Kiitos, arvostan apuasi

Minusta on vaikeaa pyytää apua ja toisaalta en halua pyytää apua, koska sitten minulle tulee tosi huono omatunto, enkä tiedä miten voisin kiittää tarpeeksi. En pidä siitä jos jonkun vuoksi tehdään jotakin ja siitä ei kiitetä. Aina se ei minusta tarkoita sitä, että kun joku tekee vuoksesi jotakin, että täytyy heti seuraavana päivänä rientää tekemään jotakin sen toisen puolesta. Mutta ei ole hyvin suuri uhraus sanoa vilpittömästi ”kiitos” tai osoittaa se edes pienellä hymyllä.

Itse en odota aina, että heti vastavuoroisesti kun olen auttanut jotakin, niin minulle tehdään vastapalvelus, enkä odota aina edes sitä kiitosta, mutta totta puhuen joskus odotan sitä jos teen ja teen ja autan ja autan, eikä tunnu siltä, että se toinen edes arvostaa sitä. Tiedän myös ihmisiä, jotka odottavat heti vastapalvelusta. Tai että ehkä tällainen ihminen auttaa vain, koska hänellä on taka-ajatuksena, että nyt häntä autetaan tässä asiassa. Tunnen myös ihmisiä joita, täytyy auttaa, mutta koskaan ei tule kiitosta eikä varsinkaan vastavuoroista toimintaa. Miksi välillä ei voi vain auttaa vilpittömästi toista. Minusta ihanne olisi ehkä se, että kun joku auttaa niin kiitetään ja sitten vastavuoroisesti auttaa joskus jotakin kun hän apua jossakin asiassa tarvitsee.

Minua ärsyttää se, että kun joku auttaa minua, niin vaikka kiittäisin ja vaikka olisin itsekin häntä auttanut vastavuoroisesti niin silti tulee huono omatunto. Tulee jostakin syystä sellainen olo, että pitäisi pyytää anteeksi, että nyt sinä jouduit minua näin paljon minua auttamaan. Esimerkkinä eilen ystäväni tuli luokseni vaihtamaan minun kukkiin multia kaverikseni, hän kun on sellainen viherpeukalo. Yritin sitten vauva kainalossa olla siinä mukana vaan eihän siitä mitään tullut vaan se päätyi siihen, että tämä ystäväni teki kaiken. Sitten minulle tuli sellainen olo, että anteeksi kun tämä meni näin ja poden siitä edelleenkin huonoa omaatuntoa. Nyt sitten mietin, että mitä voisin tehdä, että kiittäisin tarpeeksi. Tai että jos pyydän jotakin tuttavaa vahtimaan tyttöä sen aikaa, että kävisin asioilla niin siitä vasta huono omatunto tuleekin. Ajattelenkohan minä sitten, että en ansaitse sitä apua. Vaikka eihän sen tarvitsisi olla niin, koska enhän minä ajattele muistakaan niin. Minusta kaikki ansaitsee apua ja jokaisella on oikeus siihen, mutta ihmisten pitäisi myös osata olla kiitollisia siitä.

Olen tosi kiitollinen, kun joku ystävä on kylässä ja hän laittaa kahvin tippumaan puolestani sillä aikaa kun yritän laittaa vauvan nukkumaan tms. Tai kun hän korjaa puolestani pöydän sen kahvin jälkeen kun vauva sattui heräämään ja olen hänessä kiinni. Ne on sellaisia pieniä tekoja jotka tuntuu toisaalta suurilta ja todella ihanilta. Silloin mielestäni on paikallaan ”ihanaa, kiitos”. Valitettavaa on se, että sitä ei aina muista sanoa vaikka haluaisikin, mutta kuitenkin mielessään ajattelee kuinka kiitollinen on. Ja toivoisin, että tällaisia pieniä arjen auttamisia tehtäisiin toisillemme ja oltaisiin kiitollisia, että ympärillä on ihmisiä jotka auttavat – ja pystyttäisiin siihen ilman huonoa omaa tuntoa.

Kasvit saivat tehohoidon!

 

-s

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *