Ladataan...
Armon vuosi

En tiedä paljonko kello on, mutta on myöhä. Ja pimeää. Kuuntelen ääniviestejä. Johnnylta. Tiedän sen olevan typerää, ja kuulen jo Annan moittivat sanat päässäni. Mutta sinähetkenä tarvitsen Johnnya. Mikään muu ei lohduttaisi minua, kuin Johnnyn ääni. Itken hiljaa, mutta niin minun täytyy juuri nyt tehdä. Surra. Velloa surussani.

En saa millään unta. Vaikka olen tolkuttoman väsynyt ja silmäni ovat muurautuneet umpeen itkemisestä. Nyt helvetti vie itket niin paljon kuin sielu sietää, vaadin itseltäni. Se olisi vain kotiin päin.

Nousen ylös, ja valitsen tyhjän muistikirjan laatikosta. Minulla on outo tapa keräillä muistikirjoja. Kirjoitan Johnnylle kirjeen. 

 

Hei Johnny.

En tiedä löytääkö kirje koskaan edes perille, saati luetko edes sitä. Varsinkaan kun tiedät sen olevan minulta.

Haluan, että tiedät kuinka pahoillani olen. Haluan, että tiedät kuinka kiitollinen olen sinusta.

Minusta tuntuu pahalta, kuinka rikki olet, ja kuinka sen takia toivot ettemme olisi koskaan tavanneet. Toivon, että joku päivä pystyt näkemään saman kuin minä; ne hyvät hetket parisuhteessamme. Ne hyvät asiat sinussa. Toivon, että annat itsellesi anteeksi. Muista, ettet ole paha, vaikka siltä sinusta nyt tuntuukin. Olen rakastanut sinua niinäkin hetkinä, kun olet ollut väsynyt. Kun olet ollut hukassa. Muista, että on täysin inhimillistä, että vahvinkin meistä särkyy joskus. Olen iloinen, että olen saanut olla se ihminen joka on ottanut sinut syliin niinä hetkinä.

Kuten tiedät, minun on kovin vaikeaa vieläkään hyväksyä sitä että olet poissa. Se aiheuttaa minussa surun lisäksi myös hieman häpeän tunteita. Haluan sanoa sinulle, että pärjään kyllä. Se vain ottaa sitten oman aikansa. Niin kauan kuin pitääkin. Toivon, että pidät huolta nyt itsestäsi.

Olen hyvin pahoillani siitä, miten rumasti olen puhunut sinulle. Toivon, etten tule tekemään niin kenellekkään. Tuntuu hirvittävältä ajatella, miten pahalta sanani ovat tuntuneet sinusta. Miten paljon ne ovat loukanneet, ja kuinka olet varmastikkin uskonut minua silloin. Miten epäonnistuneeksi olet tuntenut itsesi silloin. Vaikka juuri sinä olet ollut minulle hyvä ihminen. Luotettava. Ajattelevainen. Huomioiva. Ja rakastava. Anna anteeksi, kun olen puhunut sinulle rumasti ja epäkunnoittavasti. Anna anteeksi, että olen pitänyt sinua itsestäänselvyytenä. Korottanut ääntäni ja syyllistänyt sinua asioista, jotka eivät ole olleet sinun vikasi. Anteeksi, kun olen saanut sinut itkemään. En ymmärrä, miksi olen käyttäytynyt niin. Se hävettää minua hirveästi.

Tulen kantamaan sinua mukanani varmasti pitkään. On varmasti asioita, jotka tulevat muistuttamaan minua sinusta aina. Se on kai ihan inhimillistä. En kykene vielä menemään kaikkiin paikkoihin ilman etten itkisi. Mutta kun menen, mietin sinua varmasti lämmöllä. Muistan missä suutelit minua ekaa kertaa. Sen kahvilan missä sain hillitömän naurukohtauksen, koska olin niin hermostunut sinusta. Sen illan, kun istuimme joen rannassa ja sanoin rakastavani sinua.

Sinussa on monta syytä, miksi rakastuin sinuun. Toivon niin paljon, että näkisit ne. Etkä tuntisi itseäsi niin pahaksi ihmiseksi.

Kiitos, kun olet rakastanut minua takaisin. Myös minun heikkoina hetkinä. Arvostanut minua ja katsonut ylöspäin. Laittanut minut etusijalle lukuisia kertoja. Kiitos, kun olet muistanut kertoa rakastavasi minua. Kiitos, kun olet tehnyt minulle asioita, joiden olet tiennyt merkitsevän minulle paljon. Kiitos, kun olet keittänyt minulle aamuisin kahvia -vaikket edes itse juo sitä. Kiitos, kun olet huolehtinut minusta, kun olen itse unohtanut. Kiitos, kun rakkautesi on ollut pyyteetöntä. Kiitos, kun olet kuunnellut minua. Olet ollut minulle niin kamalan hyvä, myös vaikeinakin hetkinä.  Kiitos, kun olet ollut minusta ylpeä ja ollut rinnallani.

Toivon, että joku päivä näet itsesi niinkuin minä näen sinut. Tai että joku muu saa sinut näkemään sen. Toivon, että itseinhosi helpottaa pian, ja opit olemaan itsellesi armollinen. Olet rakas.

Kiitos, kun olit elämässäni.

-Eeva.

 

Suljen muistikirjan. En tee elettäkään irrottaakseni sivuja. Ne jääkööt kansien väliin.

 

Ladataan...

Ladataan...
Armon vuosi

Istun aulassa ja olen hermostunut. Sinisessä kansiossa on 10 vuoden ajalta kaikki dokumentit ja todistukset siitä, millainen työntekijä olen. Pitkä suosituskirje, ja kiitettävät palautteet jokaisesta työpaikastani. Koko kansio määrittelee minut tämänkaltaisissa tilanteissa, kun koitan vakuuttaa olevani hyvä. Se tuntuu hullulta.

Hullulta tuntuu myös se, kuinka olen kolmekymmentä ja täysin tyytymätön työminääni. Täysin onneton ja hukassa. Vaikka tiedän, kuinka etuoikeutettu olen. Kuinka minun pitäisi olla ylpeä ja onnellinen nykyisestä työpaikastani. Tiedän, että he tulevat kysymään minulta olenko hullu kun tahdon lähteä. Epäilemään olenko hankala, vai mistä kiikastaa.

Eihän nykyaikana olla enää koko elämää samassa työpaikassa, Anna rauhoittaa minua whatsapin kautta.

Mutta olen ollut naurettavan vähän aikaa täällä, mitä se kertoo minun kyvystäni tehdä hyviä päätöksiä?

Anna on hiljaa hetken. Kirjoittaa. Pyyhkii. Kirjoittaa uudelleen. En ennätä lukea Annan vastausta kun minun pitää mennä. Napsautan puhelimen äänettömälle, ja hymyilen haastattelijalle. Kauhukseni, hän esittelee minut englanniksi kollegalleen. Kollega puhuu täydellistä amerikanenglantia ja kaikki itsevarmuuteni katoaa. Voi luoja. 

Ajatukseni karkailee jatkuvasti. Mietin miksi jätin hiukseni auki. En ikinä pidä niitä auki. Nyt ne roikkuivat olkapäilläni epäsiististi. En tiedä, kumpaan haastattelijaan ottaisin katsekontakia. Vilkuilen molempia ja vaikutan varmasti epävarmalta. Unohdan mikä on tasapaino englanniksi, kun puhumme työstressistä ja vapaa-ajasta. Kiikutan käsiäni elehtiäkseni. Jenkkinainen auttaa minua ja kiitän häntä oikean sanan löytämisestä. Tunnen itseni typeräksi ja poskiani kuumottaa.

Kun haastattelu on ohi kättelen molempia. Kävelen nopeasti ulos ja sytytän tupakan. Muista että sä olet sun urakeskeisimmässä vaiheessa. Sitäpaitsi, emmä koskaa sua oikee nähnytkään siellä. Tai siis tottakai mä olin ilonen että sä pääsit sinne mutta... Anna on vastannut. Tekstaan Annalle, kuinka mokasin. Mokasin todella pahasti. Kierrän hiukseni takaisin löysälle nutturalle ja jään odottamaan ratikkaa.

Kahden päivän kuluttua he soittavat. Tuijotan lamaantuneena puhelinta ja siirryn puhumaan syrjemmälle. 5 minuutin kuluttua tulen yhtä lamaantuneena takaisin työpisteelleni ja kirjoitan Annalle viestin.

Minulle tarjottiin manager-tasoista paikkaa heidän toimistolta. 

Tuijotan mappikasaa työpöydälläni eikä se ahdista enää niin kauhean paljon. Töiden jälkeen pyydän alakerran baarimikkoa kaatamaan minulle lasin valkoviiniä. Saan kuusisivuisen työsopimuksen sähköpostiini. Se on englanniksi, tottakai.

Minulla on olo, etten tiedä mitä olen tekemässä. Mutta teen silti. Intuitioni on vahva, että näin tämän kuuluu nyt mennä.

Vielä puolivuotta sitten, katselin asuntoilmoituksia Johnnyn kanssa ja mietin millaisen keittiönpöydän hankimme tulevaan kotiimme. Stressasin miksi asiakkaat eivät maksa toimeksiantojaan ja onko minulla varaa lähteä Johnnyn kanssa kesälomalle. Nyt minulla on oma pieni studio kantakaupungissa, ja uusityö josta olen innoissaan. Ja jonka luulen tekevän minulle hyvää. Keittiönpöytä ei ole sellainen mistä haaveilin, mutta kelvollinen. Ja olen yksin. Näin sen kai kuului mennä, ajattelen. Ihan vielä se ei tunnu riittävältä ja täysin oikealta. Ikävä on läsnä, ja mietin pienen hetken miten yksinäiseltä minusta tuntuu se, etten voi iloita tälläisistä asioista Johnnyn kanssa. Tuijotan puhelimen näyttöä, mutta en laita viestiä.

Avaan sen sijaan puhelimeni etukameran, ja jaan instagramiin tiedon siitä, että minulla oli tänään hyvä päivä. Koska sain uuden työn.

Ladataan...

Ladataan...
Armon vuosi

Johnny on 25 minuuttia etuajassa. Päästän hänet rautaportista sisään ja hetken haparoinnin jälkeen halaamme. Johnny halaa minua lujasti. Istumme hetken aikaa sisäpihalla. On melkein viisikuukautta siitä, kun olen nähnyt hänet viimeksi. Hän näyttää edelleen samalta, mutta jokin tekee hänestä minulle hyvin vieraan ihmisen.

Anteeksi ystäväni käytös siellä baarissa. Se oli väärin, Johnny sanoo ja tarkkailee minua keittiön pöydän toiselta puolelta. En tiedä kauanko olemme rupatelleet, mutta tiedän keskustelun suunnan vaihtuvan siihen, minkä takia hän ylipäätänsä istui kodissani. Katsomme toisiamme hiljaa. Johnny näyttää hauraalta ja pelokkaalta.

Hoiditko sä tän eron sun mielestäsi hyvin?

En.

Kai sä tiedät, että mä olin sinä päivänä hyvin odottavainen ja hyvätuulinen. Mä odotin sua todella kotiin ja olin suunnitellut meille parisuhdeaikaa. Oon miettiny.. oon miettiny että ymmärsitkö sä edes miten puun takaa se tuli. Ja miten vaikeaa tää kaikki on ollut mulle sen takia.

Mä oon pahoillani.

Mä pelkään että musta tulee katkera ämmä. Naurahdan. Johnny katsoo minua. Hän itkee. 

______________________________________________

 

Neljän tunnin kuluttua pyydän Johnnyä lähtemään. En ole viisaampi, kuin toukokuussakaan. Odotin kai Johnnylla olevan konkreettisia syitä erollemme. Senhän takia tapasimme. Keittiön pöydällä on avattu nessupakkaus, ja rypistettyjä nenäliinoja. Olen pettynyt. Ja surullinen. Johnnyn tuoksu saa minut hulluksi ja hänen katseensa alla on lähes mahdotonta olla.

Mä en pysty elämään sen kanssa, miten huono kumppani mä olen ollut sulle. Vihaan itseäni sen takia.

Syy ei lohduta minua. Ei tunnu riittävältä. Päinvastoin, minä koen suunnatonta epäonnistumista kun olen aiheuttanut hänelle huonommuuden tunnetta.  Rikkonut hänet. Saanut hänet tuntemaan olevansa huono ihminen. Muistan kaikki ne syyllistävät whatsappviestit, äänen korottamiset ja tiuskaisut, joita olen kiihtymyksissäni tehnyt. Tunnen itseni naiviksi, kun vakuutin sen vain olevan ohimenevä vaihe. Kaikillahan on välillä huonoja kausia parisuhteessa. Me selviäisimme. Tottakai selviäisimme.

Sä olet ihanin ja kaunein nainen, mutta mä en vaan voi olla sun kanssa. Kun.. se miten oon kohdellut sua on täysin mun moraalia vastaan, ja sun läsnäolo valitettavasti vaan muistuttaa mua niistä ajoista.

Katson Johnnya ja tiedän kuinka alahuuleni väpättää. Se väpättää aina kun pidätän itkuani. Johnny puhuu kuinka tulen löytämään vielä sellaisen ihmisen, joka pitää minua hyvänä. Sinä hetkenä sen kuuleminen tuntuu kamalalta. Mietin vain kuinka voisin korjata Johnnyn, mutta hän puhuu siitä kuinka toivoisi minun vain vihaavan häntä.

Emmä sua vihaa, sanon ja Johnny hymyilee surullisesti. Eteisessä hän halaa minua pitkään ja silittää tukkaani. Johnny tuoksuu tutulta ja itken hänen ruutupaitaansa. Minua pelottaa päästä irti hänestä sinä hetkenä. Samaan aikaan häpeän sitä, miten annan Johnnyn nähdä sen kuinka haavoittuvainen olen.

Kun Johnny on sulkemassa ulko-ovea, minun on pakko kääntyä pois päin. En huutoitke tälläkertaa. Oikeastaan pidätän itkuani kaikin mahdollisin keinoin, niin että hengitykseni on katkonaista. Minuun sattuu. Sattuu aivan saatanasti tälläkin kertaa. Sä et nää enää sitä Eeva, huomaan ajattelevani. Itku tulee läpi ja seison keskellä asuntoani vain itkemässä.

Ymmärrän, ettei kyse ole siitä kuinka Johnny katosi elämästäni. Vaan siitä, ettei eromme ollut yhteinen päätös. Koitan kolmatta kertaa hyväksyä eroamme. Minusta tuntuu sinä hetkenä, etten voisi koskaan enää rakastua.

Ladataan...

Ladataan...
Armon vuosi

Olen ystävieni kanssa juhlimassa. Erojuhlat ovat sujuneet hyvin. Puolikaksi yöllä näen Johnnyn ystävän samassa huoneessa kanssani.

Onko Johnny täällä, on ainoa kysymys mitä saan sanotuksi. Olen pelästynyt.

Ei, mutta saat kertoa minulle kaiken erostanne. Hän toteaa. Katson häntä ja hän alkaa puhumaan Johnnysta. Eikä hän lopeta. Minun on lähdettävä kotiin.

 

Kaksi päivää myöhemmin kirjoitan Johnnylle viestin. Kerron hänelle kuinka väsynyt olen siihen, kun olen joutunut käymään koko eroprosessin yksin lävitse. Koska hän vain katosi. Ja toivon, että hänellä olisi selkärankaa kohdata minut. Jotta pääsisin vihdoin eteenpäin. Vaadin häntä kohtaamaan minut ihmisenä ja antamaan selityksen. Koska ansaitsen sen.

Johnny ei vastaa viestiini, vaikka näen hänen lukeneen sen. Lopeta minun ignoraus, vaadin, ja näen hänen kirjoittavan viestiä.

 

Mitä teet viikonloppuna? Tottakai voimme puhua, hän vastaa.

 

Ladataan...

Ladataan...
Armon vuosi

On Flowperjantai. Olen valinnut päälleni farkkumekon joka yltää polvien yli. Hiukseni ovat kiharalla ja teltassa on kostea ilma. Viinimukini on huurussa. Mietin farkkumekon olleen hieman huono valinta, se tuntuu painavalta eikä hengitä. Mietin onko minulla hikiläikät kainaloissa enkä uskalla katsoa. Hiukset liimautuvat niskaan. Nostan ne ylös huolettomalle nutturalle. Olen yksin, mutta se ei haittaa minua.  Nautin keikasta silmittömän paljon, ja pitkästä aikaa minusta tuntuu että kesä on sittenkin hyvä ja kepeä.

Se oli ainoa perjantain keikka jonka näin.

Keikan jälkeen huomaan viestin Johnnyltä. Energiani valuvat jonnekkin ja tunnen itseni tavattoman väsyneeksi. Ja surulliseksi. Lähden kotiin. Flowfiilikseni on kadonnut. Tuli aika kallis Flowperjantai, kirjoitan Annalle Lontooseen. Olimme viimevuonna festareilla yhdessä. Kerron Johnnystä ja Anna soittaa. Makaan jo sängyssä ja Anna puhuu paljon. Se lohduttaa. Kello ei ole edes yhtätoistä, kun sammutan valot. Ikkuna on auki ja kadun äänet tulevat makuuhuoneeseen.

Aamulla puhelimeni on täyttyny vastaamattomista puheluista ja humalaviesteistä. Sekunnin ajan ajattelen sen olevan Johnny. Tom. Laitan kahvin tippumaan, olen nukkunut kellon ympäri. Sekoitan spriteä ja valkoviiniä lasiin. Tom pahoittelee yöhäiriköintiä. Otan kuvan aamupalastani, ja nauramme. Olemme nähneet viime aikoina paljon. Se on tuntunut oikeastaan aika mukavalta. Sovimme treffit alueelle.

Katson Vestan keikkaa yksin ja mietin Johnnya. Mietin, miettiikö hän minua samaan aikaan. Alku illasta tapaan Tomin kuohuviinipullon kanssa ja hän näyttää hyvältä. Unohdan hetkeksi Johnnyn, vaikka ajoittain pelkäänkin törmääväni häneen. Tai hänen näkevän minut Tomin kanssa. Samaan pöytään istuu entinen yhteistyökumppani edellisestä työpaikastani. Hän tuijottaa minua, ehkä hieman tökerösti. Mies on umpihumalassa, eikä lopeta toljottamista. Tom huomaa tilanteen. Vilkaisen häntä virnuillen, ikään kuin viestiäkseni huomanneen tilanteen huvittavuuden. Käännyn Tomin puoleen enemmän, pois päin miehestä, ikään kuin viestiäkseni Tomille kehonkielelläni huomioivani häntä.

Tunneks sä tuon joka vahtaa meitä ku peura ajovaloissa?

En mä muista sen nimeä.. Se oli kerran meidän firmanbileissä samassa kuosissa.

Niin..

Rasittava tyyppi.

Niin..

Olemme hiljaa hetken. Tom ottaa kännykkänsä taskusta ja naurahtaa ääneen. Hän lataa tinderin avoimesti. Hämmennyn tilanteesta ja koitan vitsailla hänelle kuinka voisimme swaippailla yhdessä. Olenkin aina halunnu nähdä millaisia kuvia naiset laittavat sinne, totean ja hymyilen. Klaaran tilanteen hämmenyksestä huolimatta ihan hyvin. Silti mietin, mitä tapahtuu. Haluaako Tom että lähden pois? Olenko liian humalassa ja rasittava?

Meillä varmaan kestää tässä vielä hetken aikaa, niin lähde vain kotiin, Tom toteaa minulle puolenyön jälkeen. Katson häntä kysyvästi. Kotona laitan hänelle viestin, missä kiitän illasta ja seurasta. 

Seuraavien viikkojen aikana jokin on muuttunut. En kertakaikkiaan ymmärtänyt mitä Flowssa tapahtui. Tom lukee viestini, mutta vastaa tuntien, tai vuorokauden kuluttua. Ero on valtava aikaisempaan verrattuna. Kun aikaa on kulunut, uskallan kysyä häneltä asiasta. Tunnen itseni vaikeaksi ja rasittavaksi nyyhkyttäjäksi, mutta siitä huolimatta kerron omista tunteistani ja ihmettelen tapahtumien kulkua.

Ai mä tein mitä? Tom nauraa, kun mainitsen kuinka en osannut lukea tilannetta hänen ladatessaan tinderiä. En mä tiedä mitä mä kelasin, kai se oli musta vaa hauska läppä. Olin kyllä tosi humalassa, en mä muistanu tällästä. Sori siitä. Vastaan hänelle huolettomaan sävyyn jotain kepeää ja laitan nauruhymiöitä. Tekstaan Annalle tilanteesta. Siis sehän käytännössä totesi sulle että vähän kännissä ja läpällä?!, hän ihmettelee. En osaa sanoa mitään.

En ole kuullut Tomista nyt useampaan päivään. Minulla on edelleen hänen tavaroitaan, jotka hän unohti Flowssa kangaskassiini. Hän oli hyvä kesäromanssi.

Ladataan...

Ladataan...
Armon vuosi

Tom on tuonut minut uuden baarin terassille. On heinäkuu ja helleaalto on ajanut ihmiset sisätiloihin. Istumme varjossa ja hän tarkkailee minua aurinkolasiensa takaa. Se kutkuttaa minua. Voimme olla pitkiä hetkiä hiljaa, ilman että se tuntuu kiusalliselta. Olen viimeaikoina viettänyt hänen kanssaan tavattoman paljon aikaa. Kun emme näe, tekstailemme. Oikeastaan, kaikki tämä tuntuu mukavalta. En tiedä, onko se huomio ja se kuinka joku pitää minua kiinnostavana. Ja kauniina. Näen miten Tom katsoo minua. Se imartelee minua ja tuntuu hyvältä. 

En ajattele Johnnya enää jatkuvasti. Välillä hän saattaa tulla mieleeni pienistä asioista. Mietin häntä, kun huomaan ostamissani oliiveissa olevan kiviä. Olin ostanut oliiveja sinä päivänä kun erosimme. Tai kun harjaan hiuksiani aamulla sängyssä. Muistan, kuinka Johnny kerran istui lattialla ja sain tehdä hänelle nutturan. Katsoimme selviytyjiä ja oli talvi. Saatoin toisinaan muistaa elävästi hänen äänensä. Muistaa miltä hänen katseensa tuntui aamuisin, kun hän oli herännyt ennen minua ja vain kulutti aikaansa katsoessaan kun nukuin. Mietin Johnnya, mutta minuun ei sattunut enää niin paljon. Ne olivat lyhyitä hetkiä sen lamaannuttavan surun sijasta. En enää istunut kotona ja kuvitellut miltä tuntuisi jos Johnny pimpottaisikin ovikelloa, ja kertoisi olevan pahoillaan. En säikähtänyt enää jokaista skeittilaudan ääntä tai punaista autoa.

Saan viestin Emmalta, joka on palannut USA:n matkaltaan. Hän ehdottaa viiniä. Vilkaisen Tomia.

Emma pyys viinille.

Ai, no pyydä se tähän.

Okei, ajattelen. Nyt se sitten tapaa minun luottoystävän. Tai haluaa tavata. Tai oikeastaan, hän tuskin ajattelee edes mitään. Miksi minä edes nyt touhotan asiasta. Eeva, rauhotu. Tekstaan Emmalle ja selitän hänelle ummet ja lammet minun ja Tomin tilanteesta. Että ei tässä mitään vakavaa, kuhan hengaillaan.

Emma soittaa tunnin päästä, eikä löydä perille. Miten sä voit eksyä omaan kotikaupunkiin?, nauran. Koitan ohjeistaa häntä perille, mutta Tom ottaa kännykkäni ja sanoo tulevansa Emmaa vastaa, onhan hänellä sitäpaitsi matkalaukku kannettavana. Koitan peittää äimistykseni mahdollisimman hyvin. Jään yksin terassille hetkeksi. Emma on ruskettunut ja säkeinöivän kaunis, kuten aina. En kertakaikkiaan ymmärrä, miten kukaan voisi näyttää samalta kuin Emma saapuessaan toiselta mantereelta toiselle aikavyöhykkeelle. Mutta Emma näyttää tapansa mukaan upealta. He nauravat jollekkin ja Tom kantaa Emman matkalaukkua. Kuka tahansa muu voisi luulla heitä vanhoiksi tuttaviksi. Hei kulta, hän huudahtaa jo terassin toisesta päästä. Emme ole nähneet kuukauteen. Miesseurue terassin toisessa päässä ei saa silmiään irti Emmasta ja tuijottavat häntä aina siihen asti kunnes halaamme. Tom istuu alas ja katsoo minua ikäänkuin kysyen ethän sinä pidä halailusta. Pyöräytän hänelle silmiä.

Kolmen tunnin aikana Tom on antanut tilaa minun ja Emman rupattelulle, mutta osallistunut kohteliaasti keskusteluun. Emma lähtee kotiin ja me jäämme istumaan vielä terassille. Olen sopivassa hiprassa, poskiani kuumottaa ja hymyilen tavallista enemmän. Huomaan Tomin olevan myös, hiprassa, hän flirttailee minulle avoimesti ja puhuu ehkä hivenen enemmän kuin tavallisesti.

Tuuksä käymään meillä? 

Teillä?

Niin. Tai voithan sä jäädäkkin.

Niin.

Niin.

Oliko tuo nyt sellanen bootycall? täräytän. Tom repeää nauruun.

Ei. Mun pitää käyttää koira ulkona. Voisit tulla mukaan jos sul ei oo mitään.

Toimiiko toi koiraan vetoaminen yleensä naisiin?

Aina.

Selvä. Mulla ei oo kai vaihtoehtoja. Virnuilemme toisillemme.

Kaksituntia myöhemmin makaamme Tomin riippumatossa. Monta tähteä sä näät, hän kysyy. Väittelemme. Oikeastaan sillä ei ole väliä mitä puhumme, minun on hyvä olla siinä. Vaikka on yö, ei ole silti kylmä. Hän suutelee minua pitkään ja painaudun häntä vasten.

Musta olis kiva jos sä jäisit mun viereen nukkuun, Tom sanoo. En katso häntä silmiin. Tom selittää, ehkä hieman liikaakin, ettei hänellä ole taka-ajatuksia. Vain nukkumista, hän vakuuttaa. Minua hymyilyttää hänen selittelynsä ja painotuksensa kuinka ei hän oleta meidän harrastavan seksiä. Oot kyllä surkein pleijeri ikinä, kiusaan. En oikeastaan ollut ajatellut koko asiaa. Tiesin vain että siinä oli hyvä olla, riippumatossa. 

Juttelemme sängyssä vielä pitkään. Öistä on tullut pimeitä, etten erota hänen kasvojaan kunnolla. Piirrän hänen rintaansa kiemuroita sormenpäilläni ja puhumme jostain vakavasta ja henkilökohtaisesta. Tom tuoksuu hyvältä. Suutelen häntä, ja ohjaan hänen kätensä alemmas. Hän tuntuu vieraalta, mutta ainoastaan hyvällä tavalla.

Sä oot oikeestaan aika saatanan kiva, Tom sanoo kun rupeamme nukkumaan. Hän halaa minua kokoyön. Aamulla hän keittää kahvia ja leikkaa ananasta kulhoon. Etsii minulle pyyhkeen ja hammasharjan. Hymyilen hiljaa itsekseni. Bussissa kotiin, huomaan että hän sujauttanut laukkuuni smoothien. Meillä oli hyvää seksiä, totean Emmalle whatsapissa. Mietin Johnnya. Johnny tuntuu etäältä ja haalealta. Erostamme on 11viikkoa.

Mä mietin sua tänää
En pitkää enkä hyvällä mut mietinpähä kumminki


Paperi T- Yli

Ladataan...

Pages