Voivatko kasvit ajatella, vaikka niillä ei ole aivoja?

img_20170509_121331_151.jpg

 ”Arvot, joita yleisesti sovellettaan niin elämässä kuin tieteessäkin, suovat kasveille vihoviimeisen sijan elävien olentojen joukossa. Siten kokonaista valtakuntaa, kasvikuntaa, aliarvioidaan piittaamatta siitä, että ihmisen selviytyminen ja tulevaisuus maapallolla ovat riippuvaisia kasveista.”

 

 Olen aina pitänyt kasvejakin elävinä olentoina, tottakai, ja ymmärtänyt niiden tärkeyden koko maapallon kannalta jo hyvin nuorena. Sen takia minua aina sisäisesti järkyttää, jos joku puhuu jonkun olevan vain kasvi. Niin tosiaan, kasvithan nyt tosiaan vain tuottavat meille elintärkeää happea, ovat tärkein osa ravintoamme ja puhdistavat niin ilmaa, maata kuin vesistöjäkin (jopa myrkyllinen ja tuhoutumattomana pidetty TCE (trikloorietyleeni) on vain kasvien edessä polvillaan, sillä ne pystyvät hajottamaan tätä vesivaroja juomakelvottomaksi saastuttavaa liuotinta).

Siitä asti kun ymmärsin kirjojen konseptin, vaikken vielä silloin itse lukea osannutkaan, ne ovat olleet lähellä sydäntäni. Hyvin pienestä ihmisenalusta lähtien olen myös tuntenut suurta mielenkiintoa luontoa ja sen monimuotoista elämää kohtaan – vaikka eläimet nyt aina kiinnostaa, niin kasvit vielä vähän enemmän (ehkä pitäisikin vaihtaa psykologian opiskelusuunnitelmat sittenkin kasvitieteisiin tai hortonomin koulutukseen, hmm), paitsi männyt. Mäntyjä en koskaan ole pitänyt juuri minään, mutta yllä näkyvän kirjan luettuani annan myös niille lisää arvoa ja aion suunnata seuraavalla metsäreissulla katseeni juurikin niiden latvustoon. Ja silloin kun joku päättää laittaa kasvitietämyksenä kansien väliin, olen aina enemmän kuin hiukan innoissani.

 

”Jos kasvit katoaisivat maan päältä huomenna, ihmisellä olisi jäljellä vain muutamia viikkoja, kenties kuukausia, mutta ei sen enempää. Varsin lyhyessä ajassa kaikki kehittyneemmät eläimet katoaisivat planeetalta. Jos sen sijaan ihminen katoaisi, kasvit vallottaisivat muutamassa vuodessa entiset, niiltä riistetyt sijansa ja runsaassa vuosisadassa kaikki jäljet vuosituhantisesta sivilisaatiostamme huikkuisivat vihreään. Tämä osoittaa, että kasvit ovat biologisessa mielessä paljon ihmistä merkittävämpiä.”

 

Lapsuudenkodissani oli aina paljon kasveja ja vanhempani möyhensivät mielellään pihamaata niin koriste- kuin hyötykasvienkin parissa. Ei ole siis sattumaa, että olen itsekin kasvanut sormet mullassa. Juurikin se, että olen puljannut kasvien kanssa koko ikäni, on saanut minut uskomaan niiden elollisuuteen ja jos nyt ei suoranaiseen älykkyyteen, niin jonkinlaiseen tietoisuuteen. Stefano Mancuson ja Alessandra Violan teos Loistavat kasvit – Mitä tiedämme kasveista ja niiden älykkyydestä? vahvistaa tuntemukseni todeksi. Kirjaa lukiessani kuitenkin ymmärrän silti, kuinka vähän me ihmiset oikeasti tiedämmekään kasveista ja sen, kuinka vähän niitä arvostetaan, vaikka ne antavat meille kaiken sen mitä tarvitsemme elääkseemme.

Voin suositella kyseistä kirjaa erittäin lämpimästi kaikille kasveista kiinnostuneilla, mutta erityisesti niille, joita ei paljon jaksa jotkut risut kiinnostaa. Kirja avaa silmiä ja ymmärrystä kasvien aliarvostettua maailmaa kohtaan, eikä se ikkunalaudalla hiljaisuudessa nuokkuva limoviikuna ole kirjan luettuasi enää vain sisustuselementti. Tässäpä muutamia tärppejä kirjasta, jotka toivottavasti herättävät lisää tiedonhalua: Siinä missä ihmisellä on viisi perusaistia, kasveilla on viisitoista enemmän. Siinä missä ihminen on yksilö, kasvi on yksikkö. Jos sinulta revitään käsi irti, se ei juurru takaisin eikä olkapääsi kasvata uutta, mutta kasvista voidaan tuhota jopa 95% ja se kasvaa silti entiselleen. Siinä missä me ihmiset, myös kasvit puolustautuvat hyökkäyksen kohteeksi jouduttuaan ja pitävät huolta toisistaan ja jopa toisista lajeista. Kasvitkin metsästävät ravintoa niin maan alla kuin sen päälläkin ja lihansyöjäkasvien lisäksi on olemassa myös protokarnivoreiksi kutsuttuja kasveja, jotka tappavat hyönteisiä vain, jotta ne putoaisivat maahan ja maatuessaan antaisivat kasville lisäravintoa. Suhteellisen älykästä toimintaa, sanoisin.

Kirja on myös erittäin selkokielisesti kirjoitettu (tai ainakin suomennettu), joten sen lukeminen on helppoa eikä sitä tarvi selata sivistyssanakirja toisessa kädessä turhaa jargonia peläten. Sisäsivuilta löytyy viitekuvia ja joka luvun päätteeksi on myös lista viitteistä tutkimuksiin ja esseisiin, joista tiedot on saatu. Siinä on alle 200 sivua joten sen lukee kevyesti parissa päivässä, vaikka muutakin touhottaisi.

 

”Viimeaikaisissa kasvikuntaa koskevissa tutkimuksissa on osoitettu, että kasveilla on aistit, ne viestivät keskenään ja eläinten kanssa, nukkuvat, muistavat ja pystyvät jopa manipuloimaan muita lajeja. Lisäksi niiden voidaan täydellä syyllä sanoa olevan älyllisiä olentoja. Juuret muodostavat jatkuvasti etenevän rintaman, jossa on lukemattomia komentokeskuksia. Koko juuristo ohjaa kasvia eräänlaisen kollektiivisten aivojen tai hajautetun älyn tavoin kasvin kasvaessa ja kehittyessä. Se myös hankkii ravinnonsaannin ja eloonjäämisen kannalta olennaisia tietoja.”

 

Siitä lähtien kun ihminen on pukenut paljaan takapuolensa peitoksi taljankappaleen ja oppinut laskemaan yhteen 1+1, on se myös pitänyt itseään, jos nyt ei koko maailman napana, niin ainakin tämän maapallon valtiaana. Harmi vain, ettemme ole käytöksellämme osoittaneet olevamme sen itseantamamme tittelin arvoisia tai se ei ole edes lähimainkaan totta – 99% maapallon elollisesta aineksesta kun on kasveja. Kaiken valtiaina ja älyn suurjättiläisinä olemme kuitenkin systemaattisesti tuhonneet kaikkea sitä, mikä on elämällemme täällä kaikkein tärkeintä. Viime lauantaina TV1 esitti viimeisen jakson Planeettamme Maa II -dokumenttisarjasta ja se keskittyi kaupunkeihin. Jakson lopussa todettiin, että me ihmiset itse suunnittelemme kaupunkiympäristömme ja se on vain ja ainoastaan meistä kiinni, kuinka paljon haluamme luonnon olevan läsnä siinä ympäristössä. On harmillista, että monissa kaupunkikeskittymissä ei kasveille (tai eläimille) ole sijaa, mutta lopussa kuvatut pätkät esimerkiksi Singaporesta saivat aikaan pienen toivonkipinän siitä, että ehkä kaikkea toivoa ei vielä ole menetetty. Ehkä me ihmisetkin vielä joskus oikeasti opimme arvostamaan maapallomme monimuotoista elämää ja varsinkin sen kasveja. Valitettavasti vain tuntuu siltä, et se oppi tulee aivan liian myöhään. Emme toki voi kamalasti vaikuttaa siihen, miten maapallon toisella puolella laitetaan metsiä nurin, mutta voimme vaikuttaa omaan toimintaamme ja mahdollisesti myös oman kaupunkimme viheralueiden suunnitteluun. Kasveilla kun on todettu olevan jos jonkinlaisia ihmismieltä rauhoittavia ja parantavia vaikutuksia – mutta niistä lisää joskus toiste.

Jos kiinnostuit kirjasta, niin kipin kapin kirjastoon, kirjakauppaan tai jos asustelet Helsingin lähellä, niin Kasvimuseon Nylander saliin 15.5.! Kirjan toinen kirjoittaja, kasvitieteilijä Stefano Mancuso esittelee siellä silloin kirjaa klo 13.30-15.00 otsikolla Green Intelligence. The Vegetal Way to Cognition.

 

”Kuinka voisimme edes kuvistella tunnistavamme planeettamme ulkopuolisen älyn, kun emme erota edes kasvien älykkyyttä, vaikka ne ovat eliöitä, joiden kanssa meillä on suurimmaksi osaksi yhteinen evolutiivinen historia, sama elinympäristö ja samat tarpeet?”

 

 

Lainaukset kirjasta, suom. Laura Lahdensuu (2017)

Kommentit (4)
  1. LauraKatarooma
    18.5.2017, 15:58

    Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta! Mää huomaan joka kevät kaipaavani kasvihuoneen tuoksua, mullan tuntua käsissä, kasvun ihmeen seuraamista. <3 Mun eka ammatti on puutarhuri. 🙂

    1. On ihan tosi mielenkiintonen, suosittelen kyllä lukemaan!

      Mul kans tulee joka kevät ihan pakottava tarve istuttaa jotain tai muuten puljata kasvien parissa,
      ihan parasta. Sen takia mulla on niin hirveesti huonekasvejakin, kun pitää olla vihreetä. 😀
      Miehä voinki sit kysellä sulta vinkkejä, jos joskus saan itellein oman puutarhan. 😉

  2. Hörhöhortonomi
    12.5.2017, 07:36

    Voi männyt on ihania. Kun kohdalle sattuu järeä runko, niin otappa kunnon halaukseen. Mikä energia!
    : ). Ikävä vaan, että metsätalous on niin tehokasta, että männyt ympäristössämme ovat yleensä ohutrunkoisia ja korkeita ja sitten on tupsu päässä. Mutta sellainen on ihan ihmisen muokkaamaa männikköä.

    1. Oon tainnu kerran elämässäin halata puuta, silloinkin oli muistaakseni kyseessä koivu. 😀

      Tossa kirjassa kerrottiin, että mäntykasveilla on havaittu niin sanottua latvojen ujoutta. Nyt kun olen muutamien metsäreissujen ajan tähyillyt männikköjen latvustoja, niin kyllä maar, ujoja ovat. Eli eivät siis kosketa naapureitaan tiheissä paikoissakaan vaan suuntaavat oksat  ja neulaset vähän eri suuntaan kosketuksen välttääkseen. Kaikenlaista. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *