Toivepostaus: Mitä uran eteen kannattaa tehdä?

anna vihervaarasta työ.jpg

 

Tämä kuva on parin viikon takaiselta sunnuntailta. Olin aika väsynyt, koska olin nähnyt edellisenä päivänä ystäviäni, juonut kuplivaa ja nukkunut vähän huonosti sen seurauksena. Minulla oli deadline, joten tiesin jo lauantaina, että tulen käyttämään sunnuntain kirjoittamiseen. Istuin viisi tuntia koneella, katselin ulkona paistavaa aurinkoa ja kiroilin, miksi minun pitää suostua tällaisiin ylimääräisiin duuneihin?

Syy: koska rakastan sitä, mitä teen aina silloin, kun en ole väsynyt ja juonut edellisenä päivänä kuplia.

Minulta pyydettiin vähän aikaa sitten postausta siitä, kannattaako uran eteen tehdä ilmaista työtä. Vastaan, kuten Ina Mikkola uusimmassa Trendissä: 

”En koskaan käytä sanaa ’ura’. Mieluummin ajattelen, että teen asioita, joihin tunnen intohimoa.”

Mielestäni tässä elämässä kannattaa ylipäätään pyrkiä niitä asioita kohti, jotka tuovat iloa ja tehdä niitä asioita, joita kohtaan tuntee paloa. 

Olen itse tehnyt vaikka miten paljon ilmaista työtä aikoinani, kun halusin siirtyä lentoemännästä toimittajaksi. Se ei ollut ihan helppoa, ja kohtasin aika pitkään vähän hymähtelyä. Samaa hymähtelyä olen muuten kuullut bloggaamiseen liittyen, vaikka olin ensin toimittaja ja sitten vasta bloggaaja. Minulle on jopa sanottu, että lehtijuttujen kirjoittaminen ei ole ihan sama juttu kuin bloggaaminen. Pitää paikkansa, mutta olin tosiaan kirjoittanut aika monta lehtijuttua ennen tämän blogin perustamista. 

Lentoemäntämenneisyyttänikään ei siis ole pidetty pelkästään hyvänä asiana, vaikka oikeasti lentoemännät ansaitsevat hurjasti enemmän arvostusta kuin saavat. Kyseessä on fyysisesti raskas ala, jolla pitää jaksaa aina hymyillä ja olla joka hetki valmiina auttamaan sairastuneita, huolehtimaan matkustamon turvallisuudesta ja pahimmassa tapauksessa evakuoimaan kone. Tämä kaikki usein pahasti univelkaisena ja näännyksissä. Minä olen esimerkiksi kohdannut vakavia sairastapauksia, muutaman ylösvedon ja kerran sekakäyttäjän, joka alkoi riehua koneessa. Lentoemäntäystäväni pelasti äskettäin matkustajan hengen. Moni pitää lentoemäntiä nätteinä tarjoilijoina, mutta se ei todellakaan ole totuus. 

No joo, tahdoin siis sanoa, että lentoemännän työ on arvokasta työtä, mutta se sopii parhaiten ihmisille, jotka oikeasti sydämestään nauttivat asiakaspalvelusta myös väsyneenä ja huonoina päivinä. Minä tykkään ihmisistä hyvänä päivänä ja levänneenä. Siksi alanvaihto. 

Arvelin aikoinani, että pelkkä viestinnän opiskelu ei riitä siirtämään minua lentokoneesta toimitukseen. Niinpä kirjoitin jonkin aikaa ilmaiseksi juttuja. Tuohon aikaan olin riemuissani jo siitä, jos joku ylipäätään tahtoi julkaista ne. Vähitellen sain kokemusta. Sitten sain ensimmäisen freetyöni, josta maksettiin, ja sen jälkeen ensimmäisen toimittajan työni. Se oli osa-aikainen, ja palkka oli 1600 euroa kuussa. Olin valmis maksamaan sen hinnan, jotta pääsen alalle. 

Seuraava työni oli jo ihan kunnolla palkattu. Ja nykyisin minulla on mahtava työ ja ihan jees palkka. 

Kannattaako ilmainen tai huonosti palkattu työ? Se pitää jokaisen itse päättää, mutta minä en luultavasti olisi tässä, jos olisi alusta asti vaatinut hyvää palkkaa. Kukaan tuskin olisi palkannut kokematonta toimittajanalkua, jos en olisi tehnyt myönnytyksiä.

Nykyisin en tee ilmaista työtä, mutta sen sijaan käytän vapaa-aikaani kehittääkseni itseäni ja oppiakseni uusia työhöni liittyviä asioita. 

En nyt tarkoita kannustaa ketään huonosti palkattuihin riistoduuneihin, mutta kannustan toteuttamaan unelmia. Aika usein jotain on muutettava ja jotain on uhrattava, jos haluaa mennä eteenpäin. Se, tuntuuko se uhraukselta, on asia erikseen. Minä olin järjettömän onnellinen, että sain kirjoittaa juttuja ilmaiseksi ja että sain sen surkeasti palkatun toimittajan työn. Ne auttoivat minua saamaan jalan oven väliin ja ennen kaikkea sain tehdä sitä, mitä silloin maailman eniten halusin: olla toimittaja. 

Tuon kaiken seurauksena elän nyt ammatillisesti aika pitkälti unelmaani. Muistin nimittäin tuona väsyneenä sunnuntaina jotain, jonka olin hetkeksi unohtanut. Seitsemän vuotta takaperin olisin maksanut mitä tahansa päästäkseni tekemään luovaa ja äärettömän kiinnostavaa työtä omalla läppärilläni.

Niin ne unelmat toteutuvat. Minulla se tarkoitti tiettyjä uhrauksia, mutta ne olivat sen arvoisia. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Kommentit (8)
  1. Kiitos, että toteutit toivepostauksen! Ajattelen asiasta aika lailla samalla tavalla: en kannusta ketään tekemään ilmaista, puoli-ilmaista tai riistoduunia, ja se on mielestäni periaatteessa väärin. Toisaalta olen myös sisäistänyt sen tosiasian, että tämä maailma vain toimii välillä ei-niin-reiluin periaattein. Summasit ajatukseni hyvin todetessasi: ”Aika usein jotain on muutettava ja jotain on uhrattava, jos haluaa mennä eteenpäin.”

    En haluaisi korostaa liiaksi olet oman onnesi seppä -ajattelua, sillä usein yrittäminen, onnistuminen ja pärjääminen on kiinni monesta muustakin seikasta kuin omasta halusta ja tahdosta. Toisaalta kannustaisin myös (tämän asian tiedostaen) oikeasti yrittämään ja uskaltamaan, jos paloa johonkin alaan löytyy.

    Lisäyksenä vielä tähän, että sen ajan välissä, kun postausta sinulta toivoin ja nyt tätä kommentoin, on jo intohimostani tekemäni palkaton työ poikinut muutamia palkallisia projekteja 🙂

    1. Ole hyvä! Ja kiitos ideasta.:)

      Olet oikesssa, että onni ei ole pelkästään omissa käsissä. Sitkeydestä on kuitenkin apua. Ja tietenkin tarvitaan lahjoja siihen, mitä tekee. Ja vähän onnea. Toisaalta on aloja, joille on ihan hirveän vaikea päästä, vaikka olisi kuinka motivoitunut ja tekisi kaikkensa. 

      Ihana kuulla, että olet saanut palkallisia projekteja! Siitä se lähtee.:) Paljon tsemppiä ja kivaa sunnuntaita! <3

  2. Mielenkiintoinen teksti! Ja niin totta, että useimmat unelmat vaativat myös uhrauksia toteutuakseen. Uteliaana (ja ehkä vähän hyvällä tavalla kateellisenakin) haluaisin kysyä, että millaisiin julkaisuihin ja millä tavalla sait aikoinaan ujutettua niitä ilmaiseksi tekemiäsi juttuja?

    1. Niin se on. Tein ensin juttuja yhteen harrastuslehteen. Sitten yhteen sisustuslehteen pienellä palkkiolla. Niistä se lähti. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *