Vapaudesta, muoteista ja muhkuroista

Olen viime aikoina ilahtunut peppukuvista. Sellaisista, joita @thebirdspapaya ja @danaemercer jakavat Instassa. Instagram ja tämä maailma tarvitsevat tällaisia kuvia naisvartaloista. Kuvia, jotka muistuttavat, että nainen on kaunis, vaikka reisissä olisikin selluliittia (ja lähes kaikilla naisilla on). Kuvia, jotka sanovat: hei, et ole yksin etkä millään tavalla vääränlainen. Kuvia bikinivartaloista.

Silloin, kun saavuttaa tunteen, että on hyvä juuri sellaisena kuin on, on hyvin vapaa. Rakastan sitä tunnetta.

Kun en ole selaillut Instagramia, olen lukenut Glennon Doylen Untamed-kirjaa. Palaan siihen kunnolla, kun pääsen loppuun, mutta lyhyesti sen sanoma taitaa olla:

nainen, sinun kuuluu olla kesytön ja vapaa, ei kesytetty ja tukahdutettu, ei vain varjo itsestäsi vaan tulta ja lihaa ja verta.

Aloin fanittaa Doylea heti ensi sivuilla.

Miten helposti sitä pienentääkään itsensä, hylkää itsensä kelvatakseen muille, tunkee itsensä muottiin, johon ei mahdu.

Miten helposti sitä määrittelee itsensä yhdenlaiseksi, vaikka on monenlainen ja ristiriitainen ja inhimillinen.

Miten helposti sitä keskittyy merkityksettömiin pikkuseikkoihin, kuten reisien muhkuroihin tai sometykkäyksiin, vaikka voisi antaa maailmalle niin paljon enemmän ja ylipäätään nauttia elämästä vahvemmin, jos viis veisaisi muoteista ja odotuksista ja selluliitista.

Miten helposti sitä hukkaa itsensä niihin muotteihin ja odotuksiin ja määritelmiin ja tarpeeseen tulla hyväksytyksi.

Miten helposti sitä sitten alkaa oireilla, menettää taidon syödä tai taidon nukkua, muuttuu kärttyisäksi tai ahdistuneeksi tai surulliseksi, kadottaa ilonsa ja tarkoituksensa, kun mielen täyttävät muhkurat ja kalterit.

Toisaalta on sitten se toinenkin puoli. Myös se tukahduttaa, jos tuntee, ettei saisi välittää siitä, miltä näyttää ilman, että leimataan pinnalliseksi. Minä ainakin välitän, rakastan kauniita vaatteita, tahdon, että kotini on esteettinen ja huolehdin kehostani parhaani mukaan. Samaan aikaan olen mielestäni melko syvällinen ihminen. Tai ehkä moniulotteinen: yhtenä päivänä pohdiskelen syvällisiä, toisena julkaisen asukuvia.

Ja niin on hyvä. Tärkeintä on, että on oma itsensä ja keskittyy hyviin puoliinsa, ei muhkuroihin tai muihin epäolennaisuuksiin. Kun uskaltaa olla aidosti itsensä ja luottaa, että juuri niin elämä lutviutuu parhain päin,

silloin on todella vapaa.

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *