Ladataan...

Kärsin ajoittain jonkinlaisesta ikäkriisistä. 

Siinä, totuus.

Jossain vaiheessa elämää tulee hetki, jona ei aina olekaan se joukon nuorin. Ja vähän myöhemmin koittaa päivä, jona onkin usein joukon vanhin. Niitä päiviä on tässä ollut jo jonkin verran. 

Pahinta vuosien karttumisessa on se, että tajuaa, ettei ihan kaikkeen ole aikaa. Erityisen inhottavasti aika tulee vastaan biologian suhteen. Miten tahansa asiaa sitten kääntelisikin, mihinkään ei muutu se fakta, että jossain vaiheessa munasarjat sanovat itsensä irti. Vauvoja ei voi saada kovin vanhana. Ei, vaikka olisi muuten sata kertaa fiksumpi, filmaattisempi ja kaikin puolin ihanampi kuin parikymppisenä, jolloin oli ehkä monessa asiassa aivan muuta kuin hurmaava, mutta kuitenkin erittäin hedelmällinen. 

Jossain vaiheessa se ovi sulkeutuu. Ja se on hirveää. Asiaa varmaankin helpottaisi, jos tietäisi, että haluaa tai että ei halua. Silloin voisi tehdä parhaansa päätöksensä eteen. Mutta jos ei tiedä? Silloin voi käydä niin, että aika päättää puolestasi. Henkilökohtaisesti uskon, että päätökset olisi parempi tehdä itse, eikä antautua ajelehtimaan kohtalon mukana. Tällä hetkellä en kuitenkaan osaa tehdä muuta kuin ajelehtia. 

Vauvakriisin lisäksi mietiskelen sellaisia asioita kuin mikroneulaus ja A-vitamiini. Olen myös vakaasti päättänyt vähentää sokerin syöntiä, kollageenin tuho näet. 

Osa kärsimästämme ikäkriiseilystä liittyy varmasti yhteiskunnan odotuksiin: vaikka tiedämme mainiosti, ettei tietyssä iässä tarvitse olla tietynlainen, niin ajatuksesta voi silti olla vaikea päästää irti.

Sitten on nuoruuden ihannointi. Ikään kuin siinä, että on nuori, olisi jotain erityisen hienoa. Näin 37-vuotiaana voin sanoa, että elämä on koko ajan hienompaa ja ehdottomasti helpompaa kuin nuorempana. Kuuntelin aiheesta juuri tosi hyvän podcast-jakson: BBC:n Late Night Woman's Hour, Confidence / Turning 40. Siinä kolme eri ikäistä naista puhuu ikääntymisestä ja sen plussista. Tosin mielestäni on aina hieman huvittavaa, kun alle kolmikymppiset juttelevat siitä, miten iän myötä...mutta joukossa on tosiaan myös neljääkymppiä lähestyvä nainen, joka ajattelee hyvin lohduttavasti (kuten minäkin useimpina päivinä), että nyt elämä vasta oikeastaan kunnolla alkaa, koska sekoilut ja kriiseilyt alkavat olla takana päin. 

Jonkin aikaa sitten kärsin yleisen ikäkriisin ja vauvakriisin lisäksi myös urakriisistä. Yrittäjyyden myötä tuo kriisi on kadonnut. Teen juuri sitä, mitä tällä hetkellä tahdonkin, ei siis ole syytä kriiseillä. Annankin neuvon: jos tiedät, mitä haluat, mene sitä kohti. Se, että pyrkii toteuttamaan unelmansa, auttaa moniin kriiseihin.

Hankalampi juttu on tietenkin se, jos ei oikein tiedä. Ja se kriisiyttää. 

Mistä päästäänkin ikääntymisen plussapuoliin.

Ehkä parasta ikääntymisessä on se, että alkaa tuntea itsensä. Vaikka olisi ollut kuinka sekaisin (ja toki sekaisin oleminen sallitaan ihmiselle hamaan loppuun saakka, väittäisin, että se on osa ihmisyyttä), niin vähitellen polku ja identiteetti kuitenkin alkavat kirkastua. Sitä tietää koko ajan vähän paremmin, kuka on ja mitä haluaa.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä itsevarmempi myös olen. En ikinä ottaisi takaisin sitä 25-vuotiasta, vaikka se olikin hedelmällinen ja sileäihoinen, eikä näyttänyt aamuisin yhtä väsyneeltä kuin tämä nykyinen.

En ole moniin vuosiin enää kriiseillyt vartalostani. Ja uskokaa pois, se oli joskus päällimmäinen kriisinaiheeni. Vartalokriisi. Siitä pääsee iän myötä. Paljon puhutaan siitä, miten tärkeää olisi hyväksyä oma kroppansa. Joskus kuvittelin, etten koskaan pääse sinne asti. No, nykyisin en ole hyväksynyt kehoani (hyväksyminen kuulostaa johonkin tyytymiseltä, kohtaloon alistumiselta), vaan olen siihen erittäin tyytyväinen, siihen samaan, jota joskus sätin ja rääkkäsin. Se on ihana. Jos tämä on mahdollista, mikä tahansa on. 

Tyyli, mainitsinko jo tyylin? 25-vuotiaana kiinteäihoisena hedelmällisenä pukeuduin lantiofarkkuihin, liian pieniin toppeihin ja suihkin poskiini niin paljon oranssia aurinkopuuteria, että se on jo legenda.  

Itsenäisyys. Sitä on vähän vähemmän riippuvainen muiden mielipiteistä ja teoista. Rahat ovat ihan ikiomat. Niin on asuntokin. Ja yritys. Tätä myös vapaudeksi kutsutaan.

Ihmiset. Vuosien varrella sitä kerää ympärilleen mielettömiä tyyppejä. Niitä löytyy eri ajoista ja paikoista, osa vain käväisee, parhaat jäävät. 

Verkostot. Kun on tehnyt töitä jo jonkinmoisen ajan, alkaa tuntea jonkin verran ihmisiä. Siitä on monenlaista iloa. 

Yleinen tasapainoisuus. Asiat eivät hetkauta enää yhtä paljon kuin nuorempana (vaikka toiset toki hetkauttavat). Sitä tietää jo, että selviää aika monesta.

Varmaan muutakin olisi, mutten keksi nyt muuta kuin sen, että olen viimein löytänyt täydellisen filtterin Instagramiin. Joten vaikka silmäkulmissa on ryppyjä, väittäisin kuitenkin, että plussan puolelle jäädään. 

Tästä eteenpäin aionkin olla ylpeä kaikista eletyistä vuosistani ja palauttaa ikäkriisin sille kuuluvalle paikalle. Ikä on lopultakin vain numero. Tärkeää on se, mitä sinä olet, ei se, minkä ikäinen olet.

 

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Nyt kun päästiin taas puhumaan vastuullisuudesta ja vaatteista, saatte kuulla lahjakkaan serkkuni Oona Kauhalan ryijyliiveistä. Oona (ei muuten kuvassa) opiskelee viimeistä kevättä vaatemuotoilua Hämeen ammattikorkeakoulussa ja teki lopputyönään kuvien liivit ja ylimmässä kuvassa näkyvän mekon. 

Vaatteet on valmistettu kierrätysmateriaaleista, ja Oona työskenteleekin materiaalilähtöisesti. 

”Minusta on tärkeää hyödyntää kierrätysmateriaaleja, sillä maailmasta löytyy jo niin paljon tavaraa. Tykkään antaa uuden elämän sisustuskankaille vaatteen muodossa”, Oona sanoo. 

Mekon materiaali on kirppikseltä löytynyt gobeliinikangas, ja liivi on tehty vanhasta seinäryijystä. 

Kuvien vaatteet ovat mallikappaleita, mutta ainakin ryijyliivejä Oona aikoo valmistaa lisää myyntiin. Häneltä voi myös kysellä tilaustöitä: okauhala at gmail.com, Oona on myös Instagramissa nimellä @oonakauhala.

Haluaisin itse tuollaisen liivin.<3 Mitäs tykkäätte?

 

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

 

Tässä freelance-elämässäni on yksi selkeä muutos entiseen toimistoelämääni: en tarvitse kovinkaan monia kivoja (tai ainakaan uusia) asuja. Tähän tulokseen olen päätynyt tarkkailtuani talvivaatevarastoani ja sen suhdetta tilaisuuksiin, joissa niitä tulee käytettyä. 

Lisäksi olen havainnut, en suinkaan tänään vaan tässä asiaa jo pidemmän aikaa pohdittuani, seuraavaa: vaateshoppailu voi liiallisesti suoritettuna aiheuttaa monenlaista ahdistusta. 

Ensinnäkin on tietenkin maailman tila, tuhoutuva ympäristö, sortuvat vaatetehtaat ja muu sellainen. Tiedätte kyllä. Kun maailma on menossa päin honkia, tulee väistämättä huono omatunto, jos hiipii harva se päivä jostain ketjuliikkeestä kassi täynnä akryylia. 

Toiseksi on oma budjetti. Pohdiskelin jo ennen yrittäjäksi alkamista, että suurimpiin esteisiini yrittäjyyden tiellä kuului ajoittainen hulvaton tapani lohduttautua uusilla vaatteilla. 

Kolmanneksi on säilytystila. Olen löytänyt itsestäni sisäisen Marie Kondon, joka haluaisi järjestää kaikki vaatteet sävy sävyyn ja kelpuuttaa kaappiinsa (ja yllensä) vain lempivaatteita, ei mitä tahansa rääsyjä tilaa viemään ja vaatehuoneen perukoille unohtumaan.

Tästä päästäänkin neljänteen ahdistusaiheeseen: niistä epäkelvoista yksilöistä eroon hankkiutuminen. Myyminen on kamalan työlästä (FB-kirpparit, av:t yv:t, kai-kai-mitat...) ja Uffin laatikkoon heittäminen ei tunnu enää kovin kelvolliselta toiminnalta sekään, kun siinähän tuhoutuu Afrikan maiden oma vaatetuotanto ja halutaanko siellä muka niitä akryylirääsyjä kuitenkaan?

Viides ahdistuksen aihe on tarpeen lisääntyminen. Olenko ainoa, joka on joskus ostanut jotain ja huomannut, ettei se sovi yhteen minkään muun kanssa? Seuraa tarve ostaa sille kaverit, eikö?

Kuudes ahdistuksen aihe on kuvitteellisen elämän ja todellisen elämän kohtaaminen. Jos olet vaikka pääosin kotona työskentelevä yrittäjä, niin kuinkahan monta silkkipaitaa tarvitset elämääsi? Epäilen, että yksi ehkä riittää.

Seitsemäs on identiteettisekoilu. Vaikka tietäisit täysin, kuka olet ja mistä tykkäät, sen tiedon voi hetkeksi kadottaa vaatekauppojen, muotiblogien, Pinterestin ja Instagramin syövereissä. Kaikkein vaarallisimmat hetket ovat vuodenaikojen vaihtuminen (kyllähän sitä vuodessa ehtii jo unohtaa, millaisista talvivaatteista sitä tykkääkään), identiteettikriisit (uuden minän voi toki luoda vaatteilla, mutta keinoa kannattaa käyttää harkiten) ja tutusta ympäristöstä poistuminen. Nimimerkillä palasin kerran reissusta 1950-luvun kellohelmamekon kanssa.

Kahdeksas ahdistuksen aihe on jatkuva tyytymättömyys. Jos alkaa liikaa miettiä, miten omasta vaatekaapista tulisi täydellinen, niin AINA keksii jotain, mitä välttämättä tarvitsisi. Ja kun se vaatekappale on hommattu, on seuraavan vuoro. Sanoinhan: jatkuva tyytymättömyys.

No niin, sitten ratkaisuihin. Miten sitä vaateshoppailua, virheostoksia ja ahdistusta voisi vähentää?

1. Kartoita oma vaatevarasto. Mitä sieltä löytyy, mitä vaatteita oikeasti käytät, puuttuuko todella jotain? Ota kuvia asukokonaisuuksista. Ne auttavat hahmottamaan, kuinka paljon kivoja kokonaisuuksia oikeasti omistat ja näkemään, mistä tykkäät. 

2. Mieti, miksi pidät vaatteista, joista pidät? Mikä niissä viehättää? Millaisista leikkauksista pidät? Mistä väreistä? Mistä materiaaleista? 

3. Pohdi, mihin tilanteisiin todella tarvitset vaatteita: arkeen, juhliin, edustamiseen? Aina, kun aiot ostaa uuden vaatteen, varmista, että olet ostamassa sitä todelliseen elämääsi, etkä kuvitteelliseen elämään. 

4. Luo kaava, se helpottaa pukeutumista. Joka päivä ei tarvitse näyttää uudestisyntyneeltä. Mieti, mitkä asukokonaisuudet toimivat elämässäsi, millaisissa asuissa sinun on hyvä olla ja missä tunnet olosi itsevarmaksi. Omat suosikkini ovat nyt talvella joko pillifarkut + iso villapaita + maiharit tai leveät rennot housut + istuva paita + nilkkurit. Näillä pääsen tosi pitkälle. 

5. Päätä, ettet osta mitään huonolaatuista tai ihan kivaa. Ihan kivoissa vaatteissa tuskin tunnet (minä en tunne) itseäsi upeaksi. Huonolaatuiset vaatteet taas ovat oikeastaan rahan heittämistä roskiin. Lisäksi ne ovat äänestyslippu kertakäyttövaatekulttuurin puolesta. 

6. Pidä huolta vaatteistasi. Hanki kasmirkampa ja hoida kenkäsi. Höyrytin on myös loistava keksintö.

7. Etsi omaan tyyliisi sopivat brändit. Niin et joudu harhailemaan tuhansien valintojen viidakossa aina, kun tarvitset jonkin uuden vaatekappaleen. Itse tykkään muun muassa Samsoesta, Filippa K:sta, &other storiesista ja American Vintagesta. 

8. Jos tyylisi on ihan hukassa, mene Pinterestiin. Tee taulu unelmatyylistäsi ja kerää sinne tyylikuvia, joista innostut. Etsi sitten yhtäläisyyksiä kuvista: minkä mallisia vaatteet ovat, mitkä värit toistuvat, onko vaatteissa kuvioita vai ovatko ne yksivärisiä, pidätkö yksinkertaisista vaatteista vai tahdotko näyttäviä yksityiskohtia? 

 

Lopuksi kerron saman kuin aluksi: oman pintapuolisen tutkimukseni perusteella olen päätynyt huomaamaan, että en tarvitse uusia talvivaatteita. Shoppailulakko on täällä taas, ainakin maaliskuulle asti tai siihen, että ilmat alkavat lämmetä ja on aika tarkastella kevätpukeutumista. Tulen jälleen jakamaan näitä asukuvia olemassa olevista vaatteistani sekä täällä että Instagramissa. Kerään kaikki asukuvat Instan kohokohtaan nimeltä OOTD. Sieltä löytyvät myös kesän shoppailulakon vaatekokonaisuudet.

 

Ihanaa iltaa, ei shoppailla turhaan!

 

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages