Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Lämmin sunnuntai-ilta ja tuoreimpia kuvia talolta tulee nyt. 

Putkimies kävi asentamassa keittiöön hanan, jonka olen saanut bloginäkyvyyttä vastaan Grohelta. Malli on Minta ja erikoisuutena siinä on kosketustoiminto. Kerron tästä myöhemmin lisää.

Taloon on myös asennettu väliovet ja listat suurimpaan osaan talosta. Makuuhuoneen pariovet ovat vielä tilaamatta, olen suoraansanottuna ollut  saamaton niiden mittaamisen ja tilaamisen kanssa. Onneksi eivät ole ne kaikkein tärkeimmät.

Kaikki näyttää varsin vaalealta mutta se onkin hyvä pohja sisustukselle. Lähiviikkoina on vielä tulossa jotain sävyä kylpyhuoneeseen enkä millään malta odottaa niitä saapuvaksi.

Ulkona aloittelin jo vähän betonilaattahommia ja istutin heiniäkin koristeeksi. Molempia; laattoja ja heiniä täytyykin ostaa lisää joku hetki.

Viikko vielä lomaa ja tulevalla viikolla keittiö täytynee saada suurin piirtein käyttövalmiiksi. 

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Mikä kesä!

Helleaalto on lämmittänyt tulevaa kotia jo pitkään ja urakan loppusuora on ollut aikamoista selviytymistä kaikenlaisten sisähommien suhteen kuumuudessa. Onneksi on läheiset uimarannat!

Olen jo innoissani vienyt talolle muutamia sisustusjuttuja ja uutuutena vein sinne uuden viherkasvinkin, jonka löysin Plantagenin alennusmyynneiltä. Lyyraviikuna on näyttävä kasvi, yksi lemppari.

Ulkonakin ollaan onneksi oltu ja pihatöitä on tehty. Olen varsin viehättynyt pihalle toimitetuista sepelikuormista, jotka antoivat siistin ilmeen. Makuuhuoneen alle ajattelin sijoittaa osan niistä betonilaatoista, jotta voin sitten piakkoin juoda aamukahvini siinä. 

Makuuhuoneeni viereinen iso kylpyhuone saa melko pian ammeen ja käsienpesualtaan, ne on juuri nyt tehtaalla tekeillä. Tulee varmasti ihan älyttömän kiva ja raikas lopputulos. Kylppäriinkin on kiva sijoittaa viherkasveja, tuovat tunnelmaa.

Jottei tämä kesäloma menisi vallan töiden teoksi, huomenna on suunta pienelle minilomalle ja sitten hommat taas jatkuvat. Lisää kuvia seuraa luonnollisesti taas pian!

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Yhteistyössä Woodio

 

 

 

En välittänyt siitä, vaikka putkimiehet parveilivat ohitseni, minä valokuvasin ja sytyttelin muina naisina kynttilöitä ja nappasin muutaman kuvan talostani, joka on ollut viikon verran minulle varsinainen työmaa. Ihan voittajafiilis, sillä olen saanut lattian kokonaan tehtyä ja keittiönrunko on kiinni seinässä. 

Tunti sitten putkimiehet laittoivat vedet päälle, olo oli ihan absurdi. Talo on ollut niin pitkään karu työmaa ja nyt se alkaa tuntumaan ihan kunnolliselta asuintalolta. Juoksevaa vettä ja lämpimän sävyinen lattia jalkojen alla tekevät jo paljon!

Putkimiesveljekset asensivat minulle myös pikkukylppäriin Woodion altaan, jonka olen saanut bloginäkyvyyttä vastaan. Ihastuin altaaseen jo ensinäkemältä Turussa olevassa ravintola Nooassa ja olen todella ylpeä tästä suomalaisesta tuotteesta, joka on valmistettu puukomposiitista ja on kierrätettävä. Lisäksi se näyttää todella kauniilta! Musta ja kromi sopivat hienosti yhteen.

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Kauppareissulla löysin etsimäni betonilaatat ja näistä ajattelin tehdä tässä lähiaikoina oleskelualueen olohuoneen ikkunan alle. 

 

Heiniä tulisi viereen ja laattojen ympärille soraa taikka nurmikkoa, tämä seikka on vielä pohdinnassa. Alueesta jokatapauksessa tulisi melkoisen suuri, joten toteutus on vielä ihan lapsenkengissä.

 

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Alkuviikosta ei mitään, loppuviikosta talon lattia ja keittiö on likimain tehtynä! Tämä oli oikeastaan taloni ainut homma, joka minun piti hoitaa itse. Apumiehellä murtui todella harmillisesti ranne mökillä, joten olen tarttunut itse kirjaimellisesti hommiin apumiehen (eli isäni) opastaessa taustalla. Olen tässä miettinyt, että jos olisi kärpäsenä katossa, saattaisi tilanne olla kuin vitsikirjasta. 

Kesälomapäivät ovat siis vierähtäneet vallan näissä merkeissä, onneksi huomenna on ansaittu lomapäivä tästä kaikesta ja suuntana Helsinki. 

Kuvassa on se liki kymmenen vuoden takainen kirja, jonka keittiöön ihastuin silloin. Edelleen keittiön yksinkertaisuus viehättää ja poimin vähän ideaa tulevaan keittiööni, joka on jo havaittavissa. Päävärinä helppo valkoinen ja tehosteena teräs. 

Hommat jatkunevat taas sunnuntaina ja uskallan luvata lisäkuvia sitten!

Take it easy! 

 

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Loma on käynnissä, ilmat ovat täydelliset mutta hommaa talon kanssa on niin paljon, että melkein hirvittää. Olo on uupunut, mutta toisaalta taka-alalla on sellainen huikea odottava fiilis... ei enää montaa viikkoa, kunnes päästään vihdoin muuttamaan omaan taloon. 

Eilen otin kaivatun irtioton kaikesta ja suuntasin ystävieni Annen ja Maijan kanssa Ruissaloon. Sitä ennen alkudrinkit ihanan Maijan kotona, hänen asunto on niin inspiroiva ja rento.



Piknikillä mukana oli ihan liikaa ruokaa ja juomaa, mutta aikaa onneksi riittämiin. Saatiin todistaa helteinen auringonpaahde, ukkosenjyrinät, kesäsade ja kaunis auringonlasku. Trooppinen lämpö helli meitä ihan yöhön saakka.

 

Olimme pukeutuneet sattumalta ihan samantyylisiin asuihin. Minun mekko on Zarasta, Annen Tallinnasta Stradivariukselta ja Maijan H&M:stä.

Mitä tahansa hektistä elämäntilannetta onkaan, on elintärkeää muistaa välillä hengähtää. Parhainta on ottaa suunnaksi merenranta ja sen tuoma rauhallisuus.

Tsemppiä teille ja kuullaan taas pian. Ehkäpä vihdoin uusien kotikuvien kanssa!

 

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Helteiset päivät ja samantien pako kaupungin pölyistä tänne meidän mökille Taivassaloon. En tarvitse näin kuumalla ilmalla muuta ohjelmaa, kuin kalliolla lekottelua ja uimista vuorotellen. Kaikki kosmetiikat jätin luonnollisesti kotiin, mukanani on vain kookosöljyä ja ponnari. Iltapäivällä minut saa jo liikkeelle, ollaan pelattu poikani kanssa sulkapalloa, käyty Kustavissa lasipajassa, drinkeillä ja sitten taas tultu takas mökille ja uitu. Ihanan yksinkertaista ohjelmaa ja sopii näin ensimmäisiä lomapäiviä viettävälle.

Jostain kyläkaupasta ostin illan salaattiin ainekset. Jonkun paikallisen kalastajan graavaamaa lohta, rapuja ja kaikenlaista mitä nyt Nizzan-salaattiin tulee. Tätä syötiin tietysti illan jalkapallopelin ääressä, minun pienelle miehelleni niin tärkeä laji ja ovathan nuo pelit olleet ihan superkiinnostavia muutenkin.

Mökkimme sijaitsee ison lammen rannalla, jonka pohjassa on lähde. Vesi on tyypillistä ruskean kirkasta suovettä, joka tekee hyvää iholle ja vilvottaa täydellisesti näinä hellepäivinä. Ihan mahtavaa. 

 

Täydellisen ihania hellepäiviä. Muistakaa juoda ja olla lempeitä toisillenne. 

 

 

 

 

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Yhteistyö

Olen ihan fiiliksissä näistä pikkukylpyhuoneen yksityiskohdista, jotka sopivat valkoiseksi maalattujen seinien ja valkoisella 5x5 laatotetun lattian kanssa. Kauneus piilee useimmiten aina yksityiskohdissa.

Kerron näistä myöhemmin lisää, mutten malttanut olla ottamatta näistä kuvaa jo nyt. Allas on yhteistyökumppanini Woodion ja kylpyhuoneen tarvikkeet Grohen. Haluan saada nämä asennettua ja kerron sitten kaikista kuvien kera paljon lisää.

Talon lattia on nyt kauniin karunnäköinen, betonipinnasta hiottiin sellainen liimapinta pois ja nyt seuraavaksi olisikin sitten lattian asentaminen. Vielä pitäisi ostaa tai vuokrata leikkuri, niin hommat alkakoot.

Työntäyteinen kesäloma saattaapi olla eessä. 

 

 

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Sateisesta ilmasta huolimatta pääsin viimein kuvaamaan tätä ihanaa kattoterassia, joka sijaitsee tunnelmallisessa Loft-tehtaassa aurajoen varrella Turussa tietenkin. Muutamat valitsemani kasvit olivat kärsineet helteestä, kuten heinät ja sulkahirssi ruukuissa, jotka ovat muuten täydelliset valinnat ruukkuistutuksiin, jos minulta kysytään. Oliivipuut sen sijaan näyttivät kauniin elinvoimaisilta ja tilaan oikean kokoisilta.

 

Tykkään tosi paljon tämän hulppean ja valtavan kattoterassin tunnelmasta värimaailmoineen. Sopii Loft-tehtaan henkeen täydellisesti. Särmää antavat myös tämän asunnon omistajan valitsemat 2nd hand tuolit, ihan täydelliset ruokapöydän ympärille. 

Nuo lumikenkätuolien tapaiset rottinkiset aurinkotuolit antavat samaa lämpöistä tunnelmaa. Ruukut sen sijaan ovat betonin- ja beigenväriset. Kaikki on hyvin balanssissa ja myöhäisiltoja lämmittää vielä tulisija.

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

Me ollaan vietetty ihan älyttömän hieno päivä talollani. Tänään oli oikein kunnon tekemisen meininkiä, kun päätin aikataulusyistä ja oikeastaan myös budjettisyistä ostamaan keittiön Ikeasta. Olen niin onnekas, että omistan ystäväni kaltaisen tehonaisen, joka auttaa minua kaikessa. Kasattiin kaappeja ja kuunneltiin gangsta-räppiä ja saatiin paljon aikaiseksi. Nyt on runko tehty ja hommat jatkuu taas huomenna.

Mietin pitkään millaisen keittiön haluan. Lopullinen ratkaisu syntyi, kun selasin vanhaa sisustuskirjaani vuodelta 2007 ja pysähdyin taas yhden inspiskuvan kohdalle. Pidin silloin kymmenisen vuotta siitä, pidän edelleen ja tulen varmasti pitämään jatkossakin. 

Keittiöstä tulee ihan tavallinen valkoinen teräksenvärisine yksityiskohtineen. 

Ihailemaani industriaalihenkisyyttä kielii tuo allas, joka on kätevän suuri ja tason kanssa samanpaksuinen.

Näkymätkin muuttuivat, kun otettiin muovit pois ikkunoista. Nyt alkaakin tapahtumaan huimaa vauhtia asioita talolla, etten meinaa ehtiä edes kaikesta kertoa. 

Tilannetta kannattaa seurata instastoriesin puolelta, päivitän sinne tällä viikolla paljon juttuja!

Voikaa hyvin ihanat!

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

"Give me the hello's and goodbyes And pack up every morning and goodnight I want the sunrises and moons"

Puhelin piippailee jatkuvasti, välillä tulee puhelu jos toinenkin. Ystäväni ovat jo matkalla tänne Turkuun ja olemme innoissamme aloittelemassa Ruisrock-viikonloppua! Viime vuotta muistellen tästäkin festariviikonlopusta tulee varmasti ihan hulvaton! Ihanaa saada jengi koolle ja vain pitää hauskaa aamuun saakka. Todellakin kaipaan juuri tälläistä juuri nyt.

Yöpaikka on hallussa, bailumekko ainakin lauantaita varten hallussa (toivottavasti paistaa aurinko niinkuin joka ruisrock) ja reppu pakattua täyteen lämmintä vaatetta ja kaikenlaista tarviketta. 

Tulkaa moikkaamaan jos kohtaamme!

Ihanaa viikonloppua!

//dress from Asos, shoes from Dr.Martens, hat 2nd hand.

Ladataan...
Coco Sweet Dreams

"Cherish the moment"

Oli sateinen ja vähän tylsähkö iltapäivä, joka muuttui kuitenkin viipyilevän lämpimäksi ja herkulliseksi heti sen jälkeen, kun pyysin kaverini ensimmäistä kertaa talolleni vierailulle ja hain työmatkan varrelta sushia yllin kyllin syötäväksi.

Nappasin vanhempieni luota mukaani kynttilöitä, vilttejä ja tarpeellisimmat ruokailuvälineet. Ladoin keskelle tyhjää olohuonetta pari neliötä lattiaa* ja siinäpä meidän oli hyvä olla kaiken keskellä. Fiilistelin millaista on nyt sitten syödä ensimmäinen illallinen omassa talossa. Kuuntelin, kuinka musiikki kantautui seinistä ja miltä rankkasade kuulostaa juuri siinä talossa. Millaista on istua valitsemallani lattialla ja miltä oikeasti kaikki tuntuu. Ihan mahtavalta!

Loppuilta meni vain oleskella ja sivusilmällä jalkapalloa seuraten.

Omakotitalossa asumisen yksi parhaimpia puolia on se, että musiikkia saa kailottaa milloin tahansa. On ihan ok tanssia, pomppia ja pestä vaikka pyykkiä keskellä yötä. Ovesta pääsee suoraan ulos kasteiselle nurmikolle ja takapihalta löytyy tuoreet marjat ja hedelmät suoraan puusta.

Lattia valikoitui *Tarketin valikoimasta ja sain siitä alennusta bloginäkyvyyttä vastaan. Kyseessä on laminaatti, mutta siitä huolimatta se ei näytä mielestäni yhtään muoviselta eikä kiiltävältä, vaan arvokkaalta ja taloon juuri sopivalta. Kalanruotolattiat ovat juuri nyt kovin muodikkaita, eikä se ole minulle tärkeää, paljon tähdellisempää on klassinen ulkonäkö joka palvelisi mahdollisimman pitkään ja kestäisi katsetta vuosikausia.

Kertakaikkiaan ihania tälläiset spontaanit vapaaillat. Sisällä ja varsinkin silloin kun sataa ropisee. Suosittelen tätä musiikkilistaa vaikkapa tälläisiin hetkiin.

Nauttikaa!

 

Pages