kissalta? 

Kissa: Minne haluat mennä?

Liisa: En tiedä.

Kissa: Sitten ei ole väliä, minkä reitin valitset. 

Jos ei tiedä, mihin haluaa mennä, sinne on aika vaikea päästä!

Oudon suunnanpuutteen lisäksi on toinenkin ongelma. Olen jo pidempään tiennyt, että minun on tehtävä jotain keskittymiskyvylleni. Olin aikoinaan ihminen, joka uppoutui kirjaan niin, että luki sitä aamuyöhön tajuamatta ajan kulua. Nykyisin hapuilen kännykkää kesken tunnin mittaisen tv-sarjan jakson. Se on kamalaa. 

Aloin epäillä, että kadonnut suuntani ja kadonnut keskittymiskykyni liittyvät jotenkin yhteen, kun luin Mo Gawdatin Onnellisuuden yhtälö -kirjan ja sen innoittamana päätin alkaa keskittyä töissä yhteen asiaan kerrallaan. Sen sijaan, että tehokkuuden nimissä tekisin haastatteluja sopivissa kalenterirakosissa toimituksessa ja kirjoittaisin sitten ne jutuiksi sopivissa kalenterirakosissa seuraavan viikon aikana, aloin toimia kuten toimin toimittajanurani alussa.

Sovin haastattelut aamupäiväksi kahvilaan. Join hyvää kahvia. Juttelin rauhassa tunnin haastateltavani kanssa. Hän lähti, minä tilasin lounaan, pistin kuulokkeet korviin ja Spotifyn soimaan. Kirjoitin jutun. Siihen meni tunnista kahteen. Kello kahteen mennessä olin takaisin toimituksessa ja tehnyt työn, joka oli ennen helposti seissyt odottamassa useita päiviä, koska seuraava kalenterimerkintä, meili tai jotain muuta tuli kirjoittamisen tielle. 

Tein myös toisen muutoksen: suljin sähköpostin ilmoitukset. Saan päivässä kymmeniä meilejä. Jos jokaisen meilin saapuessa avaan sen ja vastaan siihen, työskentelyni keskeytyy ihan koko ajan. Ei ole kovin yllättävää, että keskittymiskyky kärsii tuolla tavoin toimiessa.

Näiden kahden pienen muutoksen ansiosta työtehoni on valtavasti parempi kuin ennen. Minulla jää jopa aikaa suunnitella asioita! Ajatukseni juoksevat kirkkaammin. Ajattelen paremmin. Olen älykkäämpi.

Aivosumu ei ole silti kokonaan kadonnut. Syy: sosiaalinen media. Kännykkä. Jatkuva tavoitettavissa olo. 

Tässä kohtaa on pakko tunnustaa, että kärsin vakavahkosta someriippuvuudesta. Katson kännykkää ihan varmasti kymmeniä kertoja päivässä, etenkin Instagramia ja Pinterestiä. Teen sen aivottomasti, en oikeastaan edes halua mennä sinne, mutta ennen kuin huomaankaan, olen avannut puhelimen ja selailen kuvavirtaa. 

Pahinta on, etten halua olla siellä kuvavirrassa. Haluan joogata, kirjoittaa, lukea. Kaikkein eniten haluan selvittää pääni ja ajatella kirkkaammin. 

Tästä johtuen vannoin pyhästi, että käyn Instagramissa kolme kertaa päivässä ja Pinterestissä kerran (jotain karkkia piti toki jättää). Olen jälleen alkanut kytkeä puhelimen lentotilaan illalla. 

Kun teen jotain, yritän tehdä vain sitä ja tehdä sen niin hyvin kuin mahdollista. Olla täysin läsnä. 

Se on suurin toiveeni ja tavoitteeni tälle vuodelle: olla tässä, tehdä yhtä asiaa kerrallaan, päästä eroon aivosumusta ja lopettaa multitaskaaminen. Olen ihan satavarma, että se on tapa moninkertaistaa tehokkuuteni ja luovuuteni ja sieltä jostain löytyy myös kadottamani suunta.

Oikeastaan se taitaa näkyä jo. Värit näyttävät kirkkaammilta, innostukseni on palannut. 

Jotain uutta on tulossa, tunnen sen.

 

Kuva Satu Nyström, käsittely minä

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

 

Kommentit (10)
  1. Tämä on niin totta. Ennen olin todella älykäs, särmä ja hyvämuistinen. Nyt tuntuu, etten ole mitään noista. Enkä ole tiennyt, syyttäisinkö vanhenemista vai älypuhelinta.

    Latasin puhelimeeni Forest-applikaation, joka on kuin peli, jossa yritetään olemaan tietty aika koskematta puhelimeen. Niin säälittävältä kuin tämä ”tulella tulta vastaan” kuulostaakin, se toimii minulla yllättävän hyvin 😀

    Seuraavaksi ajattelin lukea Greg McKeownin teoksen Essentialism. Olen katsonut häneltä pari luentoa ja tuntuu, että sillä miehellä on erittäin hyvä pointti aidosti tehokkaasta työskentelystä.

    1. Sama! Mä syytän älypuhelinta. 🙂

      Pitää ottaa Forest testiin, kuulostaa hyvältä! Ja tutustua tuohon kirjaan. Piti heti googlata se.:)

       

  2. ReetaJohanna
    11.1.2018, 08:30

    Apua, kuin suoraan minun suustani. Erityisesti tuo keskittymiskyvyttömyys. Saatan välillä katsoa telkkaria, minkä lisäksi minulla on pad sylissä ja puhelin vieressä ja plärään kaikkia. Huomaan, että ajatus harhailee nykyään lukiessa ja välillä myös ihmisten kanssa puhuessa. Nyt kyllä hävettää…

    1. Keskittymiskyvyttömyys on kyllä syvältä! Mä yritän nyt vakavasti tehdä parannusta tuon someriippuvuuden suhteen: olen käynyt tänään Instassakin vain kahdesti. Mulle se on hyvä suoritus, mitähän sekin kertoo….:D

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *