Ihmisen ulkonäkö ei kerro hänen kyvystään tehdä työtä

img_20170530_170715_124.jpg

Helsinki, toukokuu 2017, työhaastattelupäivä

 

Olin viime kuussa työhaastattelussa firmaan, johon hain myös syksyllä töihin tietäessäni yyteen pian iskevän silloiseen toimipaikkaani. Syksyllä en päässyt haastatteluun, eikä minuun otettu yhteyttä. Nyt puolisen vuotta myöhemmin lähetin sanasta sanaan saman hakemuksen, minuun otettiin yhteyttä ja kutsuttiin haastatteluun. Hakemuksessa tosin oli yksi pieni ero: tällä kertaa liitin mukaan valokuvan, joka ensimmäisellä hakukerralla unohtui.

Meriittini, taitoni ja kokemukseni ovat pysyneet samoina, mutta kun siihen pakkaan lisäsi myös lapsenkasvoni, niin minut hyväksyttiin jatkokierrokselle. Ovatko he ensimmäisellä hakukerrallani katsoneet ikääni ja todenneet minut liian vanhaksi heidän nuorekkaan ilmeen omaavaan firmaansa? Ehkä. Laittavatko he heti kaikki kuvattomat hakemukset ö-mappiin? Ehkä. Kertooko ihmisen ulkonäkö jotakin hänen kyvystään tehdä työnsä? Ei kerro.

Huhtikuussa olin henkilöstöpalveluyrityksen kautta haastattelussa erääseen toiseen firmaan. Kävimme läpi muutamatkin haastattelut ja haastattelija oli erittäin innostunut siitä, että minulla oli jo entuudestaan kokemusta myös kyseisenlaisista tuotteista ja vahva kokemuspohja alan eri tehtävistä. Haastattelumateriaali videoineen toimitettiin palkkaavalle taholle, joka sitten päättäisi kuka pääsisi vielä jatkoon. Alusta asti tosin osasin jo odottaa kieltävää vastausta, vaikka rekryfirman haastattelijamimmille esitinkin optimistia. Ja ei jatkoonhan sieltä myös odotetusti nasahti. Kuinka osasin ennakoida tämän olematta pessimisti?

Olen usein kulkenut kyseisen firman ohitse ja olen nähnyt heidän kaikki työntekijänsä. Olen pienikokoinen ja sirorakenteinen, täysi vastakohta jokaiselle tämän firman työntekijälle – myös sille uudelle. Eräs tuttuni, ammatin hankkinut ja kouluja käynyt nainen yli kymmenen vuoden työkokemuksella, jäi kyseiseen firmaan hakiessaan nuolemaan näppejään pari vuotta sitten, kun kouluttamaton ihminen valittiin hänen sijastaan. Kokoero oli silloinkin palkatun eduksi. Kysyn taas, kertooko ihmisen ulkonäkö jotakin hänen kyvystään tehdä työnsä? Ei edelleenkään kerro.

Kun aikoinaan aloitin ensimmäisessä oikeassa työpaikassani, minuun suhtauduttiin epäillen. Työ oli fyysistä ja nuorena, pienikokoisena naisena sen uskottiin uuvuttavan minut nopeasti. Noh, ei uuvuttanut. Sen sijaan vain viikon hommia tehneenä siirryin uusiin tehtäviin, parin viikon kesäduuni venähti neljäksi vuodeksi ja päädyin usein auttamaan vielä muitakin oman duunini lisäksi. Se oli ensimmäinen taistoni ulkoisen habituksen lyömää leimaa vastaan. Muistan myös ikuisesti samassa työpaikassa ollessani, kun eräs asiakas saapui pisteellemme (joka ei siis todellakaan edes ollut asiakaspalvelupiste), aloitti kysymään minulta kysymystä, lopetti lauseen kesken ja kysyi lakonisella äänellä ”oikeastaan, olisiko täällä ketään vanhempaa, jolle voisin puhua?”. Silloin parikymppisille kasvoilleni nousi tonnin seteli-ilme ja kutsuin lähimpänä seisoneen työkaverini hoitamaan asian. Työkaveri ei tosin tiennyt kysyttävästä asiasta mitään vaan ko. aluetta hoidin minä. Samaisessa työpaikassa minua on myös asiakkaan toimesta kehotettu mm. syömään lisää puuroa, jotta kasvaisin isoksi (kiitti vinkistä) ja todettiin usein, että kyllä ei pitäis antaa noin isoja kuormia noin pienelle tytölle (herra on hyvä ja menee nyt vaan pois tieltä).

Siinä työpaikassa tajusin, että nuorekkaat kasvot voivat hyvän geeniperimän lisäksi olla myös aikamoinen kirous. Se, että näytän ikäistäni nuoremmalta vie minulta edelleen tietämättömien silmissä pois vuosien työ(+elämän)kokemuksen ja saa aikaan tytöttelyä sekä vähättelyä. Onhan se toki mukavaa, että Alkossa kysytään paperit, mutta ei niitä ihan jokaisen Cittarista ostetun simapullon kohdalla tarvitsisi kysyä, tai olettaa etten tiedä jostain jotakin sen takia, että näytän siltä miltä näytän. Ei ne oikeasti nuoretkaan ihan tumpeloita aina ole, eikä alalla vuosia olleet aina tiedä kaikkea. Eli tulemme taas tulokseen, ettei ihmisen ulkonäkö kerro hänen kyvystään tehdä työtä.

Olen lähtökohtaisesti sitä vastaan, että työhakemuksiin pitäisi liittää kuva. Se tuntuu jo valmiiksi syrjivän jokaista mahdollista hyvää työntekijää, joka sattuu näyttämään palkkaajien silmiin vääränlaiselta. Muistan, kuinka joskus lukioiän juuri ohittaneena nauroimme sille, ettei paikalliseen videovuokraamoon palkattu kuin vaaleahiuksisia, runsaspovisia nuoria tyttöjä (true story, ne oli kaikki toistensa kopioita) ja työhakemuksiin vaadittiin tottakai kuva. Jotenkin se ei ole jaksanut naurattaa enää vuosiin.

Olen ehkä kovinkin naivi, mutten jaksa tai halua uskoa, että jonkun laihuus, lihavuus, kasvojen symmetria tai epäsymmetriä, rintojen koko, pituus, pinkki hiusväri, tatuoinnit, lävistykset, sukupuoli tai mitkään muutkaan ulkonäölliset tai fyysiset seikat vaikuttaisivat jonkun kykyyn tehdä sitä työtä, johon hän on saanut ammattillisen koulutuksen tai oppinut tarvittavat taidot työtä tehdessään. Kai me ihmiset vain olemme tottuneet näkemään tietynlaisia ihmisiä tietyissä töissä, jolloin esimerkiksi naisen palkkaaminen rekan rattiin tai miehen palkkaaminen kosmetiikkamyyjäksi tuntuu meistä oudolta, vaikka kumpikin heistä on varmasti oman alansa ammattilainen ja pyrkii tekemään elääkseen sitä mitä haluaa. Olisikohan jo aika rikkoa stereotypioita, karsia pois turhia naamarajoja ja ennakkoluuloja, kun ny sentään ollaan jo pitkälti edetty 2000-lukua.

Mitä omaan työllistymistilanteeseeni tulee, niin vieläkin pitelee aika hiljaista, vaikka muutamiin haastatteluihin olen aina silloin tällöin päässytkin naamaani näyttämään. Harmi, että hakijoita on aina muutama sata muutakin, eikä hyvän ensivaikutelman tekeminen ole koskaan ollut vahvin puoleni. Työvoimatoimisto on tukenut työnhakutaivaltani mm. siirtämällä toukokuussa alunperin olleen soittoaikani marraskuun lopulle ja kehottamalla (=pakottamalla) minua jostain syystä hakemaan töitä kaupungin eri optikkoliikkeistä vuorotellen. En tiedä miksi he kokevat minun olevan juuri optisen alan ammattilainen, mutta haetaan nyt sitten. Ihme kyllä, kutsuja niihin haastatteluihin ei koskaan tule. Sen sijaan työkkäri ei esimerkiksi kehottanut minua hakemaan koulutustani vastaavaan vakituiseen työhön, mutta hain sitä sitten ihan omatoimisesti ja pakottamatta, sori siitä. Sillai kai ja kyllä tällä logiikalla saadaan Suomen työttömyysluvut laskuun.

 

Onko sinua tai tuttujasi kohdeltu työelämässä syrjivästi tai suosivasti ulkonäön vuoksi?

 

Aiempaa väninää aiheesta työttömyys ja työnhaku:

Työttömyyden sietämätön keveys

Hyville löytyy aina töitä ja muita valheita

Kommentit (31)
  1. Miulle on yhdessä työhaastattelussa sanottu suoraan, ettei miun näköinen ihminen tee töitä. Hassusti sanottu tytölle, jonka silloinen keskiverto työviikko piti sisällään 60 tuntia töitä.

    Hakemukseen olin kyllä liittänyt kuvan – haastattelijan mukaan se oli kuitenkin ollut harhaanjohtava eikä hän ikinä kuulemma olisi kutsunut miuta haastatteluun, jos olisi tajunnut miltä oikeasti näytän 😀

    1. Mitä helvettiä!? Toi on jo todella törkeetä, huh huh.

  2. Tosi hyvää pohdintaa, kiitos siitä. 🙂 Olen itsekin miettinyt tätä usein ja juuri sen vuoksi yleensä liittänyt oman kuvan työhakemuksiin. Haluaisin pitää fb-kuvana jotain hassuttelevaa kuvaa, joka kuvastaisi enemmän persoonaani, mutta tiedostan sen, että työnantajat googlaavat kasvon Facebookista.

    Ikävä kyllä olen niin lapsenkasvoinen, että luulen sen vaikuttavan valintoihin, jos etsitään ”aikuista työntekijää”. Toisaalta siitä on hyötyäkin, jos näyttää nuorelta, kun nykyään etsitään monessa paikassa noita energisiä nuoria tyyppejä.

    1. Kiitos! 🙂
      Ihanaa, että tää aihe on herättänyt näin paljon keskustelua, huomaa, että on selkeästikin monenkin mielessä pyörinyt asia! Mulla on fb:ssä vähän huonolaatuinen selfie profiilikuvana, enkä ole viitsinyt sinne parempilaatuista kuvaa vaihtaa vain sen vuoksi, että joku saattaa minut googlata. Sen verran tarkka kuitenkin olen, etten esimerkiksi lisäisi profiilikuvakseni sellaista kuvaa, jossa pitelisin kädessäni esimerkiksi alkoholijuomaa tai olisin muuten selvästi viihteen puolella (eipä minusta kyllä sellaisia kuvia juuri olekaan…).

      Tuo on niin totta, että joissain paikoissa lapsenkasvot ovat haitaksi, mutta jossain toisessa paikassa hyödyksi. Win some, lose some, ei voi koskaan tietää. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *