Tarina Via Tribunalista

On vuoden 2017 lokakuu ja nousen Milanossa lentokoneeseen. Olen palaamassa takaisin Suomeen vierailtuani entisen host-perheeni luona. Joudun istumaan penkkirivin keskipaikalle, huoh. Kone on täynnä ja edessä on kolmisen tunnin lento Helsinkiin.

Ennen ruokatarjoiluja, keskityn mukanani olevaan kirjaan. Lukeminen keskeytyy, kun lentoemäntä tuo eteeni muovirasiassa olevan pasta-annoksen ja kysyy, mitä haluan juoda. Punaviiniä. Lähes gourmet-ateria, mietin. Ei tosin ihan vedä vertoja ruualle, jota olen syönyt viimeiset pari viikkoa Italiassa.

En muista tarkalleen, miten keskustelu alkaa, mutta alamme rupatella vieressäni istuvan miehen kanssa. Hän kertoo olevansa tulossa Napolista, pizzojen luvatusta kaupungista. Mies vierailee Napolissa usein, sillä hän on rakastunut pizzaan ja pizzoihin. Hän ei alunperin tuntenut kaupungista ketään, mutta vuosien varrella hän on saanut paikkakunnalta tuttuja. Minä taas kerron omasta suhteestani Italiaan, pizzaan ja viiniin. Keskustelua riittää, olemme molemmat hieman saapasmaa-fanaatikkoja.

Hetken päästä mies kertoo pojastaan, johon hän on tartuttanut rakkautensa pizzaan. Poika on perustanut ystäviensä kanssa pizzerian Helsingin keskustaan. Aidon napolilaisen pizzauunin kuljettaminen, ja paikalleen saaminen oli vaatinut ponnistuksia, mutta lopulta se oli onnistunut. Kuuntelen innoissani miehen kertomusta ja mietin, että tuonne minun on päästävä! Harmi, etten asu Helsingissä.

Yhtäkkiä mies ottaa lompakostaan käyntikortin, jossa komeilee hänen poikansa ja kumppaneiden omistaman ravintolan nimi, Via Tribunali. Mies ojentaa kortin minulle, ja toteaa, että pizzeria ei ota pöytävarauksia. Vähänpä minä tiesin, minkälaisen pizzerian käyntikortin olin saanut haltuuni.

Lokakuussa 2017 varmasti jo moni minun lisäkseni tiesi Via Tribunalista, mutta nykyään sen suosio on valtava – ainakin jonoista päätellen. Viime lauantaina kävin toisen kerran elämässäni nauttimassa Via Tribunalin antimista ja jonoa oli kahdeksan aikaan illalla tunnin verran. Olimme kuitenkin ystäväni kanssa kahdestaan liikkeellä ja pääsimme onneksemme heti istumaan tiskille. Saimme samalla seurata söpöä turkoosia uunia toiminnassa. Ulkonäkö pettää – söpöydestä huolimatta, uuni on tehokas pakkaus ja pizzoja se suolsi suustaan vinhaa tahtia.

Jälleen kerran uskomaton, ihana, italialainen makuelämys. Jos et ole käynyt, mene. Jos olet jo käynyt, niin ei varmaan tarvitse erikseen kehottaa menemään uudelleen.

Buonissima e deliziosa! Ci vediamo presto.

Elina

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *