115.9cm bloggaaja – viisi ennakkoluuloa lyhytkasvuisuudesta

Mitä tarkoitetaan lyhytkasvuisuudella?
Maailman väestöjen keskipituuksissa on huomattavia eroja. Siksi kansainvälistä määritelmää lyhytkasvuisuudesta ei ole. Käytännössä lyhytkasvuisena pidetään aikuista naista ja miestä, jos hänen pituutensa on alle 140-150 cm.
– Lyhytkasvuiset Ry

Olen 115,9cm pitkä. Ja kyllä, jopa nuo millitkin ovat tärkeitä. Minulle pituuteni on ollut aina melko neutraali asia. Ei oma pituus ole aiheuttanut omassa elämässäni sen kummenpia ongelmia. Olen siis päässyt melko helpolla. Kuitenkin olen kohdannut paljon ennakkoasenteita lyhytkasvuisuuteen liittyen ja haluaisin kantaa korteni kekoon ennakkoluulojen poistamisen suhteen. Haluaisin listata viisi ennakkoluuloa liittyen lyhytkasvuisuuteen ja vastata niihin.

 

  1. Ootko vai siis kääpiö?
    • Ei, en ole kääpiö. Kääpiöt ovat satuolentoja ja minä olen aivan oikea ihminen. Kääpiöksi nimittäminen on erittäin loukkaavaa lyhytkasvuista kohtaan ja sitä sanaa tulisi välttää puhuttaessa lyhytkasvuisesta henkilöstä.
  2. Sä varmaat oot jotenkin päästäsi vajaa?
    • Väärin. Lyhytkasvuisten älykkyys toimii aivan normaalisti. Kehitysvammaisuus on lyhytkasvuisuudessa erittäin harvinaista. Vaikka olemme lyhyitä, emme ole jääneet lapsen tasolle, joten aikuiselle lyhytkasvuiselle ei tarvitse puhua kuin lapselle.
  3. Sulla on varmaan rankka elämä kun oot noin lyhyt.
    • Itseasiassa osuit oikeaan. Onhan se erittäin rankkaa jos missaa lempisarjansa uuden jakson eikä sitä heti pääse näkemään. Rankkaakin on myös kun ei kaupasta välttämättä löydy sitä lemppari karkkipussia mitä on tullut hakemaan. Tästä voidaan päätellä, että ei lyhytkasvuisen elämä ole sen rankempaa kuin muiden. Samojen ongelmien kanssa painitaan. Lyhytkasvuisuus tietysti tuo eteen joitain rajoitteita ja ongelmia, mutta eivät ne yksinään tee elämästä sen rankempaa kuin muilla. Oma sisu ja luonne ratkaisee!
  4. Sä et varmaan koskaan pääse töihin ku oot lyhyt.
    • Väärin. Lyhytkasvuinen voi tehdä töitä niin kuin muut. Tietenkin pitää ottaa huomioon tietyt rajoitteet joita kullakin on liittyen työn hakuun. Kuitenkin työtä hakeva lyhytkasvuinen tietää itse parhaimmin mihin alalle on itse sopiva eikä varta vasten hae töitä alalta johon ei ole kykenevä.
  5. Sä varmaat jäät ikuisesti yksin kun ei kukaan halua lyhyttä tyttöystävää.
    • Väärin. Monilla lyhytkasvuisilla on kumppanit ja jopa ihan normipituisia ja osalla on myös perhekin perustettuna. Vaikka osa ihmisistä saattaa olla erittäin pinnallsia, ei se tarkoita että kaikki olisivat sellaisia. Yleensä se luonne ratkaisee. Ja kun ihastuu, silloin ei kyllä mitkään pituuserot ole sen esteenä saatika ollenkaan mielessä.

Hyvää viikonkoppua kaikille ja ollaanhan entistä ennakkoluulottomia aivan jokaista kohtaan!

Kommentit (3)
  1. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Onko sun kodissa jotain modauksia elämää helpottamaan, esimerkiksi keittiön kaapistot ja pöytätasot alempana? Tai ootko keksinyt jotain erikoisia tai hauskoja ratkaisuja vaikka kotitöiden hoitamiseen? Kiinnostaa aina miten ihmiset järjestelee arkensa sujuvaksi niin tästä kuulisin mielellään lisää. 🙂

    1. Moikka! Mulla ei oo (vielä) tehty muutostöitä asuntoon sillä asun vuokralla. Muutostyöt on parempi tehdä sitten siihen ihan ikiomaan asuntoon. Tällä hetkellä on jakkaroita yms ympäriinsä. Voisin vaikka tehdä postauksen omista arjen nikseistä joita tulee käytettyä. Kiitos postausideasta! 🙂

  2. Tuntuu kyllä ihan uskomattomalta, että ihmiset antavat tuommoisia kommentteja. Todella ilkeää ja ajattelematonta. Kyllä sulla on varmasti ainakin vahva luonne ja varmasti olet monet kerrat näyttänyt ihmisten ennakkoluuloille. 😘

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *