Ladataan...
Armon vuosi

Olen ystävieni kanssa juhlimassa. Erojuhlat ovat sujuneet hyvin. Puolikaksi yöllä näen Johnnyn ystävän samassa huoneessa kanssani.

Onko Johnny täällä, on ainoa kysymys mitä saan sanotuksi. Olen pelästynyt.

Ei, mutta saat kertoa minulle kaiken erostanne. Hän toteaa. Katson häntä ja hän alkaa puhumaan Johnnysta. Eikä hän lopeta. Minun on lähdettävä kotiin.

 

Kaksi päivää myöhemmin kirjoitan Johnnylle viestin. Kerron hänelle kuinka väsynyt olen siihen, kun olen joutunut käymään koko eroprosessin yksin lävitse. Koska hän vain katosi. Ja toivon, että hänellä olisi selkärankaa kohdata minut. Jotta pääsisin vihdoin eteenpäin. Vaadin häntä kohtaamaan minut ihmisenä ja antamaan selityksen. Koska ansaitsen sen.

Johnny ei vastaa viestiini, vaikka näen hänen lukeneen sen. Lopeta minun ignoraus, vaadin, ja näen hänen kirjoittavan viestiä.

 

Mitä teet viikonloppuna? Tottakai voimme puhua, hän vastaa.

 

Ladataan...

Ladataan...
Armon vuosi

On Flowperjantai. Olen valinnut päälleni farkkumekon joka yltää polvien yli. Hiukseni ovat kiharalla ja teltassa on kostea ilma. Viinimukini on huurussa. Mietin farkkumekon olleen hieman huono valinta, se tuntuu painavalta eikä hengitä. Mietin onko minulla hikiläikät kainaloissa enkä uskalla katsoa. Hiukset liimautuvat niskaan. Nostan ne ylös huolettomalle nutturalle. Olen yksin, mutta se ei haittaa minua.  Nautin keikasta silmittömän paljon, ja pitkästä aikaa minusta tuntuu että kesä on sittenkin hyvä ja kepeä.

Se oli ainoa perjantain keikka jonka näin.

Keikan jälkeen huomaan viestin Johnnyltä. Energiani valuvat jonnekkin ja tunnen itseni tavattoman väsyneeksi. Ja surulliseksi. Lähden kotiin. Flowfiilikseni on kadonnut. Tuli aika kallis Flowperjantai, kirjoitan Annalle Lontooseen. Olimme viimevuonna festareilla yhdessä. Kerron Johnnystä ja Anna soittaa. Makaan jo sängyssä ja Anna puhuu paljon. Se lohduttaa. Kello ei ole edes yhtätoistä, kun sammutan valot. Ikkuna on auki ja kadun äänet tulevat makuuhuoneeseen.

Aamulla puhelimeni on täyttyny vastaamattomista puheluista ja humalaviesteistä. Sekunnin ajan ajattelen sen olevan Johnny. Tom. Laitan kahvin tippumaan, olen nukkunut kellon ympäri. Sekoitan spriteä ja valkoviiniä lasiin. Tom pahoittelee yöhäiriköintiä. Otan kuvan aamupalastani, ja nauramme. Olemme nähneet viime aikoina paljon. Se on tuntunut oikeastaan aika mukavalta. Sovimme treffit alueelle.

Katson Vestan keikkaa yksin ja mietin Johnnya. Mietin, miettiikö hän minua samaan aikaan. Alku illasta tapaan Tomin kuohuviinipullon kanssa ja hän näyttää hyvältä. Unohdan hetkeksi Johnnyn, vaikka ajoittain pelkäänkin törmääväni häneen. Tai hänen näkevän minut Tomin kanssa. Samaan pöytään istuu entinen yhteistyökumppani edellisestä työpaikastani. Hän tuijottaa minua, ehkä hieman tökerösti. Mies on umpihumalassa, eikä lopeta toljottamista. Tom huomaa tilanteen. Vilkaisen häntä virnuillen, ikään kuin viestiäkseni huomanneen tilanteen huvittavuuden. Käännyn Tomin puoleen enemmän, pois päin miehestä, ikään kuin viestiäkseni Tomille kehonkielelläni huomioivani häntä.

Tunneks sä tuon joka vahtaa meitä ku peura ajovaloissa?

En mä muista sen nimeä.. Se oli kerran meidän firmanbileissä samassa kuosissa.

Niin..

Rasittava tyyppi.

Niin..

Olemme hiljaa hetken. Tom ottaa kännykkänsä taskusta ja naurahtaa ääneen. Hän lataa tinderin avoimesti. Hämmennyn tilanteesta ja koitan vitsailla hänelle kuinka voisimme swaippailla yhdessä. Olenkin aina halunnu nähdä millaisia kuvia naiset laittavat sinne, totean ja hymyilen. Klaaran tilanteen hämmenyksestä huolimatta ihan hyvin. Silti mietin, mitä tapahtuu. Haluaako Tom että lähden pois? Olenko liian humalassa ja rasittava?

Meillä varmaan kestää tässä vielä hetken aikaa, niin lähde vain kotiin, Tom toteaa minulle puolenyön jälkeen. Katson häntä kysyvästi. Kotona laitan hänelle viestin, missä kiitän illasta ja seurasta. 

Seuraavien viikkojen aikana jokin on muuttunut. En kertakaikkiaan ymmärtänyt mitä Flowssa tapahtui. Tom lukee viestini, mutta vastaa tuntien, tai vuorokauden kuluttua. Ero on valtava aikaisempaan verrattuna. Kun aikaa on kulunut, uskallan kysyä häneltä asiasta. Tunnen itseni vaikeaksi ja rasittavaksi nyyhkyttäjäksi, mutta siitä huolimatta kerron omista tunteistani ja ihmettelen tapahtumien kulkua.

Ai mä tein mitä? Tom nauraa, kun mainitsen kuinka en osannut lukea tilannetta hänen ladatessaan tinderiä. En mä tiedä mitä mä kelasin, kai se oli musta vaa hauska läppä. Olin kyllä tosi humalassa, en mä muistanu tällästä. Sori siitä. Vastaan hänelle huolettomaan sävyyn jotain kepeää ja laitan nauruhymiöitä. Tekstaan Annalle tilanteesta. Siis sehän käytännössä totesi sulle että vähän kännissä ja läpällä?!, hän ihmettelee. En osaa sanoa mitään.

En ole kuullut Tomista nyt useampaan päivään. Minulla on edelleen hänen tavaroitaan, jotka hän unohti Flowssa kangaskassiini. Hän oli hyvä kesäromanssi.

Ladataan...

Ladataan...
Armon vuosi

Tom on tuonut minut uuden baarin terassille. On heinäkuu ja helleaalto on ajanut ihmiset sisätiloihin. Istumme varjossa ja hän tarkkailee minua aurinkolasiensa takaa. Se kutkuttaa minua. Voimme olla pitkiä hetkiä hiljaa, ilman että se tuntuu kiusalliselta. Olen viimeaikoina viettänyt hänen kanssaan tavattoman paljon aikaa. Kun emme näe, tekstailemme. Oikeastaan, kaikki tämä tuntuu mukavalta. En tiedä, onko se huomio ja se kuinka joku pitää minua kiinnostavana. Ja kauniina. Näen miten Tom katsoo minua. Se imartelee minua ja tuntuu hyvältä. 

En ajattele Johnnya enää jatkuvasti. Välillä hän saattaa tulla mieleeni pienistä asioista. Mietin häntä, kun huomaan ostamissani oliiveissa olevan kiviä. Olin ostanut oliiveja sinä päivänä kun erosimme. Tai kun harjaan hiuksiani aamulla sängyssä. Muistan, kuinka Johnny kerran istui lattialla ja sain tehdä hänelle nutturan. Katsoimme selviytyjiä ja oli talvi. Saatoin toisinaan muistaa elävästi hänen äänensä. Muistaa miltä hänen katseensa tuntui aamuisin, kun hän oli herännyt ennen minua ja vain kulutti aikaansa katsoessaan kun nukuin. Mietin Johnnya, mutta minuun ei sattunut enää niin paljon. Ne olivat lyhyitä hetkiä sen lamaannuttavan surun sijasta. En enää istunut kotona ja kuvitellut miltä tuntuisi jos Johnny pimpottaisikin ovikelloa, ja kertoisi olevan pahoillaan. En säikähtänyt enää jokaista skeittilaudan ääntä tai punaista autoa.

Saan viestin Emmalta, joka on palannut USA:n matkaltaan. Hän ehdottaa viiniä. Vilkaisen Tomia.

Emma pyys viinille.

Ai, no pyydä se tähän.

Okei, ajattelen. Nyt se sitten tapaa minun luottoystävän. Tai haluaa tavata. Tai oikeastaan, hän tuskin ajattelee edes mitään. Miksi minä edes nyt touhotan asiasta. Eeva, rauhotu. Tekstaan Emmalle ja selitän hänelle ummet ja lammet minun ja Tomin tilanteesta. Että ei tässä mitään vakavaa, kuhan hengaillaan.

Emma soittaa tunnin päästä, eikä löydä perille. Miten sä voit eksyä omaan kotikaupunkiin?, nauran. Koitan ohjeistaa häntä perille, mutta Tom ottaa kännykkäni ja sanoo tulevansa Emmaa vastaa, onhan hänellä sitäpaitsi matkalaukku kannettavana. Koitan peittää äimistykseni mahdollisimman hyvin. Jään yksin terassille hetkeksi. Emma on ruskettunut ja säkeinöivän kaunis, kuten aina. En kertakaikkiaan ymmärrä, miten kukaan voisi näyttää samalta kuin Emma saapuessaan toiselta mantereelta toiselle aikavyöhykkeelle. Mutta Emma näyttää tapansa mukaan upealta. He nauravat jollekkin ja Tom kantaa Emman matkalaukkua. Kuka tahansa muu voisi luulla heitä vanhoiksi tuttaviksi. Hei kulta, hän huudahtaa jo terassin toisesta päästä. Emme ole nähneet kuukauteen. Miesseurue terassin toisessa päässä ei saa silmiään irti Emmasta ja tuijottavat häntä aina siihen asti kunnes halaamme. Tom istuu alas ja katsoo minua ikäänkuin kysyen ethän sinä pidä halailusta. Pyöräytän hänelle silmiä.

Kolmen tunnin aikana Tom on antanut tilaa minun ja Emman rupattelulle, mutta osallistunut kohteliaasti keskusteluun. Emma lähtee kotiin ja me jäämme istumaan vielä terassille. Olen sopivassa hiprassa, poskiani kuumottaa ja hymyilen tavallista enemmän. Huomaan Tomin olevan myös, hiprassa, hän flirttailee minulle avoimesti ja puhuu ehkä hivenen enemmän kuin tavallisesti.

Tuuksä käymään meillä? 

Teillä?

Niin. Tai voithan sä jäädäkkin.

Niin.

Niin.

Oliko tuo nyt sellanen bootycall? täräytän. Tom repeää nauruun.

Ei. Mun pitää käyttää koira ulkona. Voisit tulla mukaan jos sul ei oo mitään.

Toimiiko toi koiraan vetoaminen yleensä naisiin?

Aina.

Selvä. Mulla ei oo kai vaihtoehtoja. Virnuilemme toisillemme.

Kaksituntia myöhemmin makaamme Tomin riippumatossa. Monta tähteä sä näät, hän kysyy. Väittelemme. Oikeastaan sillä ei ole väliä mitä puhumme, minun on hyvä olla siinä. Vaikka on yö, ei ole silti kylmä. Hän suutelee minua pitkään ja painaudun häntä vasten.

Musta olis kiva jos sä jäisit mun viereen nukkuun, Tom sanoo. En katso häntä silmiin. Tom selittää, ehkä hieman liikaakin, ettei hänellä ole taka-ajatuksia. Vain nukkumista, hän vakuuttaa. Minua hymyilyttää hänen selittelynsä ja painotuksensa kuinka ei hän oleta meidän harrastavan seksiä. Oot kyllä surkein pleijeri ikinä, kiusaan. En oikeastaan ollut ajatellut koko asiaa. Tiesin vain että siinä oli hyvä olla, riippumatossa. 

Juttelemme sängyssä vielä pitkään. Öistä on tullut pimeitä, etten erota hänen kasvojaan kunnolla. Piirrän hänen rintaansa kiemuroita sormenpäilläni ja puhumme jostain vakavasta ja henkilökohtaisesta. Tom tuoksuu hyvältä. Suutelen häntä, ja ohjaan hänen kätensä alemmas. Hän tuntuu vieraalta, mutta ainoastaan hyvällä tavalla.

Sä oot oikeestaan aika saatanan kiva, Tom sanoo kun rupeamme nukkumaan. Hän halaa minua kokoyön. Aamulla hän keittää kahvia ja leikkaa ananasta kulhoon. Etsii minulle pyyhkeen ja hammasharjan. Hymyilen hiljaa itsekseni. Bussissa kotiin, huomaan että hän sujauttanut laukkuuni smoothien. Meillä oli hyvää seksiä, totean Emmalle whatsapissa. Mietin Johnnya. Johnny tuntuu etäältä ja haalealta. Erostamme on 11viikkoa.

Mä mietin sua tänää
En pitkää enkä hyvällä mut mietinpähä kumminki


Paperi T- Yli

Ladataan...

Ladataan...
Armon vuosi

Uusi työni näyttää hyvältä CV:ssä. Virastoduunia. Siistiä sisätyötä kahdeksasta neljään. Liukuva työaika. Lounasetu. Kulttuuriseteleitä. Työmatkaetu. Pöydälläni on mielenkiintoisia asiakirjoja joihin uppotua. Talossa on pitkää uraa tehneitä rautarouvia. Pukeutumisetiketiketti on kirjoittamaton sääntö. Työ vastaa täysin sitä, mihin olen kouluttautunut. Aika jackpotti, ahaa.

Varsinkin, ollessani pitkään (minun mielestäni) lähes työtön freelancer, minun tulisi olla kiitollinen ja kokea olevani etuoikeutettu tästä työpaikasta. Olenhan minä. Ollessani illanistujaisissa, helpoin smalltalk on puhua siitä mitä tekee työkseen. Olen tottunut ihmisten reaktioihin kun mainitsen työpaikkani. Virasto on tunnettu, ja näen kuinka ihmiset muodostavat mielikuviaan pelkästään työpaikkani takia, minusta. 

Silti, olen onneton. En kertakaikkiaan osaa sanoa mitään pätevää tai edes järkevää syytä sille, miksi en pidä työstäni. Olenhan edelleen koeajalla. Kyllä se siitä ja sitä rataa. Alku on aina hankalaa. Enkä minä ole luovuttaja.

 

Lounastauolla Johnnyn näköinen mies istuu toimistokeittiömme pöydän ääressä. Pikaisella vilkauksella hän on lopettamassa lounastaukoaan varmastikkin pian. Istun muina naisina samaan pöytään muiden kanssa. Hymyilen varovasti ikään kuin tervehdykseksi kaikille ja istuunnun kuuntelemaan puheenaiheita. Olen helpottunut kun keskustelu on jo käynnissä, eikä kukaan odota minun varsinaisesti osallistuvan siihen. Riittää kun nauran mukana ja nyökkäilen hyville argumenteille. 

Mitä sä syöt?

Havahdun. Johnnyn näköinen mies puhuu minulle. Suuni on täynnä ruokaa ja tunnen itseni kömpelöksi. Hämmentyneeksi. Olemme hänen kanssa vain moikkaustasolla toimistolla. Puhumme hetken oikeasta tavasta valmistaa broccoleita. Vierustoverini yhtyy keskusteluun, ja hetken kuluttua lounaani on kaikkien puheenaihe. En pidä tälläisestä keskustelusta jossa joudun valokeilaan. Toisaalta, keskustelun yltyessä minun ei odoteta enää sanovan mitään. Keskustelu muuttuu mökkisadon vihanneksiin ja syksyyn, tilanne on ohi. Johnnyn näköinen mies edelleen istuu pöydän äärellä kun olen syönyt lounaani. Koitan vilkaista häntä salaa, mutta hän katsoo takaisin. Nousen ylös ja huuhtelen eväsastiani. Johnnyn näköinen mies lähtee myös. Miksi olen niin kamalan tiedostunut hänen läsnäolostaan?

Työpisteelläni tuijotan mappikasaa, joka on jäänyt eiliseltä. Oikeastaan koko työpöytäni on ihan kamala kaaos. Tuntuu että koko elämäni on. Päätän, että teen tänään loppuun keskeneräisen casen, vaikka siinä menisi aikaa. Vaikka olisin viimeinen joka lähtee osastoltamme. Lähden toimistolta puolikuusi. Kotona lämmintän makaronilaatikkoa jonka olen tehnyt kolmepäivää sitten. Avaan koneen ja päätän syödä sängyssä.

Luen uutisen yrityksestä, joka on saanut hyvän suuren rahoituksen. He tähtäävät nyt ulkomaille. Selailen heidän nettisivujaan. Hetken mielijohteesta laitan toimitusjohtajalle viestiä, huomauttaakseni kuinka heiltä puuttuu täysin minunkaltaiseni tyyppi tiimistä. Vaikka kello on paljon, saan puoltatuntia myöhemmin sähköpostin, joka alkaa sanoilla Hei Eeva, kiitos viestistäsi.

Mitä helvettiä olin tekemässä?

Ladataan...

Ladataan...
Armon vuosi

Kutsu:

 

Parisuhteenhautajaiset / Erojuhlat.

 

Tervetuloa juhlimaan! Tuparien sijasta haluaisin viettää erojuhlia. Dresscode on parisuhteen hautajaiset, joten teidän on parempi tulla seksikkäimmissä pikkumustissa paikalle. Ei miehiä, ainoastaan laatunaisia. Biisiehdotuksia soittolistalle otetaan vastaan, sieltä löytyy mm.

Kaija Koo - Kaunis rietas onnellinen

Virve Rosti - Oon voimissain

Beyonce - Single Ladies

Fun.: - We are young

Pink - So what?

Vesala - Älä droppaa mun tunnelmaa

Ohjelmassa on mm."Aasin"häntää (tarkoittaen: hännän tilalla on miehen sukupuolielin. En ole varma kehtaanko tulostaa kuvaa toimistolla. Viimeksi tulostin meni tukkoon.. Onko kenelläkään tulostinta kotona??!), sekä tarjolla on paljon viiniä ja sangriaa. Kuten surujuhlissa yleensä, lahjoja en tarvitse. Osanottokortin voit halutessasi askarrella, jos tuntuu hölmöltä tulla ilman mitään tuomisia.

Nähdään viikon päästä!

Yst.terv,

Eeva 

 

Ihmiset ovat olleet minulle mukavia, kun erosin. Kuunnelleet minua, kun olen halunnut puhua. Ne lukemattomat ääniviestit jotka olen lähettänyt Emmalle, ja jotka hän on aina kuunnellut vaikka olisi ollut huono hetki. Ne raamatunpituiset whatsappviestit Annalle, kun olen ollut turhautunut. Ne kaikki viestit, joissa kysytään kuinka voin. Näin jälkikäteen huomattuna, niitä oli paljon. Olen iloinen, että minulla on ollut ihmisiä ympärilläni. Vaikka olen ollut yksinäinen, se kuulunee asiaan. Olinhan menettänyt itselleni tärkeimmän ihmisen hiljattain.

Milloin tuparit ovat? oli ensimäinen kysymys, mitä minulta kysyttiin uudessa kodissani. Juhlivatko kolmikymppiset naiset todella tupareita? Vuokra-asunnon tupareita? ihmettelin ääneen. Tajusin, etten ollut koskaan viettänyt tupareita yhdessäkään kodissani. Enkä pitäisi nytkään. En selkeästi ollut tupari-ihmisiä.

Halusin pitää juhlat sille, kuinka hyviä ystäviä minulla oli. Ja luonnollisesti, koska olen vetävä ja ihana kolmikymppinen sinkkunainen, sitä pitää juhlia.

Ladataan...

Ladataan...
Armon vuosi

On heinäkuu ja kävelemme Mechelininkatua pitkin, joka on pelkkää työmaata. Kaunismies on huppelissa. Hän syöttää minulle ranskalaisia mäkkärin paperipussista. Hän puhuu paljon, ja välillä syöttää taas lisää ranskalaisia minulle. Päättäväisesti. Välillä ranskalaiset osuvat poskeeni, välillä nenääni. Olen naamasta rasvan peitossa, mutta se ei haittaa minua.  Hän syöttää minua kuin pikkulintua.

 

Ilma on seisahtanut ja meri tyyni. Ranskalaiset loppuvat ja olemme puhuneet paljon. Kaunismies tietää minusta sen, etten pidä vieraiden ihmisten kosketuksesta, tai halailusta sen kummemmin. Että pidän ranskalaisista, mutta vihaan avokadoja. Hän puhuu edelleen paljon, se ei haittaa minua. Jossain vaihessa ajattelen, kuinka hyvä siinä on olla. On lämmin, vaikka on aamuyö. Katselemme merta ja ihastelemme kun aurinko on nousemassa. 

 

Kaunismies avaa Spotifyn, ja valitsee Scandinavian music groupia. Nousee ylös ja ojentaa kätensä minulle. Tartun siihen, ja hän kiepsauttaa minut lähelleen ja tanssittaa minua. Laulaa hiljaa mukana. Mietin, etten ole koskaan törmännyt mieheen joka kuuntelee Scandinavian music groupia. Tai tanssinut kesäyönä rannalla. Hän hymyilee. Hymyilen takaisin. Olin unohtanut, kuinka hyvä hän on pussailemaan. 

Oonko mä liian lähellä sua?, hän kysyy. Totean ettei hänen kannata kysellä tyhmiä ja virnuilen. Hän kaappaa minut syliinsä, ja heittää olalle. Sähän et osannut uida?, hän toteaa ja lähtee kantamaan minua päättäväisesti rantaviivaa kohti.  Hän ilmiselvästi kiusasi minua. Kiljun ja nauran siinä vaiheessa kun hän on kahlannut jo syvälle, nenänpääni koskettaa vettä ja ihmiset rannalla katsovat. Pelkään, että hänen otteensa lipsuu ja minä tipun veteen. Turhaan.

Aamuseitsemältä pysäytän hänelle taksin Hesperianpuiston kulmalla. Virnuilen hänelle. Hän suukottaa minua ja hymyilen yksikseni kun kävelen kotiin. Minulla oli mukava ilta. Hänen nimensä on Tom.

 

Ladataan...

Pages