Anteeksi hiljaiseloni näin heti uuden blogin alkuvaiheessa, mutta olen ollut yhtä kiireinen kuin Jyrki Katainen.
Jyrkin puuhaillessa erilaisten maanlaajuisten probleemien parissa, minä olen tehnyt vähintäänkin yhtä tärkeää työtä ja elänyt samalla yhtä väsyttävimmistä, surullisimmista ja iloisimmista prosesseista ihmisen elämässä:

Jottei tämä jäisi teille (tai ehkä eniten itselleni) niin epäselväksi mössöksi, aion hahmottaa kulunutta kesää jakamalla sen ylioppineeseen tyyliin vaiheisiin.

1. Opiskelupaikan vastaanottaminen
  Tätä edeltää luontaisesti vaihteleva määrä pakokauhua , epäonnistumisen tunnetta, jännitystä ja erilaisten B-suunnitelmien paniikinomaista väsäilyä. Kun hyväksymiskirje sitten putkahti postilaatikosta, ensimmäinen tunne oli epäusko: MIEKÖ MUKA?! Tai opiskelukaveriani lainatakseni: ”Teki mieli palauttaa lippulappunen postissa takaisin ja laittaa mukaan kysymys, että ”Oottekohan te nyt erehtyneet??” ”.

( 2. Mihin lähtisin, mitä tekisin?
  Tämä vaihe jäi itseltäni kokonaan pois, sillä kelpasin vain yhteen paikkaan höhö. )

3.Yhteen vaiko eikö – siinäpä vasta pulma.
   Niin, että muutetaanko?Vai mitä oot mieltä?Vaiko että mitenkö?Oiskohan se hyvä?Vaiko tosi huono?Kumminpäin siulla pitää olla veskirulla?………. Voi. Hyvä. Luoja.

4. Kämpän vastaanottaminen
  Ensin ilo siitä, että se tuli, ja niin nopeesti! Toiseksi suru siitä, että se sijaitseekin ihan tosiaankin siellä minne aurinko ei paista!

5. Heihei vanha, terve vaan uusi.
  Olipa hankala sanoa näkemiin kodille. Ja eniten rakkaalle karvaiselle pikkuveljelleni. Mutta samalla oli tosi superia ajatella, että NYT mie lähden ja tästä seuraa kaikkea jänskää!

Ja viimeinen rutistus, eli 6. MUUTTO (vaihe sisältää itsessään vielä runsaasti alakohtia, joista keräsin tähän muutaman)
  – sänky ikkunasta alas aamuseitsemältä
  – HOAS eli Helvetisti Odottelua Ahtaassa Supussa.
  – Vanha ulos – uusi sisään. Vanha ulos – uusi sisään….
  – Jokaisen suomalaisin karmein kauhu ja ihanin ilo – IKEA. Huom.! ÄLÄ lähde väsyneenä ja nälkäisenä.
     (+ niiden tavaroiden kokoaminen on vielä tarina erikseen)

Nyt olen jumiutunut vaiheeseen, jossa täytyy miettiä, mihin laatikkoon sen kattilan kiireessä tunki. Olen myös käyttänyt yli kaksi viikkoa suht samoja vaatteita, koska en yksinkertaisesti tiedä missä ne muut ovat ( – lue: en ole jaksanut purkaa niitä kaappiin). Mutta stressistä ja väsymyksestä huolimatta on ihan todella siistiä asua omassa kodissa.
On kyllä ihan siistiä olla kotikodissakin (varsinkin kun täällä ihan oikeasti on siistiä), sillä pikkuveli murisee tuolla posteille, jääkaappi on täynnä ruokaa ja kaikki puhuvat NORMAALISTI.

Huh, menipä puoli vuotta nopeasti. Menipä 19 vuotta nopeasti. Ja onpa minulla hieno uusi tietokone, jossa on omenan kuva (=
-Elina

P.S. Lopuksi vielä aivan merkityksetön perhekuva, sillä kamera, kovalevy ja kaikki muu jäivät Helsinkiin.