Ladataan...
CougarWoman

“How do we begin to covet, Clarice? Do we seek out things to covet?”

Lainaan (fiktiivistä) sarjamurhaajaa selittääkseni “puumailuni” alkulähteen. Ei ehkä ihan Euroopan paras aloitus postaukselle?

Aion nyt tunnustaa suurimman syntini maailmanlaajuisessa ensi-illassa. Pitäkää kiinni huiveistanne!

Viitisen vuotta takaperin muutimme uuteen taloon ja tutustuimme uusiin naapureihimme itseasiassa kanimme avustuksella; ryökäle karkasi kopistaan ja painui juhlimaan naapureitten vihannesmaahan. Siinä sitten kahviteltiin ja päiviteltiin ovelaa kaninpoikaa naapuripariskunnan kanssa -  tuolloin päälle nelikymppinen aviopari, 2 (aikuista) lasta. Tuttavuus edistyi: lainailtiin toisiltamme puutarhavälineitä, tehtiin yhdessä talkoohommia milloin heillä, milloin meillä. Jälkikasvunsa, 2 poikaa, auttoivat usein ja ottivat jälkeenpäin talkoo-oluita kanssamme. Ystävystyimme koko perheen kanssa ja vietimme paljon aikaa yhdessä.

Jossain vaiheessa huomasimme, että viihdymme itseasiassa poikien kanssa paremmin kuin vanhempiensa kanssa. (Melkein) 20+ ja 30+ tulivat kuitenkin paremmin toimeen kuin 30+ ja 40+. Ei siten ollut tavatonta, että kävimme poikien kanssa radalla; tai pojat tulivat meille.

(Kuka arvaa jo, mihin tämä johtaa..?)

Ensimmäisen kerran huomasin himoitsevani naapurin nuorempaa (tuolloin 19-vuotiasta) poikaa 4 vuotta sitten, kun olimme kaikki yhdessä uimassa kuumana kesäpäivänä ja poika otti t-paidan päältään paljastaen täydellisen sixpackin, joka komplimentoi hänen veistoksellista vartaloaan; leveät hartiat, kapeat lanteet, tummat hiukset ja jäänsiniset silmät, mittaakin liki 190 senttiä. Oli kuin olisi astunut keskelle tunnetun kolajuoman mainosta; suuta kuivasi, pulssi kohosi ja pään sisällä soi soundtrack. Poika oli ujo, mutta ei niin ujo etteikö huomannut lautasen kokoisia silmiäni. Hymyili kainosti. Vasta kun pojan äiti alkoi rykiä paljonpuhuvasti, tajusin repiä katseeni pois, kohti omaa aviomiestäni. Sen jälkeen huomasin katsovani poikaa eri tavalla. Ja poika vastasi katseeseeni; jäimme usein kaksin maailmaa parantamaan muitten jo mentyä nukkumaan. Minusta tuntuu että oikein odotimme noita hetkiä.

Puolisentoista vuotta myöhemmin juhlistimme uutta vuotta naapurissa. Ensin nukkumaan menivät vanhemmat. Sitten isoveli. Sitten mieheni. Uuden vuoden ensimmäisten, neitseellisten tuntien tikittäessä hyvää vauhtia menemään löysin itseni tuijottamasta naapurin nuoremman pojan silmiin. Youtubesta etsitty biisi loppui. Hiljaisuus sattui korviin. Ajan kontinuumi tuntui venyvän, hidastuvan. Poika tuli lähemmäksi. Ja lähemmäksi. Ja suuteli minua epävarmasti, täristen.

Se oli sitten menoa. Jälkeenpäin poika tunnusti, että kerta oli hänen ensimmäisensä. Vaikka kokemus oli sinällään (molemmille) kaunis, sovimme ettemme ota toisintoa. Kuukautta myöhemmin rikoimme sopimuksen yhteisestä päätöksestä; tällä kertaa alkoholilla ei edes ollut osuutta asiaan.

Näitten kahden kerran jälkeen sovimme aikuisten oikeasti (argh), että emme jatka molemmille syyllisyydentuntoja ja katumusta aiheuttavia lihallisia aktiviteettejämme, ja päätös on pitänyt tähän päivään asti; molemminpuoleinen kutina tuli raavittua. Turha varmaan mainitakaan, että kukaan ei tiedä tapahtuneesta (ennen tätä postausta). Olemme edelleen läheisiä naapureitten kanssa, ja vielä läheisempiä naapurin poikien kanssa. Paradoksaalisesti naapurit kutsuvat meitä poikien “surrogaattivanhemmiksi”. Oidipaalisesta kompleksista puheenollen..?

Mutta ei liene ihan pelkkää sattumaa, että Nörttipoikani on...noh, n. 190-senttinen, leveäharteinen ja kapealanteinen, tummahiuksinen, sinisilmäinen ja seksin suhteen kokematon.

“We begin by coveting what we see every day. Don’t you feel eyes moving over your body, Clarice? And don’t your eyes seek out the things you want?”

--

Englanninkieliset lainaukset: Hannibal Lecter/The Silence of the Lambs (1991) 

Ladataan...
CougarWoman

Äidyin nyt post-coitaalisessa hurmoksessa vallan nostalgiseksi ja aloin muistella ensitapaamistamme:

Tapasin aviomieheni ensimmäistä kertaa niin täysin sattumalta, että vaikka en kismetiin uskokaan (muuten kuin syötävässä muodossa) niin pistipä jälkeen päin moneen kertaan ajattelemaan.

Olin juuri eronnut aiemmasta pitkästä (yli kahden vuoden) suhteestani. Ja kun sanon ‘juuri’, tarkoitan että olin pistänyt suhteemme poikki n. klo 07.15 kyseisenä aamuna. Työpäivän aikana sain tekstiviestin lukioaikaiselta kaveriltani, kutsutaan häntä nyt vaikka Kalleksi. En ollut kuullut Kallesta tyyliin vuosiin mitään, mutta ilmeisesti hänellä oli yhä puhelinnumeroni ja kysyi nyt yllättäen kuulumisia, pyysi oluelle illalla. Suostuin, tottakai – ensimmäiset oluet pitkään aikaan sinkkuna!

Jälkeenpäin kävi ilmi että siinä missä minä olin menossa kaverikaljoille, hän ajatteli tapaamistamme enemmänkin treffeinä. 

Koska olin kokenut Helsingin-bilettäjä, ehdotin tietysti tapaamispaikaksi yhtä moninaisista keskustan baareista. Sieltä voisi sitten jatkaa yökerhon puolelle, mikäli siltä tuntuisi. Mutta Kalle asui nyt Vantaalla, ja halusi ehdottomasti tavata Tikkurilassa. Siis mitä?! (Anteeksi kaikille vantaalaisille, mutta Helsingin keskusta vs. TIKKURILA…noh, onhan Tikkurilassakin paljon hyvää kuten Heureka (?), mutta alkoholisosiaalisesti Stadi kyllä voittaa 6-0.)

Puhelimet tekstiviestiväittelystä kuumina annoin kuitenkin lopulta periksi, Kalle oli yllättävän sinnikäs. Sinne ‘Maanpäällisen Ruotsinlaivan’ pubipuolelle siis tärskyt sovittiin. Huoh.

Toisten tuoppiemme aikana, niitä näitä jutustellessa (ja olutbingoa pelatessa, köh köh), tuli yhtäkkiä semmoinen olo että minua tuijotetaan. Kirjaimellisesti niskakarvat pystyssä pyyhin katseellani kantapeikkojen (voi sitä lippalakkien ja nappiverkkareitten määrää!) täyttämää baaria ja silmäni lukkiutuivat lopulta ilkikurisesti minua tuijottavaan mieheen. Häkellyin jotenkin, mutta en saanut irrotettua katsettani. Mies iski minulle silmää. Yäk. Katseeni palasi kuitenkin mieheen tasaisin väliajoin, hänessä vain oli sitä jotain vaikka ei miesmakuani oikein vastannutkaan; oli persjalkainen (minua vain muutaman sentin pidempi) ja selkeä duunari (kyllä, olin snobi nuorempana mitä potentiaalisen kumppanini koulutustasoon tuli). Ja se silmänisku…vieläkin puistattaa.

Myöhemmin "satuimme" samaan aikaan baaritiskille (lue: kaadoin puoli tuoppia huikalla kitaani ja ryysin viereensä uutta tilaamaan). Kävi ilmi että olimme molemmat ensi kertaa ko. juottolassa – minä tosin vapaaehtoisesti, hän tavallaan työnsä puolesta. Ei ollut pääkaupunkiseudulta kotoisin tämä ilkikurinen silmäniskijä, vaan kolmen viikon työkeikalla jossain päin Vantaata, majoitus työnantajan järjestämänä siis juuri kyseisessä hotellissa. Tovin tiskillä rupateltuamme pyysin häntä liittymään seuraamme; hän kävi noutamassa kollegansa mukaan ja Kallen riemuksi (!!) istutimme looshia siitä eteenpäin nelisin. (Perhanan Kalle - sain tästä noottia jälkeenpäin - oli kuulemma ollut aika tyly veto (joskin tahaton)).

Jos olen rehellinen, en muista missä vaiheessa iltaa Kalle lähti pois. En muista milloin kollega feidasi huoneeseensa, kyllästyi kai kun olimme varttia vaille sisäkkäin muuta maailmaan huomioimatta ja huomaamatta. Muistan vain, että pubista siirryttiin yläkertaan (jossa keski-ikäiset humppasivat tai jotain) ja yläkerrasta alakertaan (jossa oli yökerho tai jotain). En nähnyt mitään enkä ketään muuta kuin hänet! Keskusteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä, tajusin vihdoin löytäneeni henkilön, joka on ihan samanlainen kuin minä. Jonka kanssa voin olla 100% oma itseni, joka jakaa mustan huumorintajuni, musiikkimakuni, rakkauteni tatuointeihin ja livekeikkoihin…

Viimeinen juna meni ja minä päädyin miehen samassa anniskelukompleksissa sijaitsevaan hotellihuoneeseen yöksi. (Salaa…olisi kai pitänyt maksaa lisämaksu ylimääräisestä ‘asukkaasta’?)

Aamulla vaatteita keräillessäni mies pyysi puhelinnumeroani. Sanoin, etten anna sitä mutta haluan hänen numeronsa. Koska todellakin aioin soittaa heti samana päivänä, enkä aikonut ottaa sitä riskiä ettei mies soitakaan. Miestä argumenttini huvitti ja hän antoi numeronsa.

Poistuin hotellista puhelinnumero kondomipaketin (hih) laitaan kirjoitettuna. Käytin numeroa samana iltapäivänä – ja samana iltana löysin itseni uudelleen Tikkurilan Ruotsinlaivalta! Tätä kesti kolme viikkoa putkeen, jonka jälkeen en nähnyt miestä muutamaan kuukauteen hänen työkiireistään ja vaihtelevasta geografisesta sijainnistaan johtuen. Seuraavat tärskyt saatiin sovittua Osloon, jossa vietimme ikimuistoisen viikonlopun ja jätimme toisillemme ikäväntäytteiset jäähyväiset.

Puolen vuoden päästä ensitapaamisestamme asuimme yhdessä; minä sanoin työni irti, keräsin kimpsuni ja kampsuni ja muutin miehen luo.

Tämän puolen vuoden aikana muuten sain selville, että mies oli jo tavatessame tahollaan pitkässä (lue: yli 10 vuotta kestäneessä) avoliitossa (vaikka hän sen aina kysyessäni kielsikin; mutta enhän minä eilisen teeren poikia ole). En välittänyt, sillä tiesin löytäneeni Sielunkumppanini; tiesin että hän tulee valitsemaan minut.

 

Ladataan...
CougarWoman

Arvoisat blogini lukijat, ihme on tapahtunut. Minä sain viime perjantaina kotona seksiä. Siis aviomieheltäni. Lähes 6 kuukauden kuiva kausi katkesi!

Edellisessä postauksessa kuvailemani perjantai-ilta meni ihan odotetulla tavalla, joskin naapureita ilmestyi kolmin kappalein ja kahdessa sukupolvessa (se nuorempi ja hyvinkin salskea sukupolvi, joskin tosin jo yli parikymppinen, on itseasiassa yksi syy siihen, miksi hain nimenomaan nuorempaa rakastajaa, köh köh). Sitten tuli iltasuukon aika…

…ja se venyi pidemmäksi ja pidemmäksi.

Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, päälläni oleva naruolkaiminen, melkein polviin ulottuva pitsein somisteltu yöpaitahässäkkä (kyllä, yritän edelleen pukeutumisellani vietellä miestäni) oli hiissattu lantiolleni ja kuin varkain alushousuni katosivat. Tapahtui jotain, mitä ei ole koko yli vuosikymmenen kestäneen suhteemme aikana aiemmin (yhtä suhteemme alkuaikoina tapahtunutta kertaa lukuunottamatta) tapahtunut; mies antoi minulle mielihyvää kielellään. Ja sitten minä tein hänelle vastapalveluksen samoja linjoja seuraillen. Noin niinkuin esileikinomaisesti.

Tämän jälkeen siirryimme itse coitukseen. En itseasiassa odottanut mitään kovinkaan huikeaa, sillä miehelläni on joka tapauksessa vaikeuksia saavuttaa kliimaksi ja tällä kertaa olimme nauttineet vielä alkoholiakin. Olen varmaan aiemmin valittanutkin, että vähäinen, nuupahtanut seksimme on yleensä perushinkkausta lähetyssaarnaajassa, josta kumpikaan ei oikein mitään saa (tai siis minä saisin, mutta en uskalla tulla, se kun vie mieheltä kiksit). Ymmärrettävistä syistä kulmakarvani siis kohosivat kuin Vaaleanpunaisella Pantterilla konsanaan, kun minut pyöräytettiinkin ympäri ja vedettiin ei kovinkaan hellävaraisesti kontilleen. Mikä siis tuntui ihan mielettömän hyvältä.

Ja mies pääsi loppuun asti! Jes, vuvuzelat soimaan ja serpentiiniä ilma sakeaksi!

Itse en siis tietenkään uskaltanut tulla siinä pelossa, että aktimme olisi sitten tuntunut miehestä vähemmän hyvältä. Mutta se ei sinällään haitannut, mieheni seurasi tuttua koreografiaa ja kierähti jälkeenpäin kyljelleen kuorsauksen alkaessa lähes välittömästi; minä hipsuttelin olohuoneeseen ja hoitelin itseni keskinkertaisen tv-pornon avustuksella oman käden kautta onneen.

Mutta sinällään a) seksiä oli, b) se tuntui hyvältä, ja c) loppuhuipennukset saavutettiin. Mitä siitä että minä omani vasta miehen nukahdettua.

Nyt kun sitä [seksiä] olisi vielä useammin kuin kerran puolessa vuodessa, niin saattaisin jopa harkita kakkossuhteen katkolle laittamista.

En muuten taida olla meidän huushollissa ainoa, joka katsoo (keskinkertaista) pornoa. Mikäli miehelläni olisi ollut puolen vuoden täydellinen abstinenssi takana, veikkaisin että “tuotoksen” määrä olisi ollut enemmän kuin mitä nyt oli havaittavissa; sitäpaitsi tietyt coituksen aikana suoritetut “käsittelyt” olivat aika pornahtavia ja ennen kaikkea – uusia meille.

Joko näin tai sitten miehellänikin on salasuhde.
 

Pages