Ladataan...

Minulle yksi vaikeimpia asioita elämässä on epävarmuuden sietäminen. Olen siitä tyypillinen neitsyt (kävin sillä astrologilla, muistattehan), että kaipaan turvaa ympärilleni. Kestän huonosti sitä, etten tiedä, mitä tapahtuu ja milloin. Vaikka olen joissain asiossa vähän boheemi, tärkeissä jutuissa olen erittäin järjestelmällinen. Olen hyvä saamaan asioita tapahtumaan, ja ajanhallinta on minulle helppoa. Ongelmia tulee silloin, kun asiat eivät ole vain omissa käsissäni. 

Sovinkin melko huonosti yhteen ihmisten kanssa, joiden kalenteri on levällään ja jotka eivät halua lyödä suunnitelmia lukkoon. Haluan tietää, milloin jotain tapahtuu. Kun asia on kalenterissa, silloin voin rentoutua. 

En ole kauheasti pitänyt tästä ominaisuudestani tai horoskooppimerkistäni, sillä neitsyt kuulostaa usein tiukkapipoiselta ja takakireältä tyypiltä. En ole mielestäni kumpaakaan (vaikka edellä mainittu ehkä puhuukin tätä vastaan), mutta toki kotini on aina järjestyksessä ja aikataulujen suhteen olen kieltämättä aikamoinen natsi. Järjestys tuo minulle turvaa. 

Niissä viime viikonlopun astrologi-juhlissa oli läsnä todella monta neitsyttä. Se oli ihanaa! Kerrankin tuntui, että kaikki ymmärsivät minua ja minä heitä. On jotenkin huojentavaa kuulla, että joku muukin pystyy kunnolla relaamaan vasta sitten, kun asiat on aikataulutettu. Lisäksi tajusin, että neitsyethän ovat ihan parhaita. En enää ikinä dissaa horoskooppimerkkiäni! Neuvonkin siis: jos koet itsesi jossain asiassa vääränlaiseksi, hakeudu saman horoskooppimerkin omaavien ihmisten seuraan. Olosi on melko varmasti kotoisa. 

On outoa, miten syntymäaika voi vaikuttaa luonteeseen. En oikeastaan ole uskonut horoskooppeihin ennen tätä, mutta kun kohtaa juhlissa viisi neitsyttä, jotka kaikki tuntuvat ajattelevan samalla lailla, niin jotain siinä on pakko olla. Meni nyt vähän huruiluksi tämä teksti, koettakaan kestää.

Oikeastaan minun piti tulla puhumaan epävarmuudesta, joka on tällä hetkellä elämässäni vahvasti läsnä. Tove Jansson on sanonut:

”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

Uuh, I wish. Mistähän tuota asennetta voisi ammentaa vähän itseensä? Levollisuus on tämän hetkisestä olemuksestani melkoisen kaukana. Töitä on jäljellä kolme viikkoa. Mitä sen jälkeen tapahtuu, no, se on epävarmaa. Se ei ole aikataulutettu kalenteriin, enkä oikein voi kontrolloida sitä, vaikka haluaisin. Voin vain tehdä parhaani ja luottaa, että se riittää. Lisäksi voin järjestellä kaappejani ja yrittää löytää turvaa sitä kautta. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että nyt tarvittaisiin jotain vaatteiden viikkaamista järeämpää, rauhoittavia ehkä? (Vitsi. Neitsyillä on myös hyvä huumorintaju.) 

Miten tämän epävamuuden kanssa eletään, hyviä neuvoja kenelläkään? Haha, myös osa-aikaisista duuneista saa vinkata, just in case. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Ladataan...

Sain Instan puolella toiveen kertoa, miksi päädyin ostamaan uuden asunnon vanhan sijasta. No, koska se tuntui kaikin tavoin fiksummalta. Se, mikä kenellekin on fiksua, riippuu tietenkin monesta asiasta. Minun tapauksessani uudisasunnon ostaminen oli edullisempaa kuin vanhan asunnon ostaminen samalta alueelta. Lisäksi ostin asunnon hyvissä ajoin ennen sen valmistumista, joten sain vaikuttaa sen pintamateriaaleihin ja tehdä muitakin muutoksia. Se oli minulle tärkeää.

Kun aloin etsiä asuntoa, minulla oli sille aika tarkat toiveet. Halusin kaksion, jossa olisi parveke ja joka sijaitsisi hyvien ulkoilumaastojen lähellä, mutta kuitenkin järkevällä etäisyydellä keskustasta (= joko lähellä tai hyvien kulkuyhteyksien päässä). Ajattelin itse asiassa ensin ostavani vanhan asunnon ja remontoivani sen, koska uudiskohteet olivat mielikuvissani liian kalliita. Olin myös päättänyt, ettei asunto saa maksaa yli 220 tuhatta euroa. Lisäksi olin laskenut, kuinka paljon asuntolaina ja yhtiövastike saavat kuukaudessa lohkaista rahoistani: maksimissaan 900 euroa. 

Aika pian selvisi, että vanhat kaksiot niiltä alueilta, joita havittelin, menivät joko juuri budjettiini tai parikymmentä tonnia yli. Niissä oli lähes poikkeuksetta aika kovat vastikkeet ja jokainen niistä näytti siltä, että haluaisin tehdä kunnon remontin, jotta saisin asunnostani sen näköisen kuin halusin (= + >10 000 e). Monessa ilmoituksessa luki myös: linjasaneeraus suunnitteilla. Suomeksi: putkiremppa tulee, ja sehän oikeasti maksaa.

Päädyin ostamaan uudisasunnon, koska se tuli tavallaan halvemmaksi. Sanon tavallaan, koska neliöhinta on kyllä korkeampi kuin vanhoissa, mutta neliöitä on vähemmän, joten kauppahinta on pienempi. Tämä oli asia, joka hieman jännitti minua ennen muuttoa. Edellinen asunto oli 42 neliön kaksio 1960-luvun talossa. Tässä uudessa kodissani neliöitä on 37,5. Vähän mietitytti, että näinköhän mahdumme tänne kahden ison koiran kanssa. Yhtiövastike oli myös naurettavan pieni verrattuna vanhojen talojen vastikkeisiin. Se on suunnilleen 150 e/kk. 

Pohja näytti kuitenkin tosi hyvältä. Hukkaneliöitä ei ole lainkaan, vaan kaikki tila on käytetty järkevästi. Vanhassa asunnossani oli erillinen eteinen, käytävä ja keittokomero, joihin upposi varmaan ainakin viisi neliötä. Lisäksi huonekorkeus oli varmaan alle 270. Uuden kotini huonekorkeus on lähes 3 metriä. Se vaikuttaa tilan tuntuun, samoin vaaleat pintamateriaalit, jotka sain itse valita. Kesäisin asunto laajenee myös ehkä noin seitsemällä neliöllä, sillä minulla on koko asunnon levyinen lasitettu parveke. Niitä harvoin on vanhoissa taloissa.

Asuin siinä 60-luvun talossa kolmisen vuotta ja kärsin kolme kylmää talvea. Asunto oli kovilla pakkasilla kuin jääkaappi, ja istuin sisällä oikeasti pipo päässä pahimpien pakkasten aikaan. Uudessa talossa tällaisista asioista ei tarvitse huolehtia. Täällä on aina lämmin, ja myös äänieristykset ovat ihan toista luokkaa kuin vanhassa talossa.

Tein asuntoon rakentamisvaiheessa muutoksia muistaakseni kuudella tonnilla. Vaihdoin keittiöön valkoisen ohuen tason, välitilaan kiiltävät subway tilesit, valaistukseksi led-nauhan ja oviksi mattavalkoiset vetimettömät ovet. Lisäksi siellä on upotettu allas ja Tapwellin messinkihana, josta olin haaveillut. Kodinkoneet on integroitu. 

Lattiakaan ei ole rakennuttajan valikoimista, mutta en joutunut maksamaan siitä ylimääräistä. Se on leveää lankkulaminaattia, jossa on viisteet. Pidän lankkumaisuudesta, sillä se tuo kivaa rouheutta. Laminaatin taas valitsin, koska minulla on kerran ollut parketti koirien aikana, ja se ei kestänyt niiden kynsiä. Toki parketin voi hioa, mutta laminaatti tuntui helpoimmalta ratkaisulta. En myöskään tykännyt rakennuttajan tarjoamista vaihtoehdoista, ja jos olisin halunnut näin vaalean lattian heidän valikoimistaan, olisin joutunut maksamaan useamman tonnin ekstraa. Kannattaa siis miettiä huolella eri vaihtoehtoja. 

Makuuhuoneeseen johti alun perin kaksi ovea. Todella outo ratkaisu, sillä silloin olkkariin ei olisi jäänyt juurikaan ehjää seinää. Laitoin toisen oviaukon kiinni.

Kylppäriin halusin ison sadesuihkun ja valitsin peilin ja laatikoston myös rakennuttajan valikoimien ulkopuolelta, mutta heidän yhteistyökumppaneiltaan. En joutunut maksamaan niistä juurikaan ekstraa. 

Jos olisin tehnyt kaikki nämä muutokset vanhaan asuntoon, kuusi tonnia ei olisi riittänyt mihinkään. 

Valitsin siis uudisasunnon, koska se oli halvempi ja nätimpi. Hyvä diili, sanoisin. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Ladataan...

Oletko koskaan miettinyt, mitä kaikkea oikeasti tarvitset elääksesi hyvää elämää? Nyt ei siis puhuta perustarpeista, ruoasta, asunnosta ja muusta sellaisesta, vaan asioista ja erityisesti materiasta, joka mielestäsi kuuluu hyvään elämääsi. Minä aloin miettiä tätä kunnolla kesällä, kun ryhdyin vaatteiden shoppauslakkoon. 

Minulla on vuosia ja vuosia ollut tapana palkita ja lohduttaa itseäni uusilla vaatteilla. Kun joku toinen syö suklaata, minä suuntaan vaatekauppaan. Olen visuaalinen ihminen ja rakastan kauniita vaatteita. Outoa on, että ostin sitten niitä miten paljon tahansa, en koskaan ole täysin tyytyväinen garderobiini. Koen aina tarvitsevani jonkin uuden vaatteen, jotta vaatekaappini olisi täydellinen – ja jotta elämäni olisi vähän parempaa. Siksihän me nimittäin suunnilleen kaiken tässä elämässä teemme: tullaksemme onnellisemmiksi. Sitä me haluamme, muttemme aina ymmärrä, miten sitä kannattaisi tavoitella. 

Kovin moni tuskin myöntää uskovansa, että materia tuo mukanaan onnea. Eihän niin kehtaa sanoa. Silti me käyttäydymme juuri niin kuin näin olisi. Hankimme jatkuvasti jotain uutta, vaihdamme auton parempaan, ostamme isomman asunnon, syömme kalliissa ravintoloissa, matkustamme muutaman kerran vuodessa jonnekin ulkomaille. Missään edellä mainituista asioista ei välttämättä ole mitään vikaa. Mutta niissä voi olla. Kysymys kuuluu: mitä uhraat saadaksesi lisää materiaa?

Voi olla, ettet uhraa mitään. Voi myös olla, että olet jäänyt loukkuun hyvin palkattuun ja arvostettuun työhön, koska et pysty luopumaan saavutetuista eduistasi. Tai sitten voi olla, että ostelet yli varojesi ja tuhoat hitaasti taloutesi. 

Oletko tottunut pitämään vaateshoppailua, ulkona syömistä tai monta kertaa vuodessa tehtyjä ulkomaanmatkoja lähes välttämättöminä osina hyvää elämääsi? Entä jos estävät sinua saavuttamasta sen, mitä todella haluat? Voiko elintasosi estää sinua saavuttamasta unelmiasi? 

Tätä mietin, kun päätin lopettaa uusien vaatteiden ostamisen hetkeksi. Halusin alkaa freelanceriksi, mutta ajatus taloudellisesta epävarmuudesta ja tulojen mahdollisesta tippumisesta hirvitti. Tiesin myös, että minulla menee vaatteisiin turhan paljon rahaa (en sano liikaa, koska en shoppaile yli varojeni).

Rahaa enemmän olinkin huolissani asian henkisestä puolesta. Huomasin nimittäin, että minun on vaikea ajatella tienaavani joskus nykyistä vähemmän (= heihei, freelance-elämä), sillä silloin en voisi ostella kaikkea näin huolettomasti, en syödä jatkuvasti ulkona, en reissata, kun mieli tekee. Vaatteet ovat vain yksi osa pakettia, mutta niistä oli helppo aloittaa. Arvelin nimittäin, että uusien vaatteiden jatkuva ostaminen ei oikeasti tee minua yhtään onnellisemmaksi kuin mitä olisin, jos jättäisin ne ostamatta. Siitä huolimatta aina vain ostin. Menin lakkoon.

Nyt olen lakkoillut pari kuukautta. Jollekin se on hyvin lyhyt aika olla ostamatta vaatteita, minulle ei. Olen tehnyt tutkimusmatkaa omaan vaatekaappiini ja selvittänyt, kuinka paljon kivoja vaatteita ja asukokonaisuuksia oikeasti omistan. Olen kuvannut niistä peiliselfieitä ja huomannut, että minulla on paljon mielestäni hurmaavia asukokonaisuutta. Olen kirkastanut tyyliäni. Ja saanut samaa tyydytystä kuin saan ostaessani uuden vaatteen. 

Mikä oudointa, en enää  koe, että vaatekaapistani puuttuu mitään! Sieltähän ei todellakaan puutu. Keksin toki vaatekappaleita, jotka voisivat sopia sinne, mutta tarvitsenko niitä näyttääkseni mielestäni tyylikkäältä tai ollakseni onnellisempi? En tietenkään. 

Lopputulos: vaatteet kyllä tavallaan lisäävät onnellisuuttani. Haluan pukeutua kivasti, mutta siihen ei tarvita joka kuukausi uusia vaatteita, oman vaatekaapin kartoitus riittää. 

Mietin myös, mistä lähtee tarve hankkia koko ajan uusia vaatteita. Kyse ei ole pelkästään uudistumisen tarpeesta tai siitä, ettei omasta kaapista muka löydy kivaa päällepantavaa. Olisiko kyse myös halusta kuulua joukkoon ja pysyä mukana viimeisimmissä trendeissä? Veikkaan, että monelle vaatteet ovat myös statussymboli. Niillä osoitetaan joko varallisuutta, tyylitajua tai kuulumista tiettyyn ryhmään. Kysynkin: pukeudutko niin kuin itse haluat vai niin kuin muut arvostavat?

Shoppailulakko on osoittanut minulle sen, minkä oletin tulevan tulokseksi jo siihen lähtiessäni: en halua joutua rahan ja liian korkean elintason vankilaan, jos se tarkoittaa, etten voi elää, kuten oikeasti haluaisin. Minulle riittää, että kaapissani on omasta mielestäni kivoja vaatteita, minun ei tarvitse näyttää muotilehden sivulta. Minulle riittää kodiksi kaksio, en tarvitse lisäneliöitä, jollei elämäntilanteeni radikaalisti muutu. Auto olisi mukava, muttei erityisen tarpeellinen. Minun ei tarvitse syödä kalliita illallisia ulkona, eikä reissata monta kertaa vuodessa, jollei budjettini sitä oikeasti salli.

Näin minulle jää enemmän rahaa säästöön ja enemmän mahdollisuuksia toteuttaa unelmiani. Näin olen vapaampi.

Mikä on elämäntyylisi todellinen hinta?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

 

Pages