Nähtävyys suositus: New Yorkin seksimuseo

NEW YORK, BABY!

Terveiset New Yorkista! Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni jenkeissä helmikuun lopulla. Kaupunki oli kaikin puolin päräyttävä ja olen haaveillut siitä asti päivittäin muuttavani NYC:iin.

Iso omena tarjoaa niin paljon asioita, joista voimme vain haaveilla Suomessa. Esimerkiksi seksimuseon.

Osasin odottaa jotain tällaista, kun astuin sisään seksimuseoon. Eteen avautuu kevyt versio seksikaupasta. Värikkäät dildot ja pillunmuotoiset karkit kutsuvat hypistelemään kauniita muotoja. Jätän takin alakerran narikkaan, joka näyttää siivotulta kidutustyrmältä. Lippua ostaessa valitsen lisäpalvelun ”jump for joy” eli elämyksen tissipomppulinnaan.

Taiteellinen seksimuseo

Kipuan rappuset ylös ensimmäiseen näyttelykerrokseen, joka yllättää minut taiteelisuudellan. Argentiinalainen nainen Leonor Fini (1907-1996) oli aikaansa edellä. Hän ei välittänyt perinteisistä parisuhdemalleista tai avioliitosta. Fini jakoi elämänsä kahden miehen kanssa. ”We lived a marvelous life.” hän oli kommentoinut. Finin elämän keskuudessa oli tekeminen ja rakkaus. Pystyn todella samaistumaan tuohon edelläkävijään. Hänen tapansa toteuttaa eroottista taidetta oli maalaaminen ja mm. performanssit, joihin hän teki itse asunsa. Käytän välineinä modernimpia keinoja, kuten Instagramia ja tunnen samaa tarvetta tehdä keholla hetkellisiä taideteoksia vallitsevaan ympäristöön. Maalauksissa toistui kuvat erilaisista ihmisuhteiden muodoista sekä upeat fantasiamaiset henkilöpotretit ja tietenkin taiteilijoille tyypilliset omakuvat.

PUNK is never dead!

Kerrosta ylempänä olin vuosia alempana. Nimittäin teemana oli punk musiikin seksuaalisuus. Teininä löysin rajun musiikkityylin, josta imin kaiken sisääni ja ulkoisesti näytin nykyisen minäni mielestä vaaralliselta. Tämä osuus näyttelystä oli minulle pettymys. Vaikka näyttelytila oli hienosti rakennettu, en jaksanut innostua Blondien julisteista tai rähjäisistä teepaidoista.

Matka jatkui alakertaan, jossa kohtasin lasin takaa tutut tasselit sekä tekoimmenkalvon. Töllistelin raastimelta näyttävää kondomia ja seksinukkea. Mikä työ onkaan tehty seksimuseon toimesta, että tuhansista varaston aarteista näytille päätyi vain muutama kymmen hämmästyttävimpiä vempeleitä.

Vaikka huomasin heti kyltit ”jump for joy” säästin pomppimisen aivan viimeiseksi. Tissit olivat kokeneet kovia vuosien saatossa, eikä kauneusteippauksilta oltu vältytty. Lopuksi pohdin varmaan puolituntia mitä ostan kaupan valikoimasta. Niistä lisää jossain toisessa postauksessa. 😉

Täältä löydät seksimuseon kuraattorin ja Seksiä museossa kirjan kirjoittajan Sarah Forbesin tuo sama puku päällä. Suosittelen vilkaisemaan.. KUUMA!!!

Mikä on sinun lempi seksi+taide / seksi+museo kokemuksesi?

Kuvat: Pilvi Virtanen Bodily by Cloud BeDevil`ja @jeancoucu

Tykkäsitkö postauksesta? Saat kommentoida ja jakaa postausta vapaasti.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Instagram did not return a 200.