Hätäsektio

Ajattelin kertoa teille synnytyskertomukseni, kun se jostakin syystä on nyt pyörinyt paljon mielessäni. Se ei mennyt ihan niinkuin olin ajatellut, ei siis tosiaankaan. Minähän ajattelin, että komplikaatioita voi tulla, mutta että miksi ei minun synnytykseni voisi mennä normaalin kaavan mukaan, kuten monilla. Yleensä olen pessimistinen, mutta jostakin syystä päätin olla kerrankin optimisti.

Menin sairaalaan rv41+3. Synnytys oli tarkoitus käynnistää yliaikaisuuden, että raskausmyrkytys epäilyn takia. Synnytykseni käynnistettiin sinä päivänä, tiistaina. Aloitettiin ballongilla ja heti asentamisen jälkeen alkoi supistukset ja kovat kivut. Ne jatkuivat samanlaisina seuraavaan aamuun asti, jolloin läkäri totesi, ettei minkäänlaista edistystä ole tapahtunut. Olin pettynyt ja tuskastunut.

Aloitettiin lääkkeellinen käynnistys ja supistukset jatkuivat. Käytiin joka lääkkeeen jälkeen kävelemässä sairaalan alueella. Ei auttanut. Illallakaan edistystä ei ollut tapahtunut. Olin väsynyt ja ärsyyntynyt ja halusin vain pois sairaalasta, kun ei mitään kuitenkaan tapahdu, eikä öisin lääkkeitä anneta. Se ei ollut kätilöiden ja lääkärin mielestä hyvä idea, koska verenpaineet olivat todella korkeat. Sain kuitenkin luvan lähteä, sillä tätini asui 500m päässä sairaalasta. Ei ehditty ollan kovin pitkään tätini luona kun supistuksia alkoi tulla kahden minuutin ja minuutin välein. Mentiin sairaalaan ja sain taas kipupiikin, että saan hetken nukuttua.

Torstaiaamuna lääkäri totesi, että edistystä on tapahtunut sen verran, että saadaan juuri ja juuri kalvot puhkaistua, ja sitten pitäisi alkaa tapahtumaan. Siirryttiin synnytyssaliin ja kalvot puhkaistiin. Oksitosiinitippa laitettiin myös ja sekös se vasta kipeitä supistuksia aiheuttikin. Ilokaasusta ei ollut mitään apua, kuten ei myöskään tenssistä. Aloin olla iltapäivstä turhautunut kuten myös miehenikin. Mutta ei… Jatketaan vain näin. Illalla kivut alkoivat olla niin pahat, etten voinut olla missään asennossa, suihku hieman helpotti. Aloin oksentamaan ja olo oli kipujen lisäksi muutenkin huuono. Olin saanut infektion. Mikään ei pysynyt sisällä. Alkuyöstä kuume nousi 39 asteeseen ja tulehdusarvot nousivat kovaa vauhtia. Aamuyöllä sain epiduraalin.

Perjantaiaamuna edistystä alkoi tapahtumaan,, mutta hyvin hitaasti. En enää erottanut supistuksia, vain tasaista kovaa kipua. Miten sellaisessa tilnateessa voisi edes synnyttää…? Mutta jatkettiin vain odottelemista ja oksitosiinia lisättiin. Tätä jatkui sen aikaa, että työntekijöiden vuorot vaihtuivat. Tämän jälkeen kätilö otti minut tosissaan. Avautuminen jumittui 9 senttiin eikä siitä edennyt. Lisäksi sain kovan kivun oikealle puolelle kylkeeni. Tuntui, että voi vain sätkiä kivusta. Lopulta lääkäri päätti, että tehdään kiireellinen sektio. Tästä päätöksestä meni muutama minuutti ja vauvan sydänäänet romahtivat. Muistan lääkärin sanat, jotka menivät suurinpiirtein näin: ´´nyt on kiire, hätäsektioon!´´ Huone täyttyi hoitajista, osa hieman panikoi. Matka leikkaussaliin oli töyssyinen, sillä sänky törmäsi vähän väliä johonkin. Ehdin ajatella, että me molemmat kuollaan nyt. Leikkaussalissa anestesialääkäri ehti esitellä itsensä ja nukahdin. Kaikista pahin hetki oli se kun heräsin matkalla heräämöön ja ihan paniikissa yritin huutaa, että selvisikö se. ”Selvisi”, kuulin ja nukahdin taas. 

Klo 18:10 syntyi rakas tyttäremme pitkän rulijanssin jälkeen puuromaisesta vihreästä lapsivedestä infektion saaneena, mutta muuten terveenä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *