Ladataan...

”When I run after what I think I want, my days are a furnace of stress and anxiety. If I sit in my own place of patience, what I need flows to me, and without pain.” 

Olette ehkä jo arvanneet, että olen aika ison elämänmuutoksen kynnyksellä. Samalla olen luonteeltani hyvin nopea ja kärsimätön. Odottaminen on minulle täyttä tuskaa, ja ratkon ongelmat tarttumalla toimeen. Kun tähän yhdistetään muutoksen aiheuttama stressi ja kaikenlaiset vilkkaan mielikuvitukseni päähäni maalailevat kauhukuvat, saatan löytää itseni säntäilemästä ahdistuneena ympäriinsä yrittäen ratkoa NYT asioita, jotka eivät voi ratketa nyt. 

Tällaisessa mielentilassa törmäsin yllä olevaan Rumin lainaukseen. Rumi oli 1200-luvulla elänyt persialainen runoilija, joka kirjoitti hyvin viisaita. Olen saanut hänen ajatuksistaan usein voimaa, niin nytkin. 

Uskon, että kaikki se, jonka kuuluu tulla luokseni, kyllä tulee. Aikanaan. Se tulee sitten, kun olen valmis. Ei silloin, kun haluan. Universumia (tai työmahdollisuuksia, ihmissuhteita ynnä muuta sellaista) ei voi pakottaa, vaikka kuinka haluaisi. Elämä ei toimi niin. 

Olen lähiaikoina törmännyt useasti ajatukseen, että tuntuu, ettei mitään ei tapahdu, mutta silti on tapahtunut valtavasti. Ei tarvitse kuin vaikka selailla Instagram-fiidiä kesän alkuun ja sen näkee. Katsoo jotain kuvaa ja muistaa, miten tietämätön siinä hetkessä oli kaikesta siitä, mitä kesän aikana vielä tulee tapahtumaan. Ihan sama pätee nykyhetkeen. Nyt olen tietämätön siitä, mitä kaikkea syksyllä tulee tapahtumaan. 

Siksi on hyvä välillä rauhoittua ja antaa asioiden vain virrata. Se ei tarkoita, että istuisi kotona tekemättä mitään. Pikemminkin se tarkoittaa, että heittelee verkkoja vesille ja istuu sitten odottamaan. Elää rauhassa eteenpäin ja antaa asioiden tapahtua pakottamatta. 

Sillä aina tulee uusia mahdollisuuksia. Aina se puhelin lopulta soi (se soi sinä hetkenä, kun unohdat odottaa sen soimista). Aina jokin liikahtaa eteenpäin, vaikket sitä ehkä heti huomaa. 

Rauhoitu siis ja nauti matkasta. Sen takiahan täällä ollaan. 

 

Kuva: Sari / sarikoo.fi

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Olohuoneen sisustus hakee vielä muotoaan, mutta näiden kuvien värimaailma viehättää minua tällä hetkellä erityisesti. Olen vähän kamppaillut itseni kanssa yrittäessäni päättää, tuleeko tästä tilasta täysin harmoninen niin, että kaikki sopii yhteen, vai annanko sen vain muotoutua. Veikkaan, että jälkimmäinen on kuitenkin enemmän minua. Tykkään tiloista, jotka ovat seesteisiä, mutta joissa on paljon katseltavaa. Viimeaikaisin sisustusihastukseni on ruotsalainen @krickelin. Jos omistaisin vanhan talon, niin suunnilleen tuollaiselta siellä varmaan näyttäisi. Runsaalta, mutta silti harmoniselta.

Sohvan takainen seinä kaipaa edelleen maalia. En vieläkään ole kyennyt tekemään päätöstä, mutta se useimpien suosikkisävy, eli Tikkurilan Serpentiini, on rankattu pois. Sorry kaverit, mutta se on tänne liian harmaa ja liian tumma. Tällä hetkellä pohdiskelen Angoran ja Himmelin välillä, mutta myös Neva on vielä mielessä (se lämpimämpi vaaleavihreä), ja olenpa hieman Krickelinin innoittamana miettinyt vaaleansinistäkin. Veikkaan, että tuo keltainen Himmeli ei saa kovinkaan monelta kannatusta, mutta voisin kuvitella, että se sopisi tänne ja toisi mukanaan palan aurinkoa. Minulle on värejä valitessani kaikkein tärkeintä, millainen tunnelma niiden mukana tulee. Siksi kylmät ja tummat sävyt eivät pääse tähän kotiin, ne eivät ole oikein minua, eivätkä tuo mukanaan sitä lämpöä ja valoisaa energiaa, jota tavoittelen. 

Lämpimät keltaiset ja ruskeat, ripaus pastelleja ja vaalean puuterinen yleisilme ovat tämän kodin värimaailman kulmakiviä. Se oli huomattu myös Iittalalla, josta lähetettiin minulle lahjaksi pari rusehtavaa Kastehelmi-purkkia*. Ihan minun näköisiäni. Kastehelmi merkitsee minulle paljon, sillä perin mummoltani pari sarjan vanhaa kulhoa. Niistä tulee mieleen mummo, mutta nostalgiastaan huolimatta niissä on jotain hyvin ajatonta. 

Viidakko sen kun kasvaa. Kun parvekekukat pitää ilmojen viiletessä siirtää sisään, saatan olla hieman ongelmissa. Vaikka tämä koti on mielestäni kivan avara, neliöitä on silti vain 37,5. Tarvitaan ehkä jokin luova ratkaisu, mutta onneksi sellainen on jo mielessäni. 

Kunhan saan sohvaseinän värin päätettyä, saa seinä myös muuta koristetta. Se on kaunis tyhjänä ja valkoisenakin, mutta kaipaan kuitenkin katseltavaa. Vastapäisellä seinällä on jo vaikka mitä, mutta sekin on hieman vaiheessa. Minusta on ihana sisustaa näin pala kerrallaan, ei ole kiirettä mihinkään. Luotan siihen, että esineet löytävät aikanaan paikkansa, ja kodistä muodostuu minun näköiseni.

*saatu, kiitos!

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Taas on aika reseptin. Tykkään tallentaa tällaisia nopeita, helppoja reseptejä, jotta muistan ne myöhemmin. Joten tässä tulee!

Tein yhtenä päivänä ihan vahingossa tosi hyvää pastakastiketta soijarouheesta. Tästä reseptistä tulee noin neljä annosta, ja aikaa menee 10 minuuttia. 

2 dl tummaa soijarouhetta (kuivana)

4 valkosipulinkynttä

1 sipuli

2,5 dl kaurakermaa

500 g paseerattua tomaattia

1 rkl punaviinietikkaa

1 kasvisliemikuutio

suolaa

oliiviöljyä

Lisäksi: pastaa

 

Pilko sipulit ja kuullota niitä runsaassa öljyssä. Lisää joukkoon paseerattu tomaatti, kasvisliemikuutio ja kaurakerma sekä soijarouhe. Mausta punaviinietikalla ja ripauksella suolaa. Keitä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia ja valmista samalla pasta. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Pages