Jälkiviisauksia lapsen kanssa matkustamisesta

Ensimmäinen reissu lapsen kanssa jännittää, moni asia mietityttää ja viimeistään lähtöä edeltävänä yönä kaikki mahdolliset kauhuskenaariot vilisee päässä. Näin mulla ainakin! 

Onko kaikki varmasti pakattu? Mitä jos lapsi sairastuu kesken matkan? Miten hän viihtyy lentokoneessa? Jopa luonnonkatastrofien ja terrori-iskujen mahdollisuus multiploituu oman pään sisällä, kun matkassa mukana on ensimmäistä kertaa se kaikkein tärkein. 

Mulla kesti aika kauan päästä sen ajatuksen yli, että voisin tietoisesti viedä pienen lapseni vieraaseen bakteeriympäristöön tuhansien kilometrien päähän kotoa. Tultiin siihen tulokseen, että parempi reissata vasta sitten, kun tietää pystyvänsä nauttimaan siitä lomastakin siinä kaiken stressaamisen ohella. Nyt jälkikäteen sanoisin itselleni, että ei se maailma ole läpeensä paha paikka ja kaikki sujuisi varmasti ihan hyvin. Lisäksi vauvan kanssa matkustaminen olisi ollut itseasiassa paljon helpompaa kuin nykyään tämän ympäristöstään kiinnostuneen hulivilin taaperon kanssa.

Pikkuhiljaa vauvavuoden jälkeen alkoi se jostain äidinvaiston syövereistä puskenut ylivarovaisuus hellittää - palmun kuvat alkoi kiilua silmissä taas pitkästä aikaa. Innostuin koko ajan enemmän ja enemmän siitä mielikuvasta, että V pääsisi leikkimään hiekkarannalle ja tutkimaan erilaisia ympäristöjä. Tähän päivään asti mieleenpainuvimmat jutut reissuilla on olleet V:n näkökulmasta puskissa kiipeilevät kotilot ja kallion reunoilla kipittelevät ravut. Ja esimerkiksi New Yorkissa ne oli ne lukuisat leikkipuistot. Ne on ne pienet jutut, sillä V ei vielä vuosiin edes ymmärrä olevensa niin kaukana kotoa.

Matkustamisenhalu lähteekin vanhemmista ja vanhempien tarpeista. Lapsihan olisi vallan tyytyväinen ihan vaan retkestä takapihan taakse metsikköön. Pointti onkin siinä, että miksi vanhempien täytyisi luopua matkustamisen ilosta lapsen synnyttyä? Oli helpottavaa huomata, että samanlaista se lapsenhoito ja rutiinit on reissussa kuin kotonakin. Lomalla molemmat vanhemmat ovat läsnä ja päästään kokemaan perheenä ikimuistoisia juttuja, vaikka se pikkulapsi ei niitä samalla tavalla tule muistamaankaan. Eipä tule muistamaan myöskään niitä retkiä lähimetsään - silti se retkeily ja puistoilu on kivaa puuhaa, joten miksei matkustaminenkin?

Tietenkin lapsen kanssa reissaaminen on kymmenen kertaa stressaavampaa ja haastavampaa kuin aikuisten kesken. Toisaalta, niin on myös jokapäiväinen arki kotona. Elämä muuttuu lapsentulon myötä paljon, mutta kaikesta "entiseen elämään" liittyvästä ei tarvitse luopua perheellistymisen myötä - siis jos ei halua. Matkustaminen onnistuu edelleen, kunhan ajattelee kaiken lapsen kannalta järkevästi ja kaikki tapahtuu lapsen ehdoilla. Ei maailma tosin siihenkään kaadu, jos jokin asia unohtuu tai matkalla tulee jokin vastoinkäyminen. Ihan kaikkeen ei voi kuitenkaan varautua ja elämässä ylipäänsä on aina riskejä olemassa. 

Näin jälkiviisaana voisin todeta itselleni, että lopeta se turha stressaaminen. Lapsi aistii hermojen kireyden, joten kaikki menee paremmin, kun omaa tietoisesti mahdollisimman letkeän asenteen. Huolellisella valmistautumisella ja letkeällä asenteella pääsee pitkälle - niistä vastoinkäymisistäkin tulee ajan myötä huvittavia (jos ei huvittavia, niin ainakin mieleenpainuvia) matkatarinoita. Itse en välttämättä ole se letkeyden perikuva siinä vaiheessa, kun on kauhea kiire koneeseen ja kaikki menee vuoronperään pieleen, mutta yritän psyykata itseäni parhaani mukaan ennen reissua. 

Multa ei irronnut nyt mitään kaiken kattavaa "näin matkustat lapsen kanssa" -opasta, mutta peräänkuulutan positiivista asennetta sekä rohkeutta vaan ottaa ja lähteä. 

Tämän linkin takaa löytyy vanhempi postaus, jossa on konkreettisempia vinkkejä kaupunkilomaan lapsen kanssa. 

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday -blogitempausta, jonka järjestäjinä toimivat bloggaajat Travellover ja Vagabonda blogien takana. Ideana on rakentaa matkapostaus instakuvien ympärille kuukauden teeman mukaisesti. Lokakuun IGTT:n teema oli vapaa, joten päätin käsitellä lapsen kanssa matkustelua.

Mut löydät muuten Instagramista nimimerkillä @jennavaltari. Tili on yksityinen, mutta hyväksyn yleisesti ottaen seuraamispyynnöt. :)

Kommentit

Terhi | Vagabondablogi.fi (Ei varmistettu) https://www.vagabondablogi.fi/

Näin lapsettomana en oikein pysty sanomaan muuta kuin että hattua nostan teille, jotka reissaa pienen lapsen kanssa! Kuvittelen sen olevan todella työlästä, mutta ehkei se sitten olekaan - ainakaan silloin kun valmistautuu hyvin ja asennoituu oikein :)

Anna Hoo (Ei varmistettu) https://lapsennimi.com/kategoria/annan-matkablogi/

Samaa mieltä olen siitä että lasten kanssa pääsee helpoimmalla kun luopuu turhasta pingottamisesta. Tämä pätee siis matkoilla ja kotona. Ja itse asiassa pätee myös vaikka ei olisi lapsia mutta korostuu lasten kanssa. :D Itse tajusin että pääsen niin paljon helpommalla kun en ole esimerkiksi niin tarkka että kotona pitäisi koko ajan siistiä tai että ruokailut tapahtuvat tiettyyn kellonaikaan tai että lasten vaatteet sopivat keskenään yhteen tai mitä vaan sellaista.

Christa/traveldreamer (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/traveldreamer17

Me reissataan kolmen lapsen kanssa ja ollaan reissattu ihan siitä asti, kun he olivat vauvoja. Toki tosiaan lasten kanssa matkustaminen on stressaavampaa kuin ilman lapsia, mutta hyvin siitäkin selviää juuri tuolla asenteella, jota sinäkin peräänkuulutit. Meille isoin oivallus oli se, kun tajuttiin, että pienten lasten kanssa reissaaminen on aika lailla sama kuin arjen eläminen jossain muualla sen sijaan, että se olisi iso irtiotto arjesta. Liiat odotukset rauhallisista illallisista tai totaalirentoutumisesta rannalla tuovat vain pettymyksiä. Lasten kanssa se vain ei ihan mene niin. Mutta nyt kun meidän reissuipanat ovat kaikki jo kouluiässä, niin matkustaminen oikeasti on rentoa, eikä enää ollenkaan stressaavaa. Lapset nauttivat suunnattomasti matkalle pääsemisestä, tuntevat lentokenttärutiinit, osaavat odottaa ravintoloihin menoa, nukkuvat vieraissakin paikoissa. Ja parasta lasten kanssa matkustamisessa on se, että lapset huomaavat ihan eri asioita kuin me aikuiset ja itsekin saa ihan uusia kokemuksia sitä kautta.

Katja / Lähtöselvitetty (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/lahtoselvitetty

Minusta tärkein havainto pienen lapsen kanssa matkustamisesta on se, että se ei ole varsinaista lomaa. Ei kannata haaveilla aurinkotuoleista ja pakata mukaan paksuja romaaneja, sillä lapsi vaatii työtä ja huomiota ihan kuten kotonakin. Mutta kun sen saa tehdä koko perheen voimin jossain ihanassa paikassa, johon oikeasti on halunnut mennä, on se niin paljon parempaa kuin kotona oleminen. Ja tähän aikaan vuodesta se on kyllä lomaa kurahaalareista ja kirkasvalolampuista.

Periaatteen Nainen (Ei varmistettu) http://www.periaatteennainen.com

Mulla on kolme lasta ja reissaan heidän kanssa...noh, en oikein tiedä lasketaanko reissaamiseksi, kun asutaan ulkomailla :) mutta matkat – siis pidemmät – pyrin nykyään tekemään aina kaksin jonkun lapsen kanssa. Samalla tekee reissaamisesta rentouttavampaa ja on mahdollisuus laatuaikaan yhden lapsen kanssa. Ja he muistavat tosi hyvin jopa ihan taaperoina tehtyjä reissuja (siis sellaisia yksityiskohtia, joista ei ole puhuttu ja joita ei ole valokuvissa, kuten lentokenttähotellin hassu vesi Portugalissa!).

Merja J (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/mamatravel/

Meillä on lapsia 3 ja 16 ikävuoden väliltä, joten kiva lukea kaikkea lasten kanssa reissaamiseen liittyvää. Me ollaan matkustettu aika pienenkin vauvan kanssa. Itse koin se helpoksi kun ruoka kulki mukana koko ajan. Jossain vaiheessa matkustelin kolmisin kahden tyttäreni kanssa. Jälkeen päin olen miettinyt, että mitä jos olisin itse sairastunut matkalla pahasti tai minulle olisi sattunut jotakin. Kuka olisi pitänyt lapsista huolta? Onneksi ei koskaan käynyt mitään ja toisaalta onneksi myös uskalsin lähteä lasten kanssa.

Rosa / Joko mennään (Ei varmistettu) https://jokomennaan.com

Katja sen hienosti tiivisti kommentissaan, että lapsen kanssa ei voi ottaa romaaneja mukaan matkalle, mutta säiden kylmetessä on kiva ottaa tauko pukemisrumbaan. Meidän ekalla etelän lomalla tyttäreni sai enterorokon. Siltä lomalta palasin erityisen huonosti nukkuneena (ja stressaantuneena), mutta sen jälkeen on uskallettu matkustaa monta matkaa.

Kommentoi