Ladataan...

Täällä yksi ihminen kuka on kuin tuuliviiri. Huh, hyvä että itse pysyn itseni perässä :D 

Olemme Miran kanssa puhuneet jo vuoden verran että me tarvisimme isomman liiketilan, missä olisi enemmän tilaa tavaroille ja meille. Meidän nykyinen tila on ihana, mutta aivan liian pieni. Aina silloin tällöin olemme selanneet oikotien sivuja, mutta mitään potentiaalista ei ole tullut vastaan. Ja eipä meillä kiirekkään ole ollut asian kanssa. Noh, tottakai juuri nyt kun Mira on sairaslomalla ja muutenkin vuosi vasta alkanut, sunnuntaina silmiini pisti tuttava kollegan blogi postaus, jossa hän mainitsi että ovat laajentaneet uuteen paikkaan. Muistin että heillä oli tosi kauniit tilat vanhassakin paikassa ja laitoin heti viestiä. Samantien sunnuntaina välittäjälle sähköpostia ja maanantaina olin jo katsomassa liiketilaa. Mira makaa sairaalassa ja minä otan hänelle videota ja päätös pitäisi tehdä nopeasti. Tässä puolitoista päivää pohtineena ja stressanneena että joo vai ei, onko liian aikaista, tuleehan asiakkaat mukana ym ym.. Päätös kuitenkin oli molemminpuolin, että TODELLAKIN! Täällää eletään kerran ja harppauksia pitää ottaa. Molemmat halutaan laajentaa osaamistamme ja tämä paikka mahdollistaa että voimme niitä asiakkaille toteuttaa. Vuokrasopimusta ei olla vielä allekirjoitettu, mutta suullisesti kaikki on tällä selvää. Joten meillä on keväällä aukeamassa uudet ovet, tilaa on enemmän, valoa on enemmän, palveluita on enemmän. Ja edelleen pysymme bulevardin tällä puolen <3 Kerron teille tästä lisää, kunhan nimet on paperissa! Mutta tällä hetkellä hypin tasajalkaa ja kiljahtelen onnesta!

Pus. Annika

Ladataan...

Ladataan...

 

Tuo on kysymys mitä kuulen aika usein. Vastaus siihen on, että kaikkeni tulen ainakin tekemään. Tosiaan käymme Pepsin kanssa tällä hetkellä pomo taistelua ja kaikki kenellä on ollut koiranpentu niin tietävät että se on taistelu joka on jokaisen pennun kanssa tehtävä. Moni unohtaa että Pepsi on isoon kokoonsa nähden kuitenkin vasta 5kuukauden ikäinen ja ihan pentu vielä. Tiedän että monet ihmiset katsovat meitä välillä aika kauhistuneena, kun Pepsi roikkuu joko minun pyllyssä, nilkassa tai ranteessa kovaa muristen. Monesti tulen kotiin ja purskahdan itkuun, mietin mitä ihmettä teen että hän lopettaa sen. Miten niin kiltistä ja kultaisesta tyypistä voi tulla sormia napsauttamalla mahdoton riiviö. Tätä on kestänyt nyt kaksi viikkoa ja tapahtuu vain minun kanssa. Kun Kim on meidän mukana, Pepsi kävelee kiltisti ja on maailman kultaisin. Tiedän että hän osoittaa sillä mieltään ja koittaa saada huomion itseensä. Koitan pysyä kovana, mutta välillä se turhautuminen voittaa, varsinkin pitkän päivän päätteeksi. Moni ihminen joka on tämän tapahtuman nähnyt on kysynyt että huh huh miten tulet pärjäämään kun se tuosta vielä kasvaa? 

Mutta minä tulen pärjäämään ja minä tiedän sen! Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja pidän pään kylmänä. Itkut ei auta, ei muutakuin näyttämään Pepsille että kuka se pomo on. Ja tässäkin asiassa voin unohtaa ne muiden ihmisten mielipiteet, siinäpähän kauhistelevat. Meillä on upea koira, joka on pentu ja tulemme kouluttamaan häntä läpi elämän. Se mitä olen muiden bokseri omistajien kanssa jutellut, niin tämä on täysin normaalia. Minulle tässä haastavaa on se kun Pepsi tosiaan on iso ja kasvaa vaan, minä taas aika pieni. En pysty ottamaan häntä syliin ja rauhoittelemaan, vaan joudun menemään hänen päälle makaamaan että saan hänet alistettua :D Mahtava näky!

Toinen mitä kysytään on, miksi et ottanut jotain vähän pienempää ja helpompaa koiraa? Koska halusin bokserin, halusin Pepsin! Ja hän on helppo, ihanin, kiltein, rauhallisin ym.. Mutta jokainen koira varmasti "sekoilee" aina silloin tällöin, meissä se kiinnittää huomiota juuri kun Pepsi on iso ja minä pieni. Kaikki meidän asiakkaat ihmettelevät aina kun tulevat, että miten Pepsi on niin rauhallinen. Kun olemme töissä, hän pötköttää omalla paikallaan, välillä huomiota hakee tempuilla, mutta nopeasti rauhoittuu omalle paikalleen.

Tänään meillä alkaa arkitottelevaisuuden peruskurssi, se kestää viisi viikkoa. Uskon että tulemme saamaan sieltä hyviä vinkkejä ja apuja tulevaan.

Me jatketaan Pepsin kanssa treenailua ja minä koitan edelleen oppia pitämään itseni vahvana. Aivan liikaa mietin mitä muut ihmiset ajattelevat. Neuvojakin tulee paljon erillaisia, mutta tärkeimpänä neuvona pidän monien bokseri omistajien neuvoa: Pitkät hermot ja huumorintaju :D 

Pusu: Annika

Ladataan...

Ladataan...

Päätin haastaa itseni tässä vuoden alussa. En tee tästä itselleni lupausta, vaan haasteen. Haaste on olla ostamatta mitään uutta mitä en tarvitse. Olen ihminen joka elää täysin yli varojeni, rakastan shoppailla. Käytän shoppailua kaikkeen, olin sitten surullinen, iloinen tai stressaantunut. Nyt kun en edes käy oikein missään, tuntuu tyhmältä että kaappi on täynnä uusia vaatteita joissa roikkuu hintalaput ja en edes pistä niitä päälleni. Joten koitan olla ostamatta mitään uutta itselleni 1.4.2018 asti. Jos minulta loppuu jokin meikki tai jokin muu jokapäiväisessä käytössä oleva tuote, niin sen sallin itseni ostaa.

Myös Pepsin lelut ym. asiat mitä nyt on jo sata erillaista, saavat jäädä kaupan hyllyihin. Koulutukseen liittyvät asiat saan ostaa ja uudet valjaat on pakko ostaa ennen huhtikuuta kun nämä nykyiset alkavat mennä pieniksi. Mutta tässä sama periaate, tarvittavat jutut sallitaan, turhat ei.

Myös Wolt on hyllyllä, ei turhia ruokatilauksia, vaan joka päivä itsetehdyt omat eväät mukaan, auttaa myös painonhallintaan :D Olemmekin Miran kanssa sopineet vuoroviikot, eli yhtenä viikkona minä teen lounaat töihin ja seuraavalla Mira. Tämä on tosi kiva, koska yhtenä viikkona voi ottaa itse rennosti ja sitten taas jaksaa seuraavalla viikolla käyttää mielikuvitusta ruokien laitossa. Lompakko kiittää myös.

Nyt sitten vain on otettava itseäni niskasta kiinni ja lopettaa turhat shoppailut. Kovasti on myös alkanut kiinnostamaan säästäminen ja sijoittaminen. Varasinkin pankkiini ajan, jossa höpötellään sijoittamisesta ja säästämisestä. 

Onko ketään muu ottanut samantyylistä haastetta itselleen vastaan tai kamppaileeko joku muukin turhan shoppailuhimon kanssa? Voin kirjoitella tänne miten tässä haasteessa edistyn. On paljon nolompaa jos retkahdan, kun olen kertonut tästä muille.

Pus. Annika

Ladataan...

Pages