Lukeminen – miksi siitä on tullut niin vaikeaa?

Lukeminen. Olen miettinyt sitä paljon viime aikoina. Kerroin ensimmäisessä postauksessani, että olen aina pitänyt itseäni lukijana, vaikka en ole sellainen ollut aikoihin. Pientä parannusta on kuitenkin tapahtunut kesän aikana, sillä olen tietoisesti päättänyt, että nyt lukemattomuuteni riittää.

Olen Heppatyttö96, ja siksipä olin aikoinani mukana Pollux-kirjakerhossa. Heppakirjoja löytyy edelleen kymmenittäin vanhasta huoneestani ja nuo kirjat olivat ensimmäisiä kosketuksiani kirjojen maailmaan. Seuraavana tulivat Harry Potter -kirjat. Aina kun sain uusimman Potterin käsiini, en enää nähnyt tai kuullut mitään muutamaan tuntiin. Ja niitä onkin sitten luettu ahkerasti ja useaan otteeseen, kyllästymättä.

Vielä yläasteella luin paljon ja kaikenlaista. Lukiossakin toki luin, mutta en enää yhtä paljon. Teinivuosien lempikirjoja olivat muun muassa Sofi Oksasen Puhdistus ja Dan Brownin kirjat, erityisesti Da Vinci -koodi sekä Enkelit ja demonit. En myöskään välttynyt vampyyrikirjoilta. Charlaine Harrisin kirjat, joihin True Blood -televisiosarja perustuu, olivat kuumaa kamaa – Twilightin lisäksi, of course.

Lukeminen on minulle tärkeää ja olen aina nauttinut siitä, että saan uppoutua hyvän kirjan pariin. On parasta, kun juoni vain tempaisee mukaansa ja unohtaa itsensä hetkeksi. Nykyään tuota itsensä unohtumista harvoin tapahtuu.

”Kuinkahan moni on tykännyt mun uusimmasta kuvasta?”

”Vastasikohan kaveri jo Whatsapissa?”

”Onkohan Instagramissa tapahtunut jotain, vaikka juuri viisi minuuttia sitten sen tarkistin, eikä siellä ollut kuin muutama uusi story?”

Ja tätä rataa.

Some on vienyt keskittymiskykyni

Instagramissa pompin välillä profiilista toiseen, ja ennen kuin arvaankaan, olen jossain kaverin tutun kissan kaiman tilillä ja tykkään vahingossa hänen 46 viikkoa vanhasta kuvastaan. Siinä vaiheessa en enää muistakaan, miten päädyin juuri sinne. Sosiaalinen media on todellakin vienyt keskittymiskykyni, sillä kaikki siellä on niin nopeatempoista.

Kirjan lukeminen on pitkäjänteisempää kuin lyhyiden nettiuutisten lueskelu tai Instagramissa kuvien selailu. Viime vuosina on tuntunut paljon helpommalta ottaa kännykkä käteen, avata Netflix tai kuunnella äänikirjaa. Kirjan lukeminen taas vaatii itseltä eri tavalla aktiivista toimintaa. Ehkäpä siksi, on niin vaikea tarttua kirjaan.

Kai Ekholm kirjoitti kolumnin, jossa käsitellään tätä samaa lukemattomuuden ilmiötä yhteiskunnalliselta kannalta. Ekholm toteaa, että ”suomalaiset himolukijoina on sitkeästi elänyt myytti, kaunis itsepetos. Suomalaiset ovat lukutaitoisia mutta eivät enää aktiivisia lukijoita”. Nimenomaan Kai, osuit jutun juoneen, kaunis itsepetos. Olen uskotellut itselleni tykkääväni lukea, ja ostelen monesti uusia kirjoja hyllyyn pölyttymään, mutta enhän minä tosiasiassa lue.

Olen selittänyt itselleni tätä sillä, että lukemiseni on vähentynyt, koska joudun opinnoissani lukemaan niin paljon. Onhan se osaksi totta, mutta on ihan eri asia lukea kuivaa juridiikan oppikirjaa kuin vaikkapa jotain bestselleriä. Oppikirjaa luen tenttiä varten, se on jotain mitä minun pitää osata. Romaania luen siksi, että haluan nauttia, rentoutua.

Olen tehnyt itselleni lupauksen. Aion lukea kaikki omistamani kirjat ensin loppuun, ja vasta sitten saan ostaa uusia. Tai mielellään lainata kirjastosta kirjoja, kaikkea ei tarvitse omistaa. Aion nukkumaan mennessä lukea kirjaa, en selata viimeisiä Insta-kuvia. Aion jättää älypuhelimeni käteni ulottumattomiin, kun luen. Aion olla taas lukija.

Elina

Kommentit (2)
  1. Samaistun tähän niin paljon. Olen aina ollut ahkera lukemaan ja lukeminen ennen nukkumaanmenoa on ollut iltarutiinini jo vuosia. Nykyään vaan se eteneminen on hurjan paljon hitaampaa, koska selaan sängyssäkin puhelinta ENNEN sitä lukemista. Sitten luen pari sivua ja rupean nukkumaan. Koska kuitenkin rakastan lukemista, ajattelin tarttua Helmet-lukuhaasteeseen. Sitten tajusin, että omalla lukutahdillani ja keskittymiskyvylläni viidenkymmenen kirjan lukeminen vuodessa on mahdotonta. Ajattelin yrittää pientä helmet-lukuhaasetta, mutta saa nähdä onnistunko siinäkään. Jotenkin surullista, miten entisestä lukutoukasta ja kirjaston aktiivikäyttäjästä on tullut tälläinen. Keskittymiskyvytön. Kotona sarjoja katsellessakin saatan tarttua puhelimeen ja selata vähän instagramia. Joskus testasin, että mun on tosi vaikea pysyä irti puhelimestani edes yhden jakson verran. Huolestuttavaa. Sitten taas lomalla ollessani pystyn keskittymään lukemiseen ihan eri tavalla. Ehkä mun pitää kotiin tullessa sammuttaa mobiilidata ja yrittää keskittyä muihin asioihin, esimerkiksi siihen lukemiseen.

    1. Jep, samoja juttuja oon pyöritellyt päässä. Lukuhaaste voisi aktivoida, mutta toisaalta ei halua tarttua haasteeseen vain jättääkseen sen kesken… Ja siitä puhelimen käteen ottamisesta on tullut ihan automaattinen liike, jota on vaikea lopettaa; yhtäkkiä se vaan on taas kädessä! Mut haluan uskoa, että kun on tajunnut tän asian ja haluaa muuttaa sen, niin se on jo askel parempaan 😅

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *