Hietaniemen rannalla

Armon vuosi

On heinäkuu ja kävelemme Mechelininkatua pitkin, joka on pelkkää työmaata. Kaunismies on huppelissa. Hän syöttää minulle ranskalaisia mäkkärin paperipussista. Hän puhuu paljon, ja välillä syöttää taas lisää ranskalaisia minulle. Päättäväisesti. Välillä ranskalaiset osuvat poskeeni, välillä nenääni. Olen naamasta rasvan peitossa, mutta se ei haittaa minua.  Hän syöttää minua kuin pikkulintua.

 

Ilma on seisahtanut ja meri tyyni. Ranskalaiset loppuvat ja olemme puhuneet paljon. Kaunismies tietää minusta sen, etten pidä vieraiden ihmisten kosketuksesta, tai halailusta sen kummemmin. Että pidän ranskalaisista, mutta vihaan avokadoja. Hän puhuu edelleen paljon, se ei haittaa minua. Jossain vaihessa ajattelen, kuinka hyvä siinä on olla. On lämmin, vaikka on aamuyö. Katselemme merta ja ihastelemme kun aurinko on nousemassa. 

 

Kaunismies avaa Spotifyn, ja valitsee Scandinavian music groupia. Nousee ylös ja ojentaa kätensä minulle. Tartun siihen, ja hän kiepsauttaa minut lähelleen ja tanssittaa minua. Laulaa hiljaa mukana. Mietin, etten ole koskaan törmännyt mieheen joka kuuntelee Scandinavian music groupia. Tai tanssinut kesäyönä rannalla. Hän hymyilee. Hymyilen takaisin. Olin unohtanut, kuinka hyvä hän on pussailemaan. 

Oonko mä liian lähellä sua?, hän kysyy. Totean ettei hänen kannata kysellä tyhmiä ja virnuilen. Hän kaappaa minut syliinsä, ja heittää olalle. Sähän et osannut uida?, hän toteaa ja lähtee kantamaan minua päättäväisesti rantaviivaa kohti.  Hän ilmiselvästi kiusasi minua. Kiljun ja nauran siinä vaiheessa kun hän on kahlannut jo syvälle, nenänpääni koskettaa vettä ja ihmiset rannalla katsovat. Pelkään, että hänen otteensa lipsuu ja minä tipun veteen. Turhaan.

Aamuseitsemältä pysäytän hänelle taksin Hesperianpuiston kulmalla. Virnuilen hänelle. Hän suukottaa minua ja hymyilen yksikseni kun kävelen kotiin. Minulla oli mukava ilta. Hänen nimensä on Tom.

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.