Kehitysaskel viisi(kö)?

Minulla on puhelimessa sellainen sovellus, että siitä voi seurata lapsen kehitystä, kuten paino- ja pituuskäyrää, rokotuksia jne. Tässä sovelluksessa myös kerrotaan milloin lapsi on missäkin kehitysvaiheessa. Se näyttää esimerkiksi että viisi päivää kehitysaskeleen loppuun. Minulla on ollut se sovellus ihan jo raskaudesta alkaen, koska siitä pysty seuraamaan myös raskauden aikaisia muutoksia. Tietysti lasten kehitys on yksilöllistä, mutta se näyttääkin varmaan jotenkin keskimääräisesti, missä kehitysvaiheessa lapsi on. Aina kun se on ilmoittanut jotakin kehitysvaihetta, niin olen kyllä huomannut, että silloin vauva nukkuu huonommin – yöllä ja päivällä. Ei se toki niin ole ollut, että tasan sinä päivänä kun sovellus ilmoittaa, että nyt ollaan tässä kehitysaskeleessa, että tasan siitä päivästä lähtien nukutaan huonosti. Yleensä se alkaa muutaman päivän ”etuajassa” tai ”jälkikäteen”. Nyt se sovellus ilmoittaa, että ollaan kehitysaskeleessa viisi ja sitä on yksi päivä jäljellä. Viimeiset ainakin pari viikkoa ollaan nukuttu tosi huonosti. Pahimmillaan puolen tunnin välein heräilty ja että päästään takaisin uneen, pitää laittaa tutti suuhun ja yleensä myös silittää. Neitiä täytyy myös viihdyttää ihan kokoajan ja mielellään kokoajan hypityttää sylissä kainaloista pitäen koska se on maailman ihaninta tällä hetkellä! Viimeisenä parina yönä tilanne on kuitenkin alkanut rauhoittua ja on saattanut olla jopa kolme tuntia unta putkeen! Niinpä pohdiskelen, että onko kysymys ollut sitten tästä viidennestä kehitysaskeleesta ja että nyt kun sen pitäisi loppua niin aletaanko vähitellen nukkua paremmin taas siihen saakka kunnes alkaa seuraava kehitysaskel. Ken tiettää…?

Olen ollut todella väsynyt vähäisen nukkumisen ja jatkuvan viihdytyksen takia ja olen sitten varmaan käynyt ylikierroksilla. Kun mieheni on lapsen kanssa, en ole tosiaankaan sitten käyttänyt sitä aikaa lepäämiseen vaan olen kuurannut sohvan koirankarvoista ja myynyt sen, laittanut myös myyntikuntoon ja myyntiin vauvan tarvikkeita ja vaatteita, joita emme enää tarvitse, tehnyt peltitolkulla pitsaa jne. Ja illallahan sitä ollaan oltu sitten niin väsyneitä, että on rukoiltu helpompaa seuraavaa yötä. On minusta kuitenkin ihanaa, että olen saanut vierashuoneena toimivan huoneen lähes tyhjäksi kaikesta ylimääräisestä roinasta. Ja jonkin ajan päästä voi ruveta miettimään minkälaiseksi sen lapselle sisustaa.

Tein myös viikolla arjen pieniä iloja tämän väsymyksen keskellä ja vähän ostin pieniä juttuja, kuten itselleni sellaiset retro aurinkolasit ja lehden, josta luin vain Maija Vilkkumaan haastattelun. Ainiin ja tytölle uuden lelun. Vähän harmittaa, että täällä ei oikein ole kuin muutamia leluja vauvoille koko kaupungissa, että aina pitää tilata tai lähteä muualle kaupunkiin kun en oikein kirppareillakaan ole bonganut. Tilaamamme syöttötuoli myös saapui tällä viikolla, vaikka se ole vielä oikeastaan käytössä. Pitäisi vielä löytää vaatekaappi tytön vaatteille jostakin, kun hoitopöytäaika alkaa olla ohitse ja tähän mennessä olemme säilyttäneet siellä hänen vaatteitaan.

Hiihto vie monesti voiton kun hän on leikkimässä. Varmaankin tulossa uusi Pärmäkoski tai Mäkäräinen!

-s

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *