Ladataan...
Bakom Banana

Nyt on folkhögskolanin vuoden opiskelut saatu päätökseen. Vuoden opiskeluiden jälkeen ihmettelen, kuinka paljon sain paiskia töitä koulun eteen. Ihmettelen myös sitä, miten sain pidettyä pääni kylmänä vuoden ajan. Folkhögskolanista saatiin vain yksi numero tällä viikolla. Tähän asti on pitänyt uskoa itseensä ja antaa kaikkensa. Sen jälkeen ei ole voinut kuin toivoa sitä parasta arvosanaa, jota lähdettiin tavoittelemaan. Siitä en tosin ole uskaltanut unelmoidakaan kun Ruotsin yliopistohaun opinto-ohjaaja mulle kertoi, ettei näitä numeroita jaeta kuin tietty määrä ja että se on vain kovan työn tulos..

Vuoden jälkeen ymmärrän koulun vieneen mut täysin mukanaan ja vuosi on eletty tämän koulun ehdoilla. Mä olen erittäin hyvä uppoutumaan joihinkin asioihin, mutta onneksi kaikki on tehty intohimolla ja tulevaisuudesta unelmoiden.  Alusta asti olen ollut niin kiitollinen tästä mahdollisuudesta, että motivaation kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Olin ensimmäinen suomenkielinen koulussa ja onni oli, että muhun uskottiin kielihaasteista huolimatta alusta asti. Tästä syystäkään en halunnut tuottaa pettymystä, koska usko muhun oli korkealla.

 

Vuoden jälkeen voin todeta, että

 olen paljon parempi kirjoittamaan ruotsiksi ja englanniksi.

 olen avannut luokkakavereiden silmiä suomalaisuudesta sekä meidän kulttuuri- ja yhteiskuntaeroista.

 mulla on paljon parempi ymmärrys ruotsalaisesta yhteiskunnasta, historiasta ja kulttuurista. 

 viikoittaiset kirjalliset tehtävät ovat tehneet musta paljon paremman kirjoittajan ja tekstejä on helpompi jäsennellä.

 olen paljon analyyttisempi, koska ruotsalaisen tavan mukaisesti koulussa ei anneta lähes mitään valmiina, vaan oppilailta odotetaan erittäin paljon innovatiivisuutta.

 keskustelut ruotsalaisten kanssa on opettanut keskustelemaan ja kyseenalaistamaan asioita asiallisesti.

 olen saanut joka viikko opettajilta rakentavaa palautetta, joka on auttanut kehittymään.

 mulla on parempi usko itseeni.

Muistan kun 10 vuotta sitten istuin iskän kanssa Svenska samskolanin hakutilaisuudessa ja halu ruotsinkieliseen lukioon oli kova. Lopulta päätettiin yhdessä, että toteutan ruotsinkielisiä unelmia myöhemmin ja käyn lukion suomeksi. Olen välillä miettinyt miten mun elämä olisi mennyt, jos olisin käynyt ruotsiksi lukion. Turha jossitella, koska lopulta uskon, että asiat meni kuin niiden piti. Se päätös on kasvattanut tahtoa toteuttaa unelmia myöhemmin ja kirkastanut päämääriä. Kielen kanssa olen tehnyt päämäärätietoisesti töitä ja uskonut lopussa kiitoksen seisovan. Nyt monen vuoden työ palkittiin sillä parhaimmalla arvosanalla folkhögskolanissa eli ”lukiossa”. Se on paras kiitos kovasta monen vuoden työstä. Tämä ei tullut helpolla ja siksi se tuntuukin niin hyvältä.  Niin hyvältä, että taas onnen kyyneleet valuvat pitkin poskia ja kysyn taas itseltäni teinkö tän oikeasti?

Nyt mä uskon uusiin mahdollisuuksiin ja siihen, että kova työ palkitaan joskus. Menee siihen siten se kymmenen vuotta tai vähemmän.

<3:lla bansku

(kirjoitettu 06/2016)

Ladataan...
Bakom Banana

Folkhögskolan on ilahduttanut ja ihmetyttänyt sen ”pehmeydellään.” Koulussa vaaditaan paljon, mutta samaan aikaan ilmapiiri on hämmästyttävän inhimillinen. Pehmeys on mielestäni juuri sitä inhimillisyyttä. Koulun alkaessa pohdittiin omaa jaksamista ja miten mahdollisesti sovittaa koulun työn kanssa yhteen. Täällä voi hyvin myöntää, ettei se ole aina helppoa eikä aina tarvitse jaksaa. Tämä oli mulle uutta. Voi olla, että olen itse pitänyt itsestäänselvyytenä korkeakouluopintojen ohessa töissä käymistä ja sitä, että nyt kuuluu jaksaa. Voi myös olla, ettei koulussa ole ikinä tuotu näin paljon oman jaksamisen arvioimista ja suunnittelemista esille. Pidän hyvänä, että oppii tekemään erilaisia asioita samaan aikaan ja oppii kestämään vähän painetta. Sitten taas toisaalta ei ole heikkoutta myöntää, että nyt on liikaa asioita tehtävänä. Päinvastoin se on fiksua.

Tehtiin koulussa puheita ja silloinkin ”pehmeys” korostui. Lähtökohta ei ollut saada ujoja ihmisiä änkyttämään väkisin mitään vain siksi, että kaikkien olisi ”pakko” saada suoritettua puhe tietyn arvosteluasteikon mukaisesti. Ensimmäinen tavoite ei ollut myöskään puheen arvosteleminen, vaan että tilanne olisi enemmänkin harjoitustilanne. Liikkeelle lähdettiin siitä, että jokainen pystyisi suorittamaan puheen ja jokainen saisi lähteä omista lähtökuopistaan. Annettiin mahdollisuus kehittää itsessään ominaisuuksia, joiden avulla pystyisi ylipäätään pitämään puheen. Annettiin ymmärrystä siitä, että toisille puhuminen vain on helpompaa ja kun taas toinen ei välttämättä nuku kahteen viikkoon ennen esitelmää. Keskusteluissa me jaettiin erilaisia pelkoja ja ajatuksia. Jaettiin kokemuksia, miten toinen on voinut päästä eroon esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelosta tai miten toinen on pystynyt pitämään puheensa pelosta huolimatta.

Pehmeyttä on myös ollut toisen kunnioittaminen koulussa. Siihen kannustetaan ja kun opettajien mielestä olemme käyttäytyneet toisiamme kohtaan kunnioittavasti, niin asiaa halutaan vaalia ja pönkittä. Näiden kokemusten kautta mulle on tullut pehmeän inhimillinen kuva tästä koulusta. Tämähän on vain mun kokemukseni. Mutta koulussa on luotu ilmapiiriä, jossa kaikkien olisi hyvä olla ja jossa omat pelot voitaisiin voittaa.

Mun sisko kommentoi viimeksi kun kirjoitin ”elämänviisauksista” seuraavasti: ”Tiesitkö, että oikeasti tutkimuksen mukaan elämänviisauksia jakavat ihmiset ovat normaalia tyhmempiä?”. Kun sun oma siskos sanoo sulle noin, niin haluan vain sanoa, että tän blogin tarkoitus ei ole olla mikään elämän viisauksien käsikirja, vaan mun blogi. Täällä haluan jakaa mun ajatuksia kokemuksistani ja fiiliksistäni. Siksi painoin julkaise-nappiakin, vaikka hyvin mahdollista on myös, että olen normaalia tyhmempikin. ;)

Pehmeetä viikonloppua kaikille!

<3:lla bansku