Vappuajatuksia

Vappupäivänä istuin Kaivarissa, kuuntelin Manu Chaoa ja Bob Marleya kuten joskus ennen, paikalla oli aikuisia ja lapsia, minä  söin patonkia, juustoa ja sillikaviaaria ja join skumppaa aurinkolaseissa ja nahkatakissa, vaikka olin varautunut toppikseen ja pipoon.

Olin päättänyt, että ihan vain pari lasia, kun viikonloppukin meni vähän viihteelle, mutta sitten siinä kävi, kuten tällaisissa päätöksissäni aina käy. Kun päätän juoda vain kupin kahvia päivässä ja päädyn juomaan kolme. Tai kun valitan Instagramin epäaitoudesta ja sitten julkaisen pelkkiä järkkärikuvia, kun en osaa enää muutakaan.

Mutta siis, vappupäivänä olin aika onnellinen ja kokonainen, kuten yleensä silloin, kun pysyn kaukana somesta ja hengailen oikeiden kavereideni kanssa. Niiden, joille ei kannata eikä voi esittää mitään, koska he nyt tietävät, kuka olet ja sanovat sellaisia asioita kuin: ”Mä luen Annan blogia, koska se on mun ystävä, mutta eihän se ole yhtään sellainen kuin se blogi”. Niinpä niin.

(Siis tokihan tämä blogi on minua, mutta sellainen oudon siloteltu versio minusta. Olen kriisissä siitä.)

Parhaita ovat nuo ystävät, joiden kanssa voi olla ihan oma itsensä, ja jotka myös ovat juuri sitä. Jaksan hieman huonosti niitä sellaisia, joiden seurassa pitää miettiä, mitä kehtaa sanoa. Tai niitä, jotka lukevat ne kirjat, jotka ovat nyt IN, koska ne ovat IN. (Meillä on kirjakerho, jossa jaetaan lähinnä viihdyttäviä opuksia, kuten reishimuroita, flaviadeluceja ja Seitsemän sisarta -kirjoja.)

Samaa kokonaista oloa koen koirien kanssa ja luonnossa ja matkoilla, kun kukaan ei tunne minua enkä minä ketään. Olen vain minä enkä sen enempää ja se on hyvä niin.

Mietimme vappuna sitäkin, miten helposti sitä saa paineita ulkoapäin. Kuinka sitä alkaa miettiä, että eikö musta ole enempään, kun ympärillä pyörii johtajia ja päälliköitä sun muita uratykkejä. Ja itse on vapaa toimittajanheitukka, olkoonkin, että juuri sitä halusi, eikä oikeasti niitä titteleitä. Mutta silti on vaikea olla vertaamatta.

Vaan sitten voi taas muistaa, että tuo paine tulee ulkoa, ei sisältä. Ja keskittyä siihen, mitä sisällä on. Sekin on tosin vähän sekavaa. Siksi tilasin Oprahin uuden kirjan, jota Red suositteli (ah, kuinka ihanaa on lukea ulkomaisia naistenlehtiä, joissa on jotain aika vierasta ja silti niin samaistuttavaa).

Löysin samaisesta lehdestä myös flamingonmallisen tarjoiluvadin, johon rakastuin ja jonka nyt omistaisin, jos sen hinta olisi ollut vähän vähäisempi kuin 300 puntaa. Siinäkin on syytä juhlaan, siinä, että ihastuin edes flamingoon, sillä välillä tuntuu, että päätäni kansoittavat samat homehtuneet ajatukset kuin viime vuonna ja sitä edellisenä ja sitä edellisenä. Siksi etsin luovuuttani ja tarkoitustani ja ihastustani tarjoiluvadeista ja (toivottavasti) viisaista kirjoista.

Kerron sitten, jos löytyy ja päätän Nayyirah Waheedin toiveikkaisiin sanoihin, jotka löysin Pinterestistä:

In all the falling, flawing, failing there is the grace of learning, of shedding an old life, for a new, let a new life happen to you.

Kommentit (2)
  1. Musta oli jotenkin niin ihana, että vappu sattui tänä vuonna ihan keskelle viikkoa, tuli kaikille varmaan vähän sellaisena iloisen yllätyksenä, ja nyt on taas viikonloppu edessä, juuri kun on arkea aloiteltu 🙂

    Ihanaa viikonloppua sinullekin!:)
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. No niin olikin! Tuntuu, että koko ajan vapaata nyt. 🙂 Ihanaa viikkoa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *