Anna mun kaikki kestää.

Vietin tänään taas kaksi tuntia eräässä nimeltä mainitsemattomassa ruotsalaisessa yrityksessä, joka on erikoistunut kodin tarvikkeisiin maaleista nojatuoleihin.

Hyvä on, nimi mainittakoon. Olin Ikeassa.
…Viidettä kertaa tänä kesänä.

Uskallan veikata, ellen jopa väittää, että yksi weheartit:in ”yolo”-kuvista on jonkun tän putiikin mittalusikan tai pensselin luoma:

MIKSI oi miksi sieltä ei löydy juuri sitä mitä tarvitsen? Oon tosiaan leikkinyt kuurupiiloa noiden tavaroiden kanssa jo niin paljon, että kassalla meinasi itku päästä, kun kauan jäljittämäni talouspaperiteline olikin ”mallikappale, emmekä valitettavasti voi tätä sinulle myydä”.

Vaikka miten tykkään shoppailusta ja rahan tuhlailusta, niin tuolla ahdistus ja päättämättömyys iskee niin lujaa, että ihan meinaa lipsahtaa muutama ruma sana. Ehkä tavaratalon taika onkin siinä jälkihuumassa. Vasta illalla (tai muutaman viikon päästä, kun hermot sallivat kassien uudelleen avaamisen) voi kokea sairaan materialismin herättämän nautinnon, kun huomaa mihin kaikkeen on rahansa törsännyt. Onhan minulla sentään jo lamppu, verhot (joiden silittäjä kehuu jälkeään vieressäni taukoamatta), kulho, toinen kulho, kolmas kulho, leikkulautoja, veitsi, kylpyhuoneen matto, ruokapöytä……..

Niin ja meinasi tosiaan unohtua tärkein:

Mutkun se oli vaan 99 senttiä…. !!

…Ehkä olen ikeoinut itseäni ja hermojani tälle kesälle aivan tarpeeksi :D Voi syksy tule jo!
-Elina
P.S. Kodissa alkaa olla kotoisaa, mutta kuvatiedostojensiirtojärjestelmä kaipaa vielä täydennystä…