Ladataan...

Eräs ystäväni antaa erityisen hurmaavia lahjoja ja usein ilman syytä. Kerran hän toi minulle spontaanisti kukkia, toisella kerralla sain parhaan muistikirjan ikinä. Sen nimi on Bad Girls Throughout History, ja se esittelee kiinnostavia, vahvoja naisia historian havinasta. 

Viime viikonloppuna sain häneltä kirjan, jota tarvitsin juuri tässä hetkessä kaikkein eniten. Otegha Uwagban Little Black Book: A Toolkit for Working Women sisältää ohjeita jokaiselle luovalle oman elämänsä girlbossille, oli kyseessä sitten kaltaiseni aloitteleva yrittäjä tai vain uraansa boostia kaipaava nainen. 

Sain kirjan hetkenä, jona olin väsynyt ja lievästi paniikissa tekemästäni päätöksestä.

Päätit Anna sitten heittää helpon, mukavan elämäsi viemäriin. Oletko nyt ihan varma, että se oli fiksua? Kyseleepi sisäinen kriitikkosi...

Hetkittäin ihan oikeasti jännittää. Se lienee tervettä tällaisen ison elämänmuutoksen kynnyksellä, mutta mukavaa se ei kyllä ole.

Niin, se kirja. En ole ehtinyt vielä loppuun saakka, mutta tähän asti lukemani neuvot kuulostavat oikein päteviltä. Olenkin päättänyt ottaa suunnilleen ne kaikki osaksi tulevaa vapaan toimittajan elämääni. Ihan erityisesti viehättävät seuraavat vinkit, joiden luvataan parantavan tehokkuutta:

Työskentele 90 minuuttia, pidä sitten 30 minuutin tauko. Et jaksa keskittyä täysillä koko päivää, siksi se kannattaa pilkkoa osiin. (jes, näen itseni joogaamassa ja juoksulenkeillä kesken työpäivän)!

Keskity lounaaseen, äläkä tee samaan aikaan mitään muuta. Lounas on aika ladata aivot uudelleen (ruokameditaatio, tervetuloa elämääni).

Tee työympäristöstäsi kaunis, se parantaa luovuutta (tämä on jo hanskassa, koska työskentelen ainakin alkuun kotoa käsin).

 

Äkkiä tämä uusi elämä tuntuukin taas varsin viehättävältä.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Minulle yksi vaikeimpia asioita elämässä on epävarmuuden sietäminen. Olen siitä tyypillinen neitsyt (kävin sillä astrologilla, muistattehan), että kaipaan turvaa ympärilleni. Kestän huonosti sitä, etten tiedä, mitä tapahtuu ja milloin. Vaikka olen joissain asiossa vähän boheemi, tärkeissä jutuissa olen erittäin järjestelmällinen. Olen hyvä saamaan asioita tapahtumaan, ja ajanhallinta on minulle helppoa. Ongelmia tulee silloin, kun asiat eivät ole vain omissa käsissäni. 

Sovinkin melko huonosti yhteen ihmisten kanssa, joiden kalenteri on levällään ja jotka eivät halua lyödä suunnitelmia lukkoon. Haluan tietää, milloin jotain tapahtuu. Kun asia on kalenterissa, silloin voin rentoutua. 

En ole kauheasti pitänyt tästä ominaisuudestani tai horoskooppimerkistäni, sillä neitsyt kuulostaa usein tiukkapipoiselta ja takakireältä tyypiltä. En ole mielestäni kumpaakaan (vaikka edellä mainittu ehkä puhuukin tätä vastaan), mutta toki kotini on aina järjestyksessä ja aikataulujen suhteen olen kieltämättä aikamoinen natsi. Järjestys tuo minulle turvaa. 

Niissä viime viikonlopun astrologi-juhlissa oli läsnä todella monta neitsyttä. Se oli ihanaa! Kerrankin tuntui, että kaikki ymmärsivät minua ja minä heitä. On jotenkin huojentavaa kuulla, että joku muukin pystyy kunnolla relaamaan vasta sitten, kun asiat on aikataulutettu. Lisäksi tajusin, että neitsyethän ovat ihan parhaita. En enää ikinä dissaa horoskooppimerkkiäni! Neuvonkin siis: jos koet itsesi jossain asiassa vääränlaiseksi, hakeudu saman horoskooppimerkin omaavien ihmisten seuraan. Olosi on melko varmasti kotoisa. 

On outoa, miten syntymäaika voi vaikuttaa luonteeseen. En oikeastaan ole uskonut horoskooppeihin ennen tätä, mutta kun kohtaa juhlissa viisi neitsyttä, jotka kaikki tuntuvat ajattelevan samalla lailla, niin jotain siinä on pakko olla. Meni nyt vähän huruiluksi tämä teksti, koettakaan kestää.

Oikeastaan minun piti tulla puhumaan epävarmuudesta, joka on tällä hetkellä elämässäni vahvasti läsnä. Tove Jansson on sanonut:

”Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.”

Uuh, I wish. Mistähän tuota asennetta voisi ammentaa vähän itseensä? Levollisuus on tämän hetkisestä olemuksestani melkoisen kaukana. Töitä on jäljellä kolme viikkoa. Mitä sen jälkeen tapahtuu, no, se on epävarmaa. Se ei ole aikataulutettu kalenteriin, enkä oikein voi kontrolloida sitä, vaikka haluaisin. Voin vain tehdä parhaani ja luottaa, että se riittää. Lisäksi voin järjestellä kaappejani ja yrittää löytää turvaa sitä kautta. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että nyt tarvittaisiin jotain vaatteiden viikkaamista järeämpää, rauhoittavia ehkä? (Vitsi. Neitsyillä on myös hyvä huumorintaju.) 

Miten tämän epävamuuden kanssa eletään, hyviä neuvoja kenelläkään? Haha, myös osa-aikaisista duuneista saa vinkata, just in case. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Ladataan...

Elokuun alussa olin juuri palannut kotiin purjehdukselta ja ajattelin, että lomat on nyt lusittu ja kaksi jäljellä olevaa lomaviikkoa käytetään tehokkaasti. Tiesin irtisanoutuvani palatessani töihin, joten nyt oli hyvää aikaa alkaa kontaktoida uusia toimeksiantajia, hakea starttirahaa ja suunnitella uutta elämää.

Viikkoa aiemmin olin suunnannut tuulten mukana ulkosaaristoon ajatuksenani nollata pääni viikossa ja palauttaa kadonnut luovuuteni. Veneessä ja saariston satamissa tuijottelin merta ja olin vain. Ei ollut kauheasti fiksua sanottavaa, en saanut yhtään uutta blogipostausideaa, ei tehnyt mieli ajatella. 

Pari viimeistä työviikkoa olin joutunut taistelemaan itseni kanssa saadakseni mitään aikaan. Olin tehnyt koko alkuvuoden täyspäivätöitä, opiskellut samalla tutkintoni valmiiksi ja kirjoittanut vapaa-ajallani blogia sekä käsikirjoittanut podcasteja. Ideani ja motivaationi olivat lopussa, ja tiesin, että olen loman tarpeessa.

Kun palasin kotiin purjehdukselta, kävi ilmi, että suunnitelmani ei toiminut. Pääni kumisi edelleen tyhjyyttä. Olin antanut sille viikon aikaa toipua, mutta se kelvoton ei totellut. 

Muutaman päivän yritin väkisin. Ulkona paistoi aurinko. Minä tuijotin sisällä tietokoneen ruutua ja ahdistuin. Ei musta mitään freelance-toimittajaa ikinä tule, koska mun luovuus on kuollut.

Purin ahdistustani ystävälleni. Tarpeeksi monta kyynistä chattiviestiäni luettuaan hän soitti minulle ja sanoi itkuista selitystäni kuunneltuaan: Anna, sä kuulostat uupuneelta. Mitään ei tarvitse tapahtua tällä viikolla. Nyt pidät ainakin viikon lomaa ja aloitat vasta sitten hommat. Muuten et jaksa.

Se tuntui helpottavalta. Olen ollut aina se muija, joka todellakin pärjää ja jaksaa. Ajattelen, että jos en jaksa, olen huono, musta ei koskaan tule mitään, ja se on ihan oma syyni. Tarvitsin toisen ihmisen sanomaan, että nyt on pakko hidastaa.  

Niin sitten katsoin viikon Narcosia Netflixistä, olin vain ja tein, mitä huvitti. Viikon kuluttua aloin saada ideoita. Alkoi tuntua, että ehkä haluankin kirjoittaa taas joskus jotain. Luovuus hiipi takaisin.

Luovuus tarvitsee tilaa ympärilleen, tyhjää tilaa. Sitä ei voi pakottaa. Jos elämä on liian täyttä, jos velvollisuuksia on liikaa, jos kivoja ja kiehtovia asioita on liikaa: heippa luovuus. Joskus parasta, mitä voi tehdä, on laskea rimaa, olla itselleen kiltimpi, pitää tauko.

Aina ei ole pakko jaksaa.

 

Lilyssä on meneillään kampanja #onkopakkojaksaa. Se pureutuu työuupumukseen ja jaksamiseen.

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages