Burleski parantaa itsetuntoa ja sopii kaikille.

Kun, kerron ihmisille tekeväni burleskia. Usein ensimmäinen kysymys on: miten löysin burleskin elämääni?

Muistan nähneeni tv:ssä Dita Von Teasen shampanjalasi show:n. Esiintyminen jäi mieleeni, ajattelin sen olevan kaikista mahdollista esiintymismuodoista kauneinta mitä olen nähnyt. En voinut koskaan kuvitellakkaan, että tekisin jotain samankaltaista tulevaisuudessa.

Kuulin välillä jotain burleskista, mutta se tuntui loisteliasuudessaan todella kaukaiselta. Lapsena vaadin päästä mukaan Moulin Rougeen, ollessamme perhematkalla Pariisissa. Myöhemmin korjasin tilanteen yhdessä mummini kanssa. Häntä oli myös jäänyt harmittamaan, ettei yhdestäkään aikaisemmasta Pariisin matkaseuralaisesta ollut show:hun lähtijäksi.

Kulttuurituottaja amk opiskelujeni jälkeen minulla ei ollut kiire asettua vakituiseen työpaikkaan ja aloittaa vakaata elämää. Olin aina salaa halunnut olla luova, mutta minulla ei ollut mitään keinoja ilmaista itseäni. Löysin älypuhelimen ja Instagramin kautta valokuvauksen. En jäänyt odottamaan, että luovuus tulee minuun vaan päätin hankkia sen opiskelemalla. Keskitin koko kouluvuoden luovuuden löytämiseen. Luovuudenvuoteni alussa Facebookkiini pomppasi mainos burleskikurssista. Jännittyneenä löysin itseni burleskitunneilta 2014 syksyllä. Aluksi en todellakaan voinut kuvitella nousevani lavalle, ainakaan soolona. Lavalla tanssin ensikertaa ryhmäni kanssa syksyllä 2015, heidän kanssa olin aloittanut burleskin viikkotunnit. Lavalla olo tuntui luonnolliselta ja innostavalta, eikä yhtä voimakasta tunnetta ollut tullut mistään muusta kokemuksesta.

Jatkoin burleskitunneilla ja lisäsin tietoani workshopeissa. Samalla esiinnyin muutaman kerran ryhmäesityksestä muokatulla esityksellä, kunnes tein ensimmäisen sooloni vuonna 2016 kesällä. Burleski on parantanut todella paljon itsetuntoani ja kehonkuvaani. Suosittelen sinua kokeilemaan edes kerran burleskia, jos kaipaat milelen ehostusta.

Juuri nyt olen saanut tiedon, että esiinnyn ensimmäisen kerran Suomen ulkopuolella Croatiassa toisella soolonumerollani nimeltä ”Black Tie”. Mahtavaa, että voin lähteä burleskin varjolla reissuun.

Onko sinulla joku unelma, joka tuntui aluksi mahdottomalta saavuttaa?

Kuvat: Bernhard Miettinen

Kuvat on otettu burleskitapahtumassa elokuussa 2018, jossa esitin ensimmäisen kerran ”Black Tie” -numeron.

Tykkäsitkö postauksestani? Saat jakaa ja kommentoida postausta vapaasti.

Kommentit (2)
  1. Olin aikoinaan duunissa paikassa, jossa järkättiin burleskitapahtumia,ja burleskijengi- ja yleisö oli kyllä ihan mun lemppariasiakkaita! Tapahtumissa oli huikea fiilis ja asiakaskunta oli tosi mukavaa. Aika monta esitystäkin tuli nähtyä niinä vuosina ja yksi burleskin parhaista puolista on ehdottomasti myös huumori ja miten monipuolisia ja kreisejäkin hahmoja burleskin parista löytyy 🙂

    1. bodilybycloud
      1.3.2019, 19:54

      Kiitos kommentista <3 Kiva kuulla, että olet päässyt näkemään ja kokemaan burleskia. Huumori tekee burleskista parasta! Mukavaa viikonloppua sinulle!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *