Antiviherpeukalo

lily-2012-0962.jpg

Well, kesän alussa innokkasti raportoitu yrttien ja muiden kasvien kasvattaminen ei mennytkään ihan kuten piti. Välillä unohdin kastella, välillä kastelin liikaa. Urhoolliset yrtit pysyivät hengissä elokuun alkuun asti, kunnes totesin että liika kidutus on liikaa.

Katsokaa, mitä tein tuolle kauniille tomaattipuskallekin. Otin sen nyt sisään, josko se vielä tästä toipuisi. Lehdet roikkuvat säälittävästi, eikä vihreä tomaattiperhe ole saanut tarpeeksi ravintoa kasvaakseen isoiksi tomaateiksi.

Otin sisään myös sitruunamelissan, joka urhoollisesti puski uutta lehteä vanhojen, ruskehtavien lehtien alta. Leikkasin kuolleet lehdet pois. Lisäksi leikkasin oreganosta, joka myös edelleen vihersi, osan versoista pois ja laitoin kuivamaan kimppuna tiskitelineestä roikkuen. 

Tänään oli Ikea-päivä ja pääsin myös laittamaan ihania mausteita ihaniin pieniin maustepurkkeihin! Ideoin myös joululahjoja, koska ikinä ei voi aloittaa liian aikaisin.

Nyt sitten hää- ja perhekuvien kimppuun, ne pitäisi saada huomiseksi postiin!

Suhteet Oma elämä Vastuullisuus

Writer’s block ja saippuaa

Eilen tehtiin kaverin kanssa saippuaa ja päädyttiin puhumaan kirjoittamisesta.

Tuntuu, että kun monesti kirjoittelen mielessäni blogeja autossa ja bussissa, töissä tai valokuvatessa, en saa ikinä sitä tekstiä tänne asti. Mielessäni on niin hyviä lauseita, mutta kun avaan Lilyn uutta juttua varten, mikään ei tule ulos.

Tällä hetkellä kaapissani on kuivumassa kolme kiloa saippuaa eri tuoksuissa. Löytyy vanilija-kookos, jota toivottiin, villivadelma sekä sitruuna-kamomillatee. Yksi kilo meni hukkaan (suklaa-tuoksulla), kun massassa ollut oliiviöljy ilmeisesti ei suostunut reagoimaan lipeän kanssa tarpeeksi hyvin – vuosisadan erotarina – ja saippuasta tuli siis käyttökelvotonta. 

Aina joskus leikittelen ajatuksella, jos vain ottaisi saippuakeittiön kokopäivätyökseen. Ajatukset lepäävät kun saa pohtia millä lailla massan värjää ja mittailee öljyä grammalleen oikein. Aloittaminen on vaan aina vaikeaa, koska rutiiniin kuuluu ensimmäisenä keittiön suursiivous (n. 1h, onneksi on pieni keittiö) ja viimeisenä keittiön suursiivous. Aikaa kuluu ”ei-tekemiseen” niin paljon, että on työlästä ajatella edes aloittamista.

Mutta on se vaan niin kivaa.

Suhteet Oma elämä Syvällistä