Yö on kaunis mua ei koske

Armon vuosi

Baarimikko tervehti minua vähän liiankin tuttavallisesti. Minusta oli kai tullut alakerran baarissa vähän turhankin tuttu näky. Se kauniin näköinen mies tinderistä, istui nurkkapöydässä. Muita ei ollut. Puhelimeni tippui lattialle kun etsin kukkaroani. Koitin nostaa sen lattialta muina naisina.

Hei..

Hei..

Katsoimme toisiamme ja meitä jännitti.

Olimme jutelleet paljon. Toistaviikkoa. En silti ollut osannut odottaa että näkisin hänet juuri tänään. Olimme viestitelleet tuntikausia, kesken työpäivän ja aina siihen asti kun kävimme nukkumaan. Meille oli syntynyt insidevitsejä, syvällisiä keskusteluita ja jopa omat hyvän yön toivotukset. Olimme nauraneet monille yhtäläisyyksille, mutta vakuuttaneet itsellemme samanaikaisesti, ettei se ollut mikään iso juttu. En ajatellut olevani ihastunut, emmehän me olleet tavanneet edes, mutta hemmetti: hän todella sai minut hyvälle tuulelle.

Kolme tuntia myöhemmin, minun oli pakko lähteä kotiin. Aamulla olisi töitä. Saatoin hänet bussipysäkille. 

Mä en sit tykkää halailla.

Kyllä mä sen muistan, hän sanoi ja kaappasi minut syliinsä. Katsoimme toisiamme ja hän hymyili. Oli hämärää ja hän tuoksui hyvältä. Vähän vieraaltakin ja kutkuttavalta.

Kotona istuin sohvalla ja mietin, kuinka hemmetin hyvä pussailemaan se oli. En miettinyt Johnnya. En sitä miten tylsää on olla sinkku. Samalla muistin, että olin neuvonut hänet täysin väärään bussiin. Hyvä syy laittaa viestiä heti eikä huomenna. Sitä paitsi, menin vain sekaisin siitä. Pussailusta.

Poltin tupakan ikkunasta (vaikka ajattelin etten polttaisi), ja kuuntelin musiikkia, joka ei ollut surullista. Ajattelin sen olevan konkreettisestikkin uusi vaihe eroprosessissa. Se tuntui hyvältä. Oli heinäkuu.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.