Ladataan...

Ihmisen mieli on siitä omituinen, että se haluaa aina lisää. Se katsoo helposti tulevaan, mutta tähän hetkeen sen voi olla vaikea pysähtyä.

Tällä viikolla olen jälleen ajatellut, miten arvokasta on olla tässä just nyt. Kirjoitan tätä ja juon mustaa kahvia, koska kauramaito loppui. Ylläni on vanha keltainen neule, koirat sammuivat aamupalan jälkeen ja kohta lähdemme ulos. Siellä on vähän harmaata, mutta olkoot vain. Siellä on myös hyvä hengittää, puut punertuvat ruskasta ja voimme tehdä juuri niin pitkän lenkin kuin huvittaa, sillä määrään itse aikatauluni. Juuri niin kuin halusin, juuri niin kuin haaveilin. Tämä on elämääni nyt, eikä kenelläkään meillä oikeasti ole toista elämää kuin tämä tässä nyt. Elämä ei ole tulevaisuudessa, jota ei ole vielä tapahtunut. Eikä menneessä, joka meni jo. Se on tässä. 

Missä sinä olet nyt? 

Ja muistatko, kun joskus haaveilit siitä kaikesta, mitä sinulla on nyt?

Ajattelen tätä tänään siksi, että kaikilla ei ole tätä päivää, joka sinulla ja minulla on. Jokainen päivä on arvokas.

Koti näyttää tänään tältä. Sohva saa taas olla samettinen, maton siirsin lattialle, viherkasvit sisään ja olohuoneen ja parvekkeen pöydät päittäin. Sisällä on nyt tuo rottinkinen ja ulkona valkoinen lautapöytä. Ne sopivat paremmin näin. Joskus ihan pieni muutos voi tehdä paljon, oli kyse sitten sisustamisesta tai elämästä.

Ihanaa tätä päivää, arvosta sitä ja tee jotain kivaa. <3

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Vielä yksi päivä töitä, sitten se on täällä. Uudenlainen elämä.

Tunteeni ovat tasaantuneet, toivotan sen nyt rauhallisin mielin tervetulleeksi. Sillä vaikka kaikki onkin kovin epävarmaa, on jotain varmaankin. Tiedän, että olen oikealla tiellä. Lopulta sen vain tuntee, kuten olen lukemattomat kerrat tänne kirjoittanut. Tulee päivä, jona saa varmuuden. Se päivä on kohdallani nyt.

En jaksa olla huolissani oikein mistään, eikä pitäisikään. Huolehtiminen on aika turhaa, on parempi kohdata asiat, kun ne tulevat eteen. Silloin ne yleensä on myös helpompi ratkoa kuin etukäteen päässään. 

Niinpä rikoin shoppailulakon, ostin mutsifarkut ja pari neuletta. Hain kotimatkalla pienen pullon skumppaa ja monta karkkipussia. Jälkimmäiset vien töihin,  niille ihmisille, joista osan olen nähnyt joka arkipäivä yli neljän vuoden ajan. Hämmentävää, että kohta se muuttuu.

 

 

Nukahdan joka ilta kuulokkeet korvissani Sinuhe Egyptiläisen seikkailuihin, päivisin joku toinen nukkuu salaa sängyssäni, myttää tyynyt ja jättää jälkeensä hiekanmuruja, ulkona tarvitsee sormikkaat, ilma tuoksuu kirpeältä ja ensi viikolle on kolme deadlinea. 

Kesä kääntyi syksyksi, yksi ajanjakso päättyy. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Parasta vanhenemisessa on se, että kaikki ei ole enää niin vakavaa. Asiat ovat vähemmän mustavalkoisia, ja hetkeen on helpompi tarttua kiinni. Aika monesta on jo selvinnyt. Siksi uskaltaa luottaa siihen, että jatkossakin selviää. Elämä on keveämpää ja aika usein melko huvittavaa. Okei, joskus elämä on muistuttanut b-luokan leffaa, mutta eipähän ole ollut tylsää.

Ja jos minulta kysyttäisiin, millaista elämää tahtoisin vanhana muistella taaksepäin, niin ainakaan en vastaisi: tylsää ja turvallista. En myöskään vastaisi: sain paljon aikaan, menestyin urallani ja olin kovassa kunnossa. Kaikki ihan hyviä juttuja nuo, mutta eivät, jos elämä meni niiden takia suorittamiseksi ja jäi elämättä

Olin nuorempana kovan luokan suorittaja ja perfektionisti. En koskaan jättänyt treenejä väliin, kotini näytti kuvastolta, menin ajoissa nukkumaan ja valvoin öitä stressissä. Koin usein ahdistavaa tyhjyyden tunnetta.

Näin jälkikäteen ajattelen, että elin elämääni ulkoisesta paineesta ja odotuksista käsin. Suoritin elämääni, ja otin sen hyvin vakavasti. 

Mutta nyt tulevat hyvät uutiset. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän suorittaminen kiinnostaa. Sanotaan, että vanhetessa tulemme niiksi ihmisiksi, joita meidän on aina kuulunut olla. Epäilen, että oikeastaan tulemme tavallaan lapsiksi jälleen, lapsiksi, joilla on elämänkokemusta.

Kesällä lukemani Tunne lukkosi -kirja sai miettimään, millaisia olisimme, jos meille ei olisi annettu mallia, millainen kuuluu olla. Minä uskon, että olisin huomattavasti huolettomampi ja vähemmän hillitty. Nämä ovat nimittäin niitä ominaisuuksia, joita minusta (ja pienistä tytöistä ehkä aika usein) on suitsittu lapsesta lähtien. Pitää ottaa vastuuta (hyvä juttu, mutta menee helposti överiksi), käyttäytyä kauniisti, suoriutua mallikkaasti ja maailmahan on vaarallinen paikka, joten kannattaa varoa ja harkita. Kyllä te tiedätte.

Vaan mitä jos elämä, vaikkakin välillä raskasta ja ankeaa tai se b-luokan leffa, kantaakin? Mitä jos palaset loksahtavat paikoilleen juuri silloin, kun niiden pakonomaisesta järjestelystä päästää irti? Mitä jos pysyt ihan hyvässä kunnossa, vaikket kävisi kuukauteen joogassa? Mitä jos kutsuit viisi ihmistä syömään, sinulla on kahden hengen ruokapöytä ja unohdit ostaa servetit? Mitä jos valvot myöhään arki-iltana ja juot vielä lasin pari viiniäkin? Mitä jos asiat eivät ole niin justiinsa, 

ja mitä jos juuri se on hyvää elämää?

Elä siis, ja muista nauraa. Se on oikeastaan tärkein asia, minkä olen tähän mennessä elämästä oppinut:

Älä ota sitä vakavasti. 

 

Kuva: Sari/Sarikoo.fi

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages