Ladataan...

1. Maahan varisseet lehdet ja ne, jotka leijailevat puista tuulen mukana.

2. Se, kun voi piiloutua isoon neuleeseen mutta jättää nilkat paljaiksi.

3. Keitot. Bravuurejani ovat linssi- ja purjoperunasosekeitto. Tahdotteko ohjeet?

4. Valo. Syksyn aurinko on aivan erilainen kuin kesän. Se on pehmeä ja viisto, maalaa maailman vähän taianomaiseksi.

5. Lämpimät sävyt. Maailma on nyt murrettujen auringonvärien valtakunta. 

6. Sohvannurkat ja paksut kirjat

7. Lämpimät juomat. Tee, kurkumalatte, kaakao.

8. Yhä aiemmin laskeutuva pimeys. Johtuneeko se tästä uudesta elämästäni vai mistä en tiedä, mutta pimeys tuntuu ensimmäistä kertaa vuosiin kiehtovalta, pehmeältä, turvalliselta. Olen etuoikeutettu, sillä pääsen aurinkoon päivisin, ja ehkä siksi illan hämärä on tänä vuonna ystävä.

9. Syntymät. Oma syyskuussa, Nessin tänään (hän pitää syntymäpäivävastaanottoa sohvalla ja vastaanottaa herkkuja sekä rapsutuksia yhdeksänvuotispäivänsä kunniaksi) ja Nanan marraskuussa. Syksyn lapsia.

10. Pimeän juhlat. Halloween, kekri, pyhäinmiestenpäivä. Ajattelin tänä vuonna juhlia henkiä ja aaveita, ajattelitteko te?

 

 BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Ladataan...

Jännää, marraskuu tuntuu ensimmäistä kertaa nyt jotenkin kivalta kuukaudelta. Viime viikkoon mahtui aurinkoisia päiviä, retkiä ystävien kanssa, uusia löytöjä vanhoilta poluilta, veden pintaan heijastuvia puita ja rajojen koettelua. Yhtenä aamuna maa oli huurteessa ja toisena päivänä tein ruoaksi täysjyväpastaa avokadolla, paistetuilla kirsikkatomaateilla, valkosipulilla ja oliiviöljyllä. Mausteeksi ruususuolaa ja mustapippuria. Aika hyvä pikaruoka.

Ihanaa viikkoa, syökää hyvin, kuvatkaa lumetonta maisemaa (tai pohjoisemmassa sitä kaunista puuteria, jota jo kaipaan) ja muistakaa, että jokainen hetki on ainutkertainen. Tällaista marraskuuta ei enää koskaan tule.

Ladataan...

Luonto on kadottamassa värinsä. Vielä hetki sitten puissa leimunneet lehdet makaavat nyt maassa ruskeina, oksat kurottelevat paljaina kohti harmaata taivasta, siellä täällä vielä jokunen koivu sinnittelee, mutta niidenkin keltaiseen pukuun on jo sekoittunut pala talviunta, hetkellistä väritöntä kuolemaa. Keräsin viimeiset vaahteranlehdet talteen, prässäsin ja asettelin maljakkoon. Ne säilyttävät värinsä vielä hetken.

Kelloja käännettiin, nyt on aina pimeää. Mietin viime viikolla entistä, sitä miten jokainen valinta johtaa uusien valintojen äärelle, sinne, missä olemme juuri nyt. Se voi olla oikea paikka, tai vähän vinossa siitä, mutta joka tapauksessa se on paikka matkallamme.

Talvi on tulossa, lumi, pakkanen, tähtikirkkaat yöt, jolloin jalkojen alla narskuu ja oksat paukkuvat kylmyydessä. Pidän talvesta, mutta inhoan pimeää. Ja siksi mietin sitä, mitä oli joskus. En moneen vuoteen huomannut tätä pitkää yötä, joka on kuin kuukausiksi venynyt suden hetki ennen lumentuloa. Matkustin koko ajan, näin valoa muualla, joten sen puuttuminen kotona ei haitannut. Nyt haittaa. Sorruin ja sytytin ensimmäiset talvivalot, vaikka lupasin: vasta marraskuussa.

Kynttilät, tee, puikot. On pimeydessä toki puolensakin.

Kivaa viikkoa!

PS Tiesittekö, että Sandrosta saa mahtavaa seitan-burgeria? Söin sellaisen ystäväni 30-vuotisjuhlissa lauantaina, ensimmäinen kerta, kun maistoin seitania muuten. Nam. 

 

 

Pages