Pari sanaa rohkeudesta

Törmäsin joskus alkuvuodesta kirjoituskilpailuun, jonka aiheena oli rohkeus.

Pyörittelin pitkään teemaa mielessäni ja huomasin, että oli minun oli äärettömän vaikeaa hahmottaa, mitä minä pidän rohkeana. Mitä rohkeus oikein on? 

Onko se sitä, että uskaltaa avata suunsa vaikeassa paikassa?

Tai sitä, ettei arkaile antautua tunteidensa vietäväksi?

Onko se benjihyppyjä ja riippuliitoa?

Vai onko se sittenkin uskallusta olla oma itsensä?

Kaikki vastaukset ovat varmasti oikein.

aaniwalli_02.jpg

Uskallan väittää, että olen ollut tämän vuoden puolella rohkea useaan otteeseen.

Myönsin itselleni, että nyt väsyttää. Kulahtaneen Kånkenini sivutaskussa on taiteltu lausunto uupumuksesta, mutta nyt voin paremmin kuin pitkään aikaan.

Nyt uskallan sanoa sen ääneen.  

Huusin kaoottisen ihmissuhteen keskeltä, että nyt saa luvan riittää. Minä ansaitsen, että minua kohdellaan paremmin.  

Nyt uskallan vaatia enemmän.

Tartuin uudestaan kynään. Kirjoitin biisin, kirjoitin toisen. Nautin musiikin tuomista fiiliksistä ensin vähän salassa, sitten vähän rohkeammin. Uskalsin vuosien himmailun jälkeen myöntää ääneen, että tämä on se, mitä eniten rakastan. 

Nyt uskallan unelmoida jälleen. 

Vaikka onhan se hemmetin pelottavaa. Pelätä, että entä jos nyt annan mennä ja menenkin perse edellä puuhun. 

Hiljattain uskalsin myös julkaista ensimmäistä kertaa Instagramin puolella lyhyen klipin omasta biisistäni. Näin itsekriittiselle, epäonnistumisia pelkäävälle haaveilijalle se oli aikamoisen suuri askel.

Mutta joskus täytyy vaan mennä ja tehdä ja relata vähän.  

Kommenttien myötä oli äärimmäisen helpottavaa huomata, että kaikista epäilyksistäni huolimatta tyypit ovat kuitenkin minun puolellani. Tukemassa ja tsemppaamassa. Eivät odottamassa epäonnistumistani tai puskemassa alas. 

Se oli hyvä muistutus siitä, että joskus itsensä lisäksi on hyvä opetella uskomaan myös muihin.

aaniwalli_03.jpg

Olen pelännyt, että minut nähdään heikkona, ei tarpeeksi hyvänä, epäonnistuneena, luovuttajana, naiivina, hankalana, milloin minäkin. Niiden pelkojen, epävarmuuksien ja itsekritiikin varjoon piilotin itseni. Tuntuu aika kummalliselta yhtenä päivänä herätä ajatukseen, että mitä ihmeen elämää minä oikein elän.

Kenen elämää minä oikein elän?

Uskalsin päättää, että haluan elää omaani. Se oli ehkä rohkein päätös, mitä tähän asti olen tehnyt. 

Kuvat: Eeva Murtolahti

Kommentit (6)
  1. Anna-Maria / Secret Wardrobe
    23.5.2017, 14:43

    Kauniita ja viisaita sanoja. <3 Rohkeutta olen itsekin paljon pureskellut viime vuosina, sana kun on monivivahteinen ja ihmiset määrittelevät sen niin monella tapaa.

    Itselle rohkeus on ennen kaikkea uskallusta pysähtyä kuuntelemaan itseään ja kykyä tehdä valintoja, joiden takana voi seistä kokonaan. Se kantaa mihin kantaa, mutta hienoa elämässä on, että matkaa voi koko ajan ohjata uudelleen sitä mukaa kun kokemus ja ymmärrys itsestä sekä maailmasta karttuvat - rohkeaa on viitoittaa matkaa (väistämättömän) epävarmuudenkin uhalla 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *