Hätäsektion jälkeen

Kirjoittelin synnytyksestäni, mikä päätyi lopulta hätäsektioon. Nyt ajattelin kertoa myös ajasta sen jälkeen. Olen miettinyt sen eri puolia, tavallaan hyviä että huonoja puolia. Olen yrittänyt löytää netistä vastauksia kysymyksiin ja ajatuksiini, mutta tästä aiheesta en kuitenkaan kovin paljoa ole löytänyt.Olimme kahdeksan päivää sairaalassa synnytyksen jälkeen. Minä olin omalla osastollani ja tyttö oli lasten teholla. Se oli kauheaa, sillä olisin halunnut olla kaiken aikaa lapseni kanssa. Hän oli kipeänä ja minä olin kipeänä.

Vauva parantui nopeampaa vauhtia kuin minä. Hänellä oli vain pari päivää kuumetta, lisähappi saatiin pois toisena päivänä synnytyksestä ja nenämahaletku oli muutaman päivän. Hän taisi olla päivän myös sokeritipassa. Minun tulehdusarvot laski hyvin hitaasti ja sairaalassa epäiltiinkin välillä, että onko haava tulehtumassa, onneksi ei ollut. Hemoglobiinini oli myös matala, muistaakseni jotakin 80 pintaan. Pääsin leikkauksesta toisena päivänä kävelemään, mutta se oli todella kivuliasta. Samana päivänä kipupumppu otettiin pois. En oikeastaan vielä silloin pystynyt kävelemään kuin vessaan ja pyörätuoliin, vasta neljäntenä päivänä pääsin kävellen vauvan luokse. Verenpaineeni oli myös edelleen korkea. Yritin mahdollisimman paljon päästä teholle lapseni luokse ja sairaala-aika olikin sitä, että heti aamulla kun sain lähteä lääkkeiden ym jälkeen niin lähdin sinne. Siellä ehdin tehdä vauvalle aamuhommat ja syöttää kun piti taas lähteä omalle osastolle lääkkeiden ottoon ja verenpaineenmittaukseen. Tätä rumbaa se oli aina koko päivän kunnes joskus yhdentoista aikaan illalla pääsin nukkumaan. Yöt olivat myös kauheita, kun oli sitten vielä kipeämpi olo päivän rehkimisen jälkeen ja antibiottia pistettiin myös yöllä. Sääntö oli, että minä pääsen pois kunhan tulehdusarvot laskevat alle sadan ja verenpaine myös laskee hieman.

Se sairaala-aika olikin minusta inhottavaa. Kun pääsimme kotiin niin olin helpottunut, vaikka olinkin vielä melko kipeä, hemoglobiini vielä matala ja verenpaine edelleen korkea. Sain kuitenkin olla kokoajan vauvan lähellä ja näin ollen stressitasoni varmasti laski. Haava alkoi parantua yllättävän nopeasti, kuitenkin liika rehkiminen teki kipeäksi ja kävellessä hieman pidemmän matkan tuntui, että olisi kiviä vatsassa. 

Minua harmittaa, että imetys ei onnistunut. Pääsin yrittämään sitä toisena päivänä synnytyksestä. Maitoa ei oikein tullut eikä vauva saanut kunnolla imuotetta. Pääsin sitä myös yrittämään aika harvakseltaan. Yksi ongelma oli myös se, että oli vaikea etsiä sellainen asento, missä imetys ei olisi sattunut haavaani. Kun aloin olla paremmassa kunnossa niin maitoa ei vain enää tullut, vaikka yritin kaikenlaisia kikkoja. Niimpä toivon, että jos saamme vielä lapsia niin imetys onnistuisi. Toinen asia, mikä harmittaa on, etten saanut nähdä vauvaa kuin vasta seuraavana päivänä synnytyksestä. Ja että muutenkin se sairaala-aika meni rampatessa eri osastojen välillä kivuissa, eikä voinut vain nauttia vauva kainalossa. On myös pelko mahdollisesta seuraavasta synnytyksestä

Minulla tulee olemaan aina arpi navasta alas asti ja aluksi se tuntui vähän epämiellyttävältä. Nyt kuitenkin ajattelen, että se arpi pelasti henkemme. Tai että ihan sama vaikka se arpi olisi kaulasta alas asti, mutta tärkeintä on, että selvisimme hengissä ja että tuo pieni ihanuus tuhisee tuossa vieressäni. Arpi muistuttaa minua siitä kuinka me taistelimme ja selvisimme.

Tällä hetkellä synnytyksestä on aikaa vähän vaille viisi kuukautta. Arpi on parantunut muuten, mutta silloin tällöin jotain pientä kipua on. Synnytys ei myöskään pyöri mielessä jatkuvasti vaan sitä mietiskelee vain välillä. Kaikki on muutenkin sen suhteen oikein hyvin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *