Työttömyyden sietämätön keveys

img_20170301_113842_430.jpg

 

Olen ollut nyt kuukauden työttömänä,
eli olen ollut valmistuttuani elämässäni yhteensä noin viisi kuukautta työttömänä.

Edellisen kerran tuijottelin seinään viitisen vuotta sitten,
kun päätin ottaa hatkat silloisesta työpaikastani,
jossa olin ollut määräaikaisilla työsopimuksilla yli neljä vuotta.
Sopimusten kesto oli viikosta parhaimmillaan vuoteen,
yleensä kaksi viikkoa.

Kouluttauduin ja sain työharjoittelupaikan kautta vakituisen työpaikan,
josta minut irtisanottiin viime syksynä taloudellisista ja tuotannollisista syistä.
Kahden kuukauden irtisanomisajastani ei ehtinyt kulua edes kahta viikkoa,
kun irtisanoin itseni ja lähdin neljä kuukautta kestävään kausityöhön
(palkka ja kesto tuplasti se, jolla olisin vanhassa paikassani kitkuttanut).

Työttömän kuukauden aikana olen oppinut sen, etten osaa olla työtön.
Tämä päättymättömältä tuntuva loma ahdistaa varpaita myöten.
Päivät kuluvat ohi ja ovat kuin toistensa kopioita.
Tuntuu, että elämä valuu hukkaan.

Vaikkei työ koskaan ole ollut minulle tärkeintä elämässä,
on se kuitenkin antanut sille rytmin.
Nyt se rytmi puuttuu ja olen hukassa,
enkä tiedä mitä itselleni tekisin.

Työttömyys on pahasta, mutta toimettomuus on vielä pahempaa
sanottiin eräässä katsomassani dokumentissa tässä taannoin.

En voisi olla enempää samaa mieltä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *