Teepussiviisautta

kuva-59.JPG

Hei tyypit. Tulin vain kertomaan, että elämäni on tällä hetkellä niin järjetöntä, että haen viisautta teepusseista. ”When in doubt, do the courageous thing”, siinä sanottiin. Juuri niin olin jo päättänyt tehdä, juuri niin yritän aina tehdä. Jo ennen teepussiakin siis.

kuva-56.JPG

Mutta todella. Oletteko huomanneet, että sitten kun tapahtuu, todella tapahtuu? Kaikki kerralla, hirveällä rysäyksellä. Ja juuri, kun kuvittelee, että nyt on aikaa hengittää, palapeli menee taas uusiksi.

AdobePhotoshopExpress_2014_06_10_214032.jpg

Minulla olisi teille niin paljon ihan asiaa. Ajatuksia. Ja se arvonta, josta jo vähän vihjasin. Juuri nyt en kuitenkaan saa itsestäni niin paljon irti, joten joudutte odottamaan vielä pari päivää. Sen sijaan saatte nämä kuvat. 

Ensimmäinen on uusi makuuhuoneeni. Nyt on minimalismin hetki. Ei mitään turhaa.

Toinen on eiliseltä lounaalta: sushia ja jälkkäriksi Purin mustikkapiirakkasmoothie. Nam. Jos paikka ei ole tuttu, käykää vierailulla Kampin hyvinvointikaupassa.

Kolmas on pala todellisuuttani. Se siitä rauhallisesta selkeydestä ja sileistä lakanoista. (Okei, eivät ne olleet erityisen sileät ennenkään, mutta silti.)

kuva-58.JPG

Viimeinen kuva on viikonlopulta. Otin sen, kun aurinko laski kaupungin taakse ja värjäsi laineet viimeisillä säteillään.

Kaunis hetki.

Kommentit (8)
  1. jonskulainen
    11.6.2014, 19:06

    Makuuhuone on just täydellinen! Onnea on se, kun kumpikin koira kiipeää yöllä viereen nukkumaan, toinen kainaloon ja toinen jalkoihin. Ei siinä mietitä, meneekö lakanat ryttyyn tai onko sängyssä pian hiekkaa <3

    1. Kiitos jonskulainen.

      Mustakin on ihanaa, kun koirat tulevat viereen. Vähän vähemmän hiekkaa ja uudelleen aseteltuja lakanoita silti aina välillä toivoisin.;)

       

  2. Hih, minä niin tykkään muutoksista. Oikeastaan omista ja muiden. Nyt kun omassa elämässä on melko tasaista, on hauskaa lukea vaikka sitten jonkun toisen muutoksista. Pysyy vähän kuin itsekin liikkeessä 🙂

    1. Muutokset on piristäviä, mutta välillä on toki ihana myös vähän rauhoittua ja antaa kaiken lipua hiljalleen eteenpäin.:)

      Suloisia päiviä, pienisisko. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *