Tärkein oivallukseni elämästä

Parasta vanhenemisessa on se, että kaikki ei ole enää niin vakavaa. Asiat ovat vähemmän mustavalkoisia, ja hetkeen on helpompi tarttua kiinni. Aika monesta on jo selvinnyt. Siksi uskaltaa luottaa siihen, että jatkossakin selviää. Elämä on keveämpää ja aika usein melko huvittavaa. Okei, joskus elämä on muistuttanut b-luokan leffaa, mutta eipähän ole ollut tylsää.

Ja jos minulta kysyttäisiin, millaista elämää tahtoisin vanhana muistella taaksepäin, niin ainakaan en vastaisi: tylsää ja turvallista. En myöskään vastaisi: sain paljon aikaan, menestyin urallani ja olin kovassa kunnossa. Kaikki ihan hyviä juttuja nuo, mutta eivät, jos elämä meni niiden takia suorittamiseksi ja jäi elämättä

Olin nuorempana kovan luokan suorittaja ja perfektionisti. En koskaan jättänyt treenejä väliin, kotini näytti kuvastolta, menin ajoissa nukkumaan ja valvoin öitä stressissä. Koin usein ahdistavaa tyhjyyden tunnetta.

Näin jälkikäteen ajattelen, että elin elämääni ulkoisesta paineesta ja odotuksista käsin. Suoritin elämääni, ja otin sen hyvin vakavasti. 

Mutta nyt tulevat hyvät uutiset. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän suorittaminen kiinnostaa. Sanotaan, että vanhetessa tulemme niiksi ihmisiksi, joita meidän on aina kuulunut olla. Epäilen, että oikeastaan tulemme tavallaan lapsiksi jälleen, lapsiksi, joilla on elämänkokemusta.

Kesällä lukemani Tunne lukkosi -kirja sai miettimään, millaisia olisimme, jos meille ei olisi annettu mallia, millainen kuuluu olla. Minä uskon, että olisin huomattavasti huolettomampi ja vähemmän hillitty. Nämä ovat nimittäin niitä ominaisuuksia, joita minusta (ja pienistä tytöistä ehkä aika usein) on suitsittu lapsesta lähtien. Pitää ottaa vastuuta (hyvä juttu, mutta menee helposti överiksi), käyttäytyä kauniisti, suoriutua mallikkaasti ja maailmahan on vaarallinen paikka, joten kannattaa varoa ja harkita. Kyllä te tiedätte.

Vaan mitä jos elämä, vaikkakin välillä raskasta ja ankeaa tai se b-luokan leffa, kantaakin? Mitä jos palaset loksahtavat paikoilleen juuri silloin, kun niiden pakonomaisesta järjestelystä päästää irti? Mitä jos pysyt ihan hyvässä kunnossa, vaikket kävisi kuukauteen joogassa? Mitä jos kutsuit viisi ihmistä syömään, sinulla on kahden hengen ruokapöytä ja unohdit ostaa servetit? Mitä jos valvot myöhään arki-iltana ja juot vielä lasin pari viiniäkin? Mitä jos asiat eivät ole niin justiinsa, 

ja mitä jos juuri se on hyvää elämää?

Elä siis, ja muista nauraa. Se on oikeastaan tärkein asia, minkä olen tähän mennessä elämästä oppinut:

Älä ota sitä vakavasti. 

 

Kuva: Sari/Sarikoo.fi

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit

raijairina

Ihana teksti ja asenne! <3

Anna Vihervaarasta

Kiitos ihana!

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihan parasta maanantaiaamun lukemista. <3

Anna Vihervaarasta

Kiitos Saranda! <3

Elinakoo

"Millaisia olisimme, jos meille ei olisi annettu mallia, millainen kuuluu olla. Minä uskon, että olisin huomattavasti huolettomampi ja vähemmän hillitty."

Näinhän se on, jos miettii impulsiivisuuden kanssa painivia ihmisiä jotka päätyvät rikkomaan lakia, ehkä useastikin. Heillä usein on jonkinlainen lapsuuden trauma, heitä on kohdeltu välinpitämättömyydella, kaltoin ja unohdettu. Unohdettu näyttää mallia, joko tai, se malli on ollut ala-arvoinen.
Käyn itse terapiassa koska olen kokenut välinpitämättömyyttä, minun henkilökohtaisia tarpeita ei ole kohdattu. Joten on tavallaan mielenkiintoista että löysin sinun lauseesta jotain positiivista, kaiken negatiivisen lisäksi siinä voi nähdä myös hyvää. En ole aina hillitty ihminen, ja ihan pidän tästä minun ominaisuudesta. Uskoakseni sen voi ulkopuolelta nähdä eräänlaisena teeskentelemättömyytenä. Kiitos ajatuksista liittyen tunnelukkoihin!

Anna Vihervaarasta

Ah, totta. En ajatellut asiaa lainkaan näin päin.

Kivaa iltapäivää!

Kommentoi

Kommentointi on sallittu vain kirjautuneille käyttäjille.