Uusi vuosikymmen.

Kolmekymmetä vuotta jo elämää nähneenä voi olla ihan onnellinen missä sitä tänä päivänä seisoo.

Olisin monta kertaa voinut valita eri reitin ja polun. Olisin voinut tuolla vaikka kuinka paljon voinut rälätä ja rellestää, mutta miljoonia kertoja olen ollut se huolenkantaja. Olen aina ollut ihminen joka ei hötkyile ja draamaile turhaan.  Olen aina pitänyt tietyn roolin ja toiminut aina kuten ollaan odotettu. Olen usein verrannut itseäni muihin ja toiminut mentaliteetillä, että etten vaan herätä liikaa keskustelua tai etten aiheuta mielipahaa.

  1. Alan ymmärtääettei elämää tarvitse elää muita miellyttääkseni.
  2. Saan olla edelleen rikkinäinen, hajalla, superonnellinen, hullutteleva.
  3. Mun ei tarvitse miellyttää ketään
  4. Mun ei tarvitse ajatella muiden tunteita suurimmalti osin
  5. Jos haluan tehdä jotain kenenkään muun ei tarvitse hyväksyä sitä
  6. Jos jollekin tulee paha mieli mun tekemisistä niin voi voi. Hyvän maun rajoissa tietenkin.

Tänä päivänä olen ainakin onnellinen. Vaikka kuinka tekisi mieli kertoa paljon mielipiteitä niin edelleen osaan käyttäytyä aikuismaisesti ja annan draamailun olla. Annan sen niile jotka siitä nauttii ja saa siitä jotain mielihyvää. Mä keskityn mieluummin tasaiseen onnelliseen arkeen. Ilman ihanaa arkea ei juhlakaan tunnu miltään.

Pus. Ansku

Rodos
hyvinvointi mieli tapahtumat-ja-juhlat hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *