Fysioterapiaa

Vasen käteni on ilmoittanut jo muutaman viikon ajan, että sopimuksen irtisanomispäivä lähenee. Kävin sitä lääkärillä näyttämässä viikko sitten, ja lääkäri sanoi että lihaskipua. Antoi kuitenkin lähetteen fysioterapiaan, johon tänään sitten suuntasin.

Ihka ensimmäisenä fysioterapiakäyntinä tämä oli kyllä hieno! Terapeutti oli todella mukava ja asiansa osaava sekä sain paljon tietoa – sekä motivaatiota liikuntaan. Terapeutti kokeili nivelten liikkuvuuden ja päätyi siihen tulokseen, että minulla on yliliikkuvat nivelet. Kuten lääkärikin, ja ne muutamat lääkärit, jotka ovat polviani hoitaneet aiemmin. 

Hän kertoi erittäin laajasti ja kansantajuisesti miten yliliikkuvia niveliä ”hoidetaan”. Tämähän tarkoittaa lähinnä lihasten vahvistamista, jolloin ne tukevat niveliä siinä vaiheessa, kun yliliikkuminen on mahdollista. Eli punttisalille, kuului resepti. Lisäksi käytiin läpi mikä on sopiva lihastreeni esimerkiksi juuri ranteeni lihaksille ja missä vaiheessa pitää lopettaa. 

Jäi todella hyvä mieli tästä tyypistä ja sain paljon motivaatiota liikuntaan, nyt kun tiedän selkeästi että sitä on harrastettava enemmän, että en olisi kolmikymppisenä jo rampa 😉

Rannetukielämä jatkuu vielä muutaman viikon, mutta sitten on lupa käyttääkin kättä, olettaen ettei siihen satu…

Hyvinvointi Liikunta Terveys

Kasvata minut!

Noin kuukausi sitten vierailin Verkkokauppa.comin myymälässä Pirkkalassa koska vanha hiireni oli tullut tiensä päähän. Uuden hiiren kera lähdin kaupasta hyvin mielin, mutta vähän ennen kassaa löysin jotain muutakin hauskaa mukaani.

Nimittäin Grow Me!- ruukut.

lily-2012-0965.jpg

Mainostettiin, että kaikki mitä tarvitset, löydät tämän pienen pakkauksen sisältä. Hintaa en muista, mutta heittäisin että jotain noin kuuden euron luokkaa paketti oli. Enhän voinut vastustaa kiusausta, joten ostin eukaliptuksen – Snore Easen!

Siemenet ovat olleet nyt kuukauden jääkaapissa kylmettymässä, kuten pakkauksen ohjeessa oli, ja tänään pistin ne ekoruukkuun jonka kastelin. Miltähän viikon päästä näyttää?

Verkkokaupan verkkokaupastakin näköjään löytyvät. Englanniksi Gift Republicin sivuilla.

Suhteet Oma elämä Vastuullisuus