Ladataan...

Käsi ylös, jos olet joskus kytännyt maanisesti puhelinta ja odottanut sen soivan tai Whatsappin kilahtavan. Varmaan aika moni meistä on.

Se tunne, kun odotat ihastuksesi soittoa, ja sitä ei vain kuulu, on kamala. Samaan aikaan sitä tietää, että jos tyyppi on kiinnostunut, hänestä kyllä kuuluu (sorry rakkaat, 99 prosentissa tapauksista se menee juuri näin). Ja silti sitä miettii, että onkohan puhelin tippunut verkosta, onko viesti kadonnut bittiavaruuteen vai onko hän ehkä kuollut sillä lomallaan, jonka jälkeen lupasi ottaa yhteyttä. Sitten sitä menee Facebookiin, ja tyyppi on siellä hengissä ja online.

Jos olet joskus odottanut turhaan soittoa ja käynyt pääsi sisällä läpi kaikki mahdolliset skenaariot, lue Rosie Walshin Hän lupasi soittaa -kirja! Huh. Miten sitä voikin ahdistua niin pienestä asiasta kuin puhelimesta, joka ei piippaa? Been there, done that.

Juuri niin käy Sarahille, jonka unelmamies Eddie lupaa soittaa, eikä sitten soita. Kaikki oli täydellistä, he rakastuivat, tiesivät molemmat, että tässä on kyse jostain isommasta. Miten mies voi vain kadota? Entä miten hän on niin raukkamainen, ettei edes kerro, ettei tahdo enää tavata?

Pitääkö Sarahin vain luovuttaa? Luovuttaisitko sinä?

En kerro teille enempää, jotten paljasta liikaa. Tämä kirja on nimittäin mysteeri sen lisäksi, että se naurattaa ja vähän raastaa sydäntäkin. Kivaa kesälukemista, suosittelen!

Sain kirjan Otavalta, kiitos!

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

2,5 vuotta sitten maaliskuussa näytin tältä.

Viime kesänä tältä. Väri on haalistunut ja latvat oranssit. Omaa väriä on ehtinyt kasvaa puolentoista vuoden verran.

Nyt näytän tältä. Värjäsin hiukset viimeksi vuoden 2016 tammikuussa tai helmikuun alussa, jotain sellaista. Tänään hiuksissani on vihdoin oma väri, ja se näyttää aika erilaiselta kuin kuvittelin.

Lopetin hiusten värjäämisen, sillä hiusvärien kemikaalit alkoivat epäilyttää sekä itseni että ympäristön kannalta. Olen kerran saanut lievähkön reaktion synteettisestä hiusväristä, ja se oli pelottavaa. Hiuspohjaani kirveli kamalasti koko värjäyksen ajan, ja pelkäsin, että hiukset tippuvat päästä. Mitään sen enempää ei onneksi tapahtunut, mutta siitä lähtien olen suhtautunut epäilevästi hiusväreihin.

Viimein päätin lopettaa värjäyksen kokonaan. Se johtui osin hiusvärien kemikaaleista, osin siitä, että tummaksi värjätty hius alkoi näyttää mielestäni päässäni liian tehdyltä ja kolmanneksi siitä, että halusin yksinkertaisesti nähdä, minkä väriset hiukset minulla oikeasti on. 

Olen aina ollut aika tumma ja kuvittelin, että hiukseni ovat tummanruskeat, mutta vähän tylsää sävyä. Jaa. Ei ihme, että tuo ylimmän kuvan väri näytti päässäni liian voimakkaalta. En olekaan tummanruskea, vaan keski- tai ehkä vaaleanruskea. Lisäksi hiuksissani on punapigmenttiä. Olin aina kuvitellut, että oransseiksi muuttuvat latvani johtuvat haalistuvasta hiusväristä, mutta se ei taidakaan olla koko totuus. Aurinko vaaleantaa hiuksiani kesäisin aika paljon ja tuntuu, että se saa latvojen punaisuuden esiin. 

Aina välillä oma väri tuntuu tylsältä, ja haikailen hetken väripurkin perään. Suurimman osan ajasta olen kuitenkin tosi tyytyväinen hiuksiini. Ei ikinä pidä sanoa ettei ikinä, mutta juuri nyt aion ainakin pysyä omissa väreissäni. Ihanaa olisi, jos tukka aikanaan harmaantuisi nätisti. Sekin voisi olla aika viehättävää.

Värjäättekö te hiuksia?

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Olen tehnyt päätöksen, josta olen joka toinen päivä innoissani. Niinä muina päivinä olen sitä mieltä, että olen kreisi, kiittämätön, uhkarohkea ja saan vielä katua, kun en tyytynyt siihen, mitä minulla on.

Olenkin tässä miettinyt, että mistä tietää, että on oikealla tiellä. Epäilen, että vastaus on yllä: se sekä ihastuttaa että kauhistuttaa. Mikään, millä ei ole väliä, ei pelota. Mikään, mikä ei tunnu oikealta, tuskin saa silmiä loistamaan.

Uskon vakaasti, että jos mitään ei uskalla, mitään ei myöskään saa. Universumi tai prinssi tai unelmatyö – mikään niistä ei tule kotoa hakemaan. Ihan itse pitää jokaisen unelmansa toteuttaa. 

Ajattelen myös, että jos tekee asiat aina samalla lailla, on turha odottaa toisenlaista lopputulosta. Jos haluaa muuttaa jotain, on uskallettava muuttua. On astuttava pois mukavuusalueelta, otettava riski. 

Olen jo jonkin aikaa kaivannut uusia haasteita. Tylsistyminen on minulle merkki siitä, että on mentävä eteenpäin. Samoin se, jos parhaat puoleni eivät enää pääse esiin ja minulta puuttuu draivia. Olen luonteeltani hyvin helposti innostuva ja intohimoinen. Jos ne piirteet eivät näy päivissäni, jossain mättää. 

Uusiin haasteisiin liittyy aina epäonnistumisen mahdollisuus. On riski kokeilla jotain uutta. Vaan jos ei uskalla epäonnistua, miten voi koskaan liikkua mihinkään suuntaan? Ei voi. 

Ystäväni sanoi: ”Mitä siitä, jos epäonnistut ja kaadut. Ainakin kaadut eteenpäin.”

Niinpä. Ei auta kuin uskaltaa.

 

PS. Lähdin lomalle ja merelle. Olen ajastanut teille postauksia, mutten hetkeen vastaa kommentteihin. Reissua voi seurata Instagramin puolelta. Aurinkoa!

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

 

Pages