Ladataan...

Elokuun alussa olin juuri palannut kotiin purjehdukselta ja ajattelin, että lomat on nyt lusittu ja kaksi jäljellä olevaa lomaviikkoa käytetään tehokkaasti. Tiesin irtisanoutuvani palatessani töihin, joten nyt oli hyvää aikaa alkaa kontaktoida uusia toimeksiantajia, hakea starttirahaa ja suunnitella uutta elämää.

Viikkoa aiemmin olin suunnannut tuulten mukana ulkosaaristoon ajatuksenani nollata pääni viikossa ja palauttaa kadonnut luovuuteni. Veneessä ja saariston satamissa tuijottelin merta ja olin vain. Ei ollut kauheasti fiksua sanottavaa, en saanut yhtään uutta blogipostausideaa, ei tehnyt mieli ajatella. 

Pari viimeistä työviikkoa olin joutunut taistelemaan itseni kanssa saadakseni mitään aikaan. Olin tehnyt koko alkuvuoden täyspäivätöitä, opiskellut samalla tutkintoni valmiiksi ja kirjoittanut vapaa-ajallani blogia sekä käsikirjoittanut podcasteja. Ideani ja motivaationi olivat lopussa, ja tiesin, että olen loman tarpeessa.

Kun palasin kotiin purjehdukselta, kävi ilmi, että suunnitelmani ei toiminut. Pääni kumisi edelleen tyhjyyttä. Olin antanut sille viikon aikaa toipua, mutta se kelvoton ei totellut. 

Muutaman päivän yritin väkisin. Ulkona paistoi aurinko. Minä tuijotin sisällä tietokoneen ruutua ja ahdistuin. Ei musta mitään freelance-toimittajaa ikinä tule, koska mun luovuus on kuollut.

Purin ahdistustani ystävälleni. Tarpeeksi monta kyynistä chattiviestiäni luettuaan hän soitti minulle ja sanoi itkuista selitystäni kuunneltuaan: Anna, sä kuulostat uupuneelta. Mitään ei tarvitse tapahtua tällä viikolla. Nyt pidät ainakin viikon lomaa ja aloitat vasta sitten hommat. Muuten et jaksa.

Se tuntui helpottavalta. Olen ollut aina se muija, joka todellakin pärjää ja jaksaa. Ajattelen, että jos en jaksa, olen huono, musta ei koskaan tule mitään, ja se on ihan oma syyni. Tarvitsin toisen ihmisen sanomaan, että nyt on pakko hidastaa.  

Niin sitten katsoin viikon Narcosia Netflixistä, olin vain ja tein, mitä huvitti. Viikon kuluttua aloin saada ideoita. Alkoi tuntua, että ehkä haluankin kirjoittaa taas joskus jotain. Luovuus hiipi takaisin.

Luovuus tarvitsee tilaa ympärilleen, tyhjää tilaa. Sitä ei voi pakottaa. Jos elämä on liian täyttä, jos velvollisuuksia on liikaa, jos kivoja ja kiehtovia asioita on liikaa: heippa luovuus. Joskus parasta, mitä voi tehdä, on laskea rimaa, olla itselleen kiltimpi, pitää tauko.

Aina ei ole pakko jaksaa.

 

Lilyssä on meneillään kampanja #onkopakkojaksaa. Se pureutuu työuupumukseen ja jaksamiseen.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Niin, se muutos. En voinut kertoa teille, koska piti ensin kertoa pomolle.

Irtisanouduin viime viikolla vakituisesta työpaikastani. Alan lokakuun alussa freelance-toimittajaksi. Muutos on kalenterissa. Kiehtovaa ja kamalaa yhtä aikaa.

Yrittäjyys on pitkäaikainen unelmani. Epäilin kuitenkin välillä, että se on unelma, jota en ehkä koskaan toteuta. Ajattelin, ettei minulla ole siihen lopulta kanttia. Olen kirjoittanut tänne monesti, että suuntani on hukassa, eikä tunnu selviävän. En pystynyt ottamaan ratkaisevaa askelta unelmaani kohti, puhuin vain, haaveilin.

Tänä kesänä jokin kuitenkin muuttui, ja yhtenä päivänä tiesin, että teen tämän sittenkin. En tiedä, miksi yhtäkkiä olin varma, sillä mitään konkreettista ei tapahtunut. Ehkä planeetat vain kääntyivät oikeaan asentoon, sillä tämä syksy tuntuu olevan monelle muutoksen syksy. Ehkä ilmassa on nyt jotain, joka rohkaisee ihmisiä muuttamaan elämäänsä.

Tämä päätös on ollut minulle melkoisen vaikea, sillä minua pelottaa ja lähteminen työpaikastani on haikeaa. Olen ollut aina palkkatöissä, joten yrittäjyys kuulostaa vieraalta. Kaikesta pitää huolehtia yksin, ja taloudellinen epävarmuus hirvittää. Lisäksi minua pelottaa, etten yrittäjänä kuulu mihinkään. Lokakuun alussa minulla ei enää ole paikkaa, minne mennä joka arkiaamu. Minulla ei ole työkavereita. Olen oma pomoni. Vapaa ja vastuussa ihan kaikesta.

Olin lomalla sen verran paniikissa, että melkein meinasin jo perua kaikki suunnitelmani. Ystäväni sanoi siihen: Tarvitset muutoksen, joten mene nyt siihen suuntaan, joka kiehtoo sinua. Olet hypännyt ennenkin. 

Jep, olen. Ei se helppoa ole koskaan. 

Hyppään silti. Tyhjän päälle. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Eilen vietettiin Suomen luonnon päivää. Me juhlistimme sitä koirien kanssa samoin kuin teemme suunnilleen kaikkina muinakin päivinä: lähdimme kävelylle luontoon. Ei olisi yhtään huvittanut, sillä olin valvonut edellisenä iltana myöhään kavereiden kanssa ja juonut ehkä hieman runsaammin kuplivaa kuin olisi ollut tarpeen. Koirien yksinhuoltajana minulla ei kuitenkaan ole sitä vaihtoehtoa, joka olisi kiinnostanut eniten: jäänpäs tähän sohvalle peiton alle katsomaan päiväksi Netflixiä ja juomaan Vichyä

Vaikka väsytti, niin huomasin silti ajattelevani, kuinka kiitollinen olen, että asun täällä. Saan kävellä metsäpolkuja joka päivä. Se on arvokasta. 

Ihminen tarvitsee luontoa, vaikka se nykymaailmassa tuntuu usein unohtuvan. Ilman luontoa meitä ei olisi. Me kuulumme sinne ihan samoin kuin männyt ja peuratkin. Olemme osa luontoa, emme sen yläpuolella.

En välittäisi tietää, millainen olisin, jos en liikkuisi säännöllisesti luonnossa. Epäilen, etteivät välittäisi muutkaan. Luonto rentouttaa ja kohottaa mielialaani ihan joka ikinen kerta, kun astun metsään, istun meren rannalla tai kävelen peltojen viertä. Luonto on paras terapeuttini. 

Tarvitsen luontoa lähelleni. En haluaisi asua kaupungin keskustassa, sillä rasittuisin, jos ympärillä olisi jatkuvasti melua ja paljon ihmisiä. Kaipaan omia hetkiäni luonnossa, sen rauhaa ja muistutusta, miten pieni ihminen lopulta on, miten suuri maailma.

Haaveilen juuri nyt matkustavani johonkin luontokohteeseen. Islanti ja Skotlanti kiehtovat, samoin Yhdysvaltojen mielettömät kansallispuistot ja Etelä- ja Itä-Afrikka. Jonain päivänä tahtoisin myös Galápagossaarille ja Havaijille. Suomen saaristo ja Lappi ovat tietenkin myös aina upeita. Matkakuume.

Minulla ei juuri nyt ole oikein ketään, joka haluaisi lähteä tällaiselle matkalle kanssani, Skotlantia ehkä lukuun ottamatta. Vaan kai sitä yksinkin voisi lähteä. Mikä oikeastaan estää?



BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages