Kun ihmiseen sattuu

Sanat satuttaa, lauseet satuttaa, teot ja tapahtumat satuttaa. Niin moni asia satutttaa. Ja ihmiset ovat todella erilaisia, toisia satuttaa eri asiat kuin toisia.Toisia satuttaa enemmän toisia vähemmän. Monet eivät näytä, että heihin sattuu. Entä mitä voi tehdä kun toiseen sattuu?

Sietokyky on ihmisillä erilainen. Minä luulen, että sen kehittyy iän- ja vastoinkäymisten myötä. Kaikilla meillä on koettelemuksia. Sitten joskus tuntuu, että toisia koetellaan tosi paljon ja toisia vähemmän. Ja että toisilla niitä koettelemuksia on paljon eikä se hidasta tahtia oikeastaan ollenkaan, ja toisilla voi määrältään olla vähemmän, mutta niillä on tosi paha olla. Näille asioille ei oikein mahda mitään. Joku mulle joskus sanoi, että kaikkia koetellaan kyllä yhtä paljon, mutta eri aikaan. Että toisilla kaikki koettelemukset voi sijoittua nuoruusikään ja toisella ne tulee vasta eläkepäivinä. Minä olen tämän lyhyen elämäni aikana tullut tällaiseen tulokseen ja ystävillenikin sanonut – kenenkään tuskaa ei voi verrata. Kun toiselle jokin asia ei ole niin paha, mutta toista se asia voi satuttaa hyvinkin paljon. Olen myös huomannut paljon sitä vertailua, että esimerkiksi avioeron keskellä henkilö sanoo avoliitosta eroavalle: ”ei susta voi tuntua noin pahalta, minä sentään eroan avioliitosta.” Tosi inhottavaa minusta. Minä luulen, että ihmisellä on sellainen herkkyys. Siihen kipuun vaikuttaa millainen sillä ihmisellä on se herkkyys ja esimerkiksi mitä siinä taustalla on. Eli sietokyky kasvaisi aika henkilökohtaisesti ja joillekin ehkä vähän huomaamatta.

Tätä vertailua huomaa myös siinä, kun todellakaan kaikki ei näytä sitä että sattuu. Sittenpä joku keksii sanoa: ”Eihän tuo näytä tuntuvan missään.” Auts, sanon minä. Mistä tämä henkilö voi tietää, että mitä sen toisen pään sisällä tapahtuu. Se että asiaa ei tuo ilmi fyysisesti, ei takoita sitä, etteikö ihmisestä voisi tuntua todella pahalta. Kun toinen haluaa purkaa ja käsitellä asiaa ulkoisesti, ei se toinen välttämättä halua jutella siitä, ja ehkä haluaa juuri siksi käyttäytyä hyvin normaalisti, ettei siitä tarvitsisi puhua.

Kun ihmistä sattuu ja haluaisi auttaa, niin mitä voi tehdä? Halaisiko? Sanoisiko, että kyllä kaikki järjestyy? Ollakko vain hiljaa ja läsnä? Kertoakko, että tiedän miltä sinusta tuntuu? Vai sanoa, että ei maailma tähän kaadu? Se taas varmaan vähän riippuu ihmisestä, että mikä auttaa, mutta omalta kohdaltani ja joidenkin muiden kohdalla olen huomannut, että läsnä oleminen, ei liikaa puhuminen on sellainen perushyvä, ehkä halaus.

Kun kirjoitin tämän tekstin, löysin siitä itseni ja ihmisiä, jotka olen tavannut elämäni aikana. Mitä ajatuksia teillä herää?

-s

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *